Uutisia!

Luonani on viime lauantaista asti asunut nuori ja komea Casper. Raamikas kaveri, jolla on upea tuuhea tukka ja kauniit silmät. Ennen kuin alatte esittää onnitteluja pariutumiseni johdosta kerron, että kyseessä on kuitenkin ”vain” kissa. Tavoitteenani ei toki ole päätyä yksinäiseksi kissamummoksi, joka lopulta kuolee kerrostaloyksiöönsä kymmenien kissojen keskelle, jotka ehtivät syödä tältä sormet ja varpaat ennen kuin naapurit alkavat valittaa jatkuvasta kaalinhajusta rappukäytävästä. Mutta kissoista nyt vain on niin paljon vähemmän vaivaa kuin miehistä...

Parisuhteet eivät kyllä ole sen helpompia eläimilläkään. Vanhempi kissaneitini Likka on käyttäytynyt suorastaan narttumaisesti poikaystäväkandidaattia kohtaan. Sähissyt, murissut ja näyttänyt kynttä. Mustasukkaillut, nalkuttanut ja seurannut perässä syvän epäluulon vallassa. Ajattelin Likan käyttäytyvän ennenkuulumattoman epävieraanvaraisella tavalla, johon emäntänsä ainakaan ei ikinä syyllistyisi. Kunnes mietin asiaa hiukan tarkemmin.

Ehkei sitä itsekään ihan riemusta ratkeaisi, jos vaikka vuokranantaja yhtenä kirpeänä pakkasaamuna tuuppaisi ovesta sisään jonkun ennestään tuntemattoman tyypin, ilmoittaen, että tää muuttaa nyt tänne asumaan, teistä on varmaan kovasti seuraa toisillenne!

Häiskä yrittäisi ensin nuuhkia pyllyäsi ja kun siitä vähän sähähtäisit, ryntäisi sängyn alle piiloon päiväksi. Kaikki muut sen sijaan olisivat heti ihan myytyjä. Alkaisivat oitis hössöttää ja ihastella jätkän ulkomuotoa ja kaikinpuolista erinomaisuutta. Tarjoilisivat sille kahvitkin sängyn alle, perkele! Ja kohta huomaisit, että kaveri kävisi jo jääkaapillasi kuin omallaan, nukkuisi sängyssäsi, omisi kaukosäätimesi ja kuseksisi vessanpönttösi renkaalle. Ei ois helppoo, ei!

Joten olkoon luokseni muuttavat kollit jatkossakin nelijalkaista sorttia.