Seuraavalla kerralla laitan lehteen ilmoituksen…

Vaikka eroni surutyö on jo kaukana takanapäin, viimeiset itkut itketty ja räät niistetty jo aikoja sitten, kavahdan yhä vieläkin vastaantulevia vanhoja tuttuja. Sellaisia, jotka kenties eivät erosta vielä tiedä. Tai tietävät, ja haluavat juuri siksi sieraimet juoruntuoksusta väristen päästä esittämään sen maagisen kysymyksen: Miksi?

Minun on vaikea kestää sitä, että jokainen kaukainenkin naamatuttu, kerran hissiin yhtä aikaa sattunut entinen naapuri tai luokkakaveri ala-asteen neljänneltä, katsoo erosta kuullessaan voivansa ilman muuta tiedustella sen syytä. Sääli vain ettei siihen mitään helposti pureskeltavaa, sujuvasti nieltävää ja kepeästi sulavaa yksittäistä motiivia ole. Ja vaikka joku sellainen olisikin, niin tahtoisinkohan tosiaan kertoa jollekin, jonka nimeä en edes muista ja jonka kanssa kommunikointi on aiemmin ollut vain säätilaan liittyvää diipadaapaa, että joo, erottiin, kun ex-ukko pani kaikkea liikkuvaa… On vai hampaissa narskahtelevia, nielurisoihin takertuvia, vatsan pohjalle kipeänä möykkynä keräytyviä syitä ja seurauksia. Sellaisia joista puhutaan vain kaikkein lähimpien kanssa. Henkilökohtaisia.

Jossain vaiheessa leikittelin jo ajatuksella, että sanoisin vain iloisesti hymyillen: ”No, kun ex onkin homo!” Vain, jotta saisin kysyjän hämmentymään edes hetkeksi. Edes puoliksi niin paljon, kuin minä näistä tunkeilevista kysymyksistä yhä hämmennyn.

Vähän sama homma, kun neljässä kuukaudessa kuusi kiloa tahtomattani laihduttuani, kaikki, siis aivan kaikki, mukaan lukien naapurin rouvan siskon kaverin koiranulkoiluttajan tuuraaja, tulivat asiaa päivittelemään. ”Hyvänen aika sentään miten olet laihtunut! Syötkö sinä yhtään mitään? Onko sinulla lihaa muualla kuin kielessä! Ettei vain olisi anoreksiaa?!” Silloin teki monta kertaa mieli sanoa, että se johtuu tästä aivosyövästä joka minulla on. No, se ehkä olisi vähän liian rankkaa leikkiä, ja luultavasti päässäni joku tatti kostoksi kasvaakin, kun olen iljennyt moista edes leikilläni ajatella. Silti.

Voin vain kuvitella miltä lapsettomuudesta kärsivästä tuntuu, kun joku kurvaa nurkan takaa ostoskärryn renkaat ulvahtaen, hyökkää taputtelemaan mahaa ja kyselemään, että jokos sitä on perheenlisäystä tulossa vai oletko vain lihonut?