Samperin nappula!

Ostinpa tuossa hetken mielijohteesta polkupyörän. Eväsostoksilla ollessani aamutuimaan sisäinen sulovilenini tarttui minua napakasti hihasta ja sanoi: ”Kato, saat halavalla!” Niin minä sitten hellästi tartuin sen tankoon ja talutin kassalle riisipiirakoiden ja mandariinieni kera.

Minulla on iso, viistoperäinen henkilöauto, jonka takapenkit kaatuvat, joten kuvittelin, että vain avaan takaluukun, kaadan penkit ja laitan pyörän autoon. Tietenkään se ei ollut noin yksinkertaista. Kymmenen minuutin pungertamisen jälkeen autossa oli etupyörä ja sekin kiilautuneena ikävästi rengaskotelon ja katon väliin. Töiden alkamisaika alkoi uhkaavasti lähestyä. Yhtään avuliasta miestä, jolle esittää avutonta pikkublondia, ei näkynyt koko valtavalla parkkialueella. Nykypyörissä ei ole edes lukkoja vakiovarusteena, jotta olisin voinut jättää pyörän päiväksi kauppakeskuksen pihaan varkaita houkuttelemaan.

Kun työntäminen ei kerran tuottanut tulosta, siirryin vetämään pyörää takaoven kautta. Viidentoista minuutin ähkimisen jälkeen pyörä oli viimein autossa ja minä olin hikinen, ärtynyt ja lähes myöhässä. Ajoin keskustaan, ja löysin kuin ihmeen kautta parkkipaikan vain huomatakseni, että keskuslukitus valitsi juuri tämän hetken alkaakseen temppuilla. Takaluukku ei lukkiutunut ollenkaan. Eikä takaluukun rapainen avaimenreikä, jota ei ole käytetty varmaan ikinä, huolinut avainta kuin puoliväliin. Niinpä jouduin kiipeämään takaovesta pyörän yli taiteillen, painamaan takaluukuin napin kiinni. Se oli omituisen jäykkä ja vaati lievää väkivaltaa painuakseen alas.

Kaikki hyvin, vähän aikaa…kun sitten illalla, henkisesti raskaan työpäivän ja fyysisesti raskaiden treenien jälkeen, nälkäisenä, väsyneenä ja kovasti suihkun tarpeessa aloin poistaa pyörää autosta, kohtasin uusia vaikeuksia. Keskuslukitus ei edelleenkään avannut jumittavaa takaluukunlukitusta, joten toistin pyörän yli kiipeilytemppuni. Nuppi vain ei suostunut nousemaan näppivoimillani. Joten nyt minulla oli autossa pyörä, jota ei saanut sieltä pois. Nice! Nyt minä siis ajeluttaisin pyörää mukanani, eikä pyörä minua! Lievää törkeämpää pahoinpitelyä ja muutama vääntävä työkalu onneksi auttoivat. Luukku aukesi ja sain pyörän keploteltua ulos autosta jopa puolet nopeammin kuin sen laittaminen sinne kesti.

Nostin penkit pystyyn ja totesin, että minulla on jälleen ongelma takaluukun lukkiutumisen suhteen. Ja nyt isompi, sillä takapenkkien ollessa pystyssä, jouduin ryömien kiemurtelemaan niiden ja katon välisestä raosta yltääkseni painamaan napin käsin alas. Kerrankin jotain hyötyä pienestä koosta. Ja eihän se nappula tietenkään halunnut painua yhtään minnekään. Käytin lisää voimaa ja plops, koko samperin namikka painui oven sisään. Sormien, meisseleiden, pihtien ja manauksien tavoittamattomiin. Eipä tarvinnut pitkään siis odotella seuraavaa rikkoutuvaa kohdetta. Seitsemälle rekisteröity autoni muuttui yhdellä sormen painalluksella viidelle rekisteröidyksi, ja tajusin, että saan seuraavaksi tutustua lukkoseppien komeaan (?) ammattikuntaan. Vai minne tuollaiset tapaukset on tapana viedä? Tiedän ainoastaan minne minut saa tällä menolla toimittaa...