Anna nyt niitä perhanan kukkia!

  • Mirja Wuokko

Joidenkin miesten jatkuva ruikutus naisten miellyttämisen vaikeudesta alkaa ihmetyttää. Oletteko muka yrittäneet kaikkenne?

Käyneet tänään suihkussa? Vaihtaneet verkkarit farmarihousuun?

Vielä voi käyttää kukkapuska-kortin. HS kirjoitti huhtikuussa Bretagnen yliopiston tutkimuksesta, jossa sinkkunaiset saatiin viritettyä treffimyönteisiksi ujuttamalla koehuoneeseen kukkia.

Kaksi naisryhmää katsoi videokuvaa viehättävästä nuoresta miehestä lähes identtisissä koehuoneissa. Ainoana erona oli toiseen huoneeseen sijoitettu kukkakimppu.

Kukkahuoneessa olleet naiset arvioivat videon miehen viehättävämmäksi kuin kukitta videota katsoneet. Kukkahuoneen naiset olivat myös teoriassa halukkaampia sopimaan kyseisen miehen kanssa treffit.

Koe toistettiin. Paikalle roudattiin livemiehet, joista toinen oli tutkija, jonka muka piti poistua huoneesta. Huoneeseen jäänyt mies hymyili naiselle, pyysi tämän puhelinnumeroa ja ehdotti lasillisen nauttimista. Kukattomassa huoneessa olevista naisista vain puolet suostui treffeille (ei mikään huono suhdeluku tämäkään, mutta mies oli ilmeisen komea). Kukkahuoneen naisista 81 prosenttia suostui deiteille! (En tiedä onko edes kauniiden naisten flaksionni näin hyvä?)

Naisillehan tämä ei ole mikään uutinen. Mimmit vaan ihmettelevät, että missä ne rehut oikein viipyvät.

Kukkia!
Kukkia!

Kuvan hurmaavista tallinnalaismiehistä pääsin eroon vasta, kun lupasin että otan heistä kuvan ja laitan sen suomalaiseen lehteen. Kukkien vaikutusta ei voida poissulkea.

HS 18.4.2011.

20 kommenttia

MAgrippa

5.6.2011 12:34

Luin nuorena ahkerasti Gentlemen´s Quarterly -herrasmieslehteä.
Siellä opetettiin herrasmiehen tapoja.

Eka intiimi naissuhteeni oli britti. Aina mennessäni hänen luokseen, poikkesin kukkakaupassa ja asettelin erittäin huolella valkkaamani kukat tietyille korkeuksille ja tiettyyn asentoon.
Porraskäytävässä poistin kääreen kuten herrasmiehen kuuluu.
Ensimmäisellä kerralla hän ilahtui aistikkaasta kimpustani täysin odotetulla tavalla.

Myöhemmillä kerroilla hän ilahtui hymyyn, paiskasi kimpun jo ovella olkansa yli minne sattui ja ryhtyi repimään vaatteita päältäni manaillen hankalaa herrasmiespuvun napitustani siinä missä "muilla miehillä on vetoketju". Vasta hmm...jälkeenpäin, hän nouti kukkaset lattialta, ihasteli niitä ja laittoi vaasiin.

Joten kyllä kukkakimppu pelaa, joissakin tapauksissa pikavauhdilla.
Kannattanee siis opetella asettelemaan ne tyylikkäästi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

6.6.2011 10:31

On niin ihana saada kukkia, ettei sen jälkeen voi enää mennä asiat pieleen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

6.6.2011 14:03

Kyllä me naiset ollaan niin yksinkertaisia olentoja, että niinkin simppeli asia kuin kukat toimii aina vaan. Mutta eikö miehet ole vielä yksinkertaisempia, kun eivät älyä näin simppeliä asiaa???

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

6.6.2011 15:52

Anteeksi mutta....VMP! :D

Nuorempana vein kukkia treffeille. Ensimmäisellä kerralla vaikutus oli positiivinen joten ajattelin että teen niin jatkossakin. Sen jälkeen homma on kussut kirjaimellisesti joka kerta kukkien ollessa läsnä ja todistetusti juuri niiden kukkien takia. En tiedä miksi, mutta oman kohderyhmän naisille (25-34v.) on jostain syystä iskostunut päähän ajatus siitä, että mies joka ostaa heille asioita ennen kuin ollaan suhteessa ei koe itseään tarpeeksi hyväksi naiselle sellaisenaan ja näin ollen ei myöskään ole sitä. Tästähän lähes varmasti ei tietenkään ole kyse, vaan siitä että halutaan ilostuttaa naista kukilla.

Kukkia on varmasti kiva saada, mutta keneltä ja missä tilanteessa taas määrittää sen mikä niiden vaikutus on. Jos nainen tuntee valmiiksi vetoa mieheen on kukkien vaikutus hyvä mutta tällöinhän niitä ei tarvita mihinkään. Jos nainen ei tunne vetoa mieheen hän ei tule sitä tuntemaan kukkien myötäkään.

Se mitä kukilla siis saadaan on lisäpisteitä tilanteessa jossa niitä on jo tarpeeksi. Yksinkertaisesti kasvatetaan vauhtia tapaamisesta seksiin siirtymisen osalta. Ei muuta. Ja tuokin vasta kun siihen suuntaan ollaan muutenkin menossa.
Saman asian saa kun kasvattaa munat, käyttää vähän aivoija ja muistaa että lähes kaikki naiset tykkäävät kaulansa ja niskansa suudelluksi tulemisesta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mirja Wuokko

6.6.2011 15:54

Olemme kaikki simppeleitä ja lahjottavissa (vaikka eräät yrittivät taannoin väittää, ettei kymppidona minuun mitään vaikuta...). Istuin kerran hammaslääkäriä odottamassa ja luin jotakin tiedelehteä. Siinä kerrottiin tutkimuksesta, jossa vastaavassa tilanteessa ihmisiä oli lahjottu karkilla (verrokkiryhmä ei saanut mitään). Yhden (1) namin saaneet olivat myöhemmin huomattavan paljon paremmalla tuulella ja suopeampia testaajan ehdotuksille kuin muut! Myös korkeasti koulutetut ja hyvätuloiset menivät halpaan.

Herää kysymys, miksei meitä lahjota enempää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mirja Wuokko

6.6.2011 16:07

Ja täytyy tähän lisätä (huomattuani kamalat kukkakokemukset), ettei urbaani hyvin koulutettu neuroottinen nainen tietenkään ole lahjottavissa! Ihan turha tarjota mitään. Älä tuo kukkia, älä yritä tarjota drinksua, dinneriä tai mitään muutakaan. Kohteliaisuudet voi unohtaa. Vie avoauto heti takaisin vuokraamoon. Nainen on niin epäluuloinen otus, että loukkaantuu välittömästi, koska luulee sinun kuvittelevan, että hänet voi "ostaa" halvalla.

Lahjonta on taitolaji. Sekä ystävien että rakastettujen kesken. Ja varsinkin uusien tuttavuuksien kohdalla. Turvallisinta on tarjota vain salmiakkia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

6.6.2011 16:36

Niin, mitäs olette välittömästi puolustuskannalla kun toinen koittaa olla mieliksi.

Turvallisinta on antaa toiselle itsessään syy olla kiinnostunut. Lahjontaa voi harrastaa ylläpitävänä toimena. Muuhun siitä ei sitten olekaan...tai no, sanotaan vaikka niin, ettei siitä ole mihinkään muuhun sellaisen naisen kohdalla joka kannattaisi pitää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MAgrippa

7.6.2011 12:15

Shiwan8 yllä:
"naisille (25-34v.) on jostain syystä iskostunut päähän ajatus siitä, että mies joka ostaa heille asioita ennen kuin ollaan suhteessa, ei koe itseään tarpeeksi hyväksi naiselle sellaisenaan ja näin ollen ei myöskään ole sitä."

Jos tämä on nykyään ulotettu kultakoruista kukkasiin, niin silloin yritetään jo analysoida ja projisoida kuviteltuja piilomerkityksiä mieheen, ihan typerän pitkälle. Kyllä menee vaikeaksi, ei varmaan voi ovea naiselle avata ilman luuserileimaa.

Luulisi lesbosuhteen alun olevan heti kivillä, kun kumpikin projisoi ja kuvittelee kaikkea.
"Mikä se luulee olevansa/peitteleekö se sitä ettei ole mitään."
:-)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mirja Wuokko

7.6.2011 12:50

Ehkä nainen herkästi projisoi, ehkä mies herkästi yleistää tai näkee asiat mustavalkoisina (kuten juuri eräässä tieteellisessä tutkimuksessa todettiin).

Oma epäluuloinen käytös toista sukupuolta kohtaan ei ainakaan houkuttele lähestymään. Huonoista käsityksistä ja asenteista tulee itseään toteuttava ennuste. Ihmiset alkavat käyttäytyä juuri niin ikävästi kuin mitä ynseä henkilö ennakoi/ kerjää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

7.6.2011 22:36

Jos mies ei avaa ovia, auta takkia päälle, päästä naista ensin istumaan, kanna matkalaukkuja jne. on aivan turha tulla puhumaan minulle. En pysty sopeutumaan huonoon käytökseen. Sivistystä ei voi ostaa, valitettavasti. On out of question miehen ruikuttaa jostain kukista tai lahjoista. Pihin ja pikkumaisen miehen itkua ei kukaan jaksa kuunnella. Voitte perustaa yhdessä jonkun muttereidenasettelukerhon.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

7.6.2011 23:46

Minuun kyllä tepsivät kukat ja drinksun tarjoaminen ihan 6-0. Eikä siis lahjojen hyväksyminen mielestäni tarkoita sitä, että olisin jotakin velkaa lahjan antajalle. Itsekin annan mielelläni lajoja miehille,

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

8.6.2011 09:18

Shiwan on kyl ihana... Eihän tässä ole kyse lahjonnasta eikä kenenkään ostamisesta halvala tai kalliillakaan. Järki päässä ja kohtuus kaikessa ja tämänkin antamisen täytyy tietenkin tulla suoraan sydämestä! Urbaanit, epäluuloiset neuronaikkoset pysykööt ihan yksinään vaan, jos ei kiltteys kelpaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

8.6.2011 12:06

naisten pitäisi mennä tottelevaisuuskoulutukseen kuten musliminaiset tekevät

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

9.6.2011 09:41

saa mitä ?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

9.6.2011 14:31

ite oon saanut kyllä ilman kukkiakin....Rakkautta :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

9.6.2011 15:57

Lainaus: Oma epäluuloinen käytös toista sukupuolta kohtaan ei ainakaan houkuttele lähestymään. Huonoista käsityksistä ja asenteista tulee itseään toteuttava ennuste. Ihmiset alkavat käyttäytyä juuri niin ikävästi kuin mitä ynseä henkilö ennakoi/ kerjää.

Näinhän se menee. Varmaan kukatkin voi saada tuntumaan lahjonnalta jos asenne on ynseä. Sivistyksen puute se vaan leviää :(

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

10.6.2011 10:49

Anonyymi 7.6.2011 22:36 sekoittaa nyt oman egoilunsa vaalituksi tulemisen tarpeen keskenään sivistyksen ja hyvien käytöstapojen kanssa. Miehen tehtävä on toimia kuin mies ja mielellään kohteliaasti, ei toimia lahja-automaattina ja juhtana. Se, että näet miehen vain hyödykkeenä kertoo sinusta paljon.

Noin niin kuin esimerkiksi minä en halua naista joka on yhtä avuton kuin pikkulapsi. Jos ei osaa pukea itse eikä jaksa kantaa omia kantamuksiaan niin sitten harjoittelee molempia. Voin kyllä auttaa naista, mutta vain siksi että haluan, en siksi että joku naurettava seksistinen periaate on iskostunut heikkoitsetuntoisen naisen päähän ja sitä haurasta egoa pitäisi jotenkin paijata. :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

10.6.2011 11:39

oma "tulppaaniani" voisin kyllä antaaa :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

11.6.2011 11:15

Kukkien saaminen ja eritoten ruusujen saaminen saa aina hymyn kasvoille ainakin itselleni. Mutta ei kukkia pidä ostaa vain siksi että toinen haluaa vaan täytyy myös itse kokea haluavansa antaa niitä. Kaikken paras ruusu on silloin kun sen saa omalta mieheltä ilman mitään sen suurempaa syytä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

11.6.2011 22:38

Itse olen aina tykännyt antaa miehelle kukkia jos hän on ollut mulle erityinen, ja olen myös ilahtunut kun mies on antanut kukkia minulle. En todellakaan odota tuollaista huomiota, mutta kyllä se aina ilahduttaa. :-)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi