Keskenmeno

  • Mirja Wuokko

Tietäminen ja tiede ovat ihania asioita. Joskus tuntuu kuitenkin siltä, ettei kaikkea halua tietää. Esimerkiksi, haluaako lasta suunnitteleva pari todella tietää mitä kaikkia vaaroja sisältyy matkalla hedelmöityksestä syntymään?

Mitä enemmän lukee ihmisen hedelmöittymisestä, raskausajasta ja synnytyksestä, sitä ihmeellisemmältä tuntuu terveen lapsen syntymä.

Elämän alku on täynnä vaaroja ja riskejä.

Suurin osa hedelmöityneistä alkioista ei koskaan pysty tarttumaan kohdun seinämään.

Naiset saavat todella paljon varhaisen vaiheen keskenmenoja, usein itse asiaa edes tietämättä. Kuukautiset saattavat olla runsaat ja kivulloiset, mutta nainen ei tiedä olleensa raskaana.

Ehkä terveydenhuollon työntekijät eivät välitäkään pitää kiirettä raskauden toteamiseksi. Monet ryntäävät itse apteekkiin hakemaan yhä tarkempia raskaustestejä.

Todetuistakin raskauksista jopa viidennes menee kesken - suurin osa jo aika alkuvaiheessa raskautta.

Ovatko ihmiset oikeasti valmistautuneita tällaisiin mahdollisiin menetyksiin? Suru on suuri.

Olen miettinyt miltä miehistä tuntuu menettää syntymätön lapsi. Naisten surusta ja epätoivosta kerrotaan paljon enemmän. Jotenkin ajatellaan, ettei asia kirpaise miestä yhtä paljon, koska hän ei kanna lasta sisällään. Mutta onko asia näin? Ottaako mies menetyksen kevyemmin?

http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/elaman_ja_kuoleman_kimpussa

9 kommenttia

tuuli.hattu801

13.7.2014 15:08

Luulen,että varhaisista keskemenoista monet johtuvat alkoholinkäytöstä ja sen yhdistelmästä, että ei tiedä olevansa raskaana. Itse ainakin olen saanut yhden tällaisen keskenmenon, juuri ennen kuin nykyinen esikoiseni lähti alulle. Niin, raskaudet eivät olleet täysin suunniteltuja.Vähän sillä asenteella, että antaa tulla jos on tullakseen. Mutta toisella kerralla osasin jo lukea raskauden tunnusmerkit. Keskenmenoon asti olin jo vakuuttunut siitä, että en voi tulla raskaaksi. Mutta kyse olikin siitä, että ei vain ollut "tärpännyt". No, olin niin onnekas, että heti perään tärppäsi uudestaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

vierailijahenna

23.7.2014 07:16

Juuri ulkoisten uhkien takia, tässä tapauksessa alkoholi, luonto järjestää sikiölle kunnon suojat, jottei keskenmenoa synny ainakaan äidin tiedottomuuden johdosta.

tuuli.hattu801

14.7.2014 09:00

Varmaan riippuu ihan miehestä, ottaako hän menetyksen kevyemmin. Monet miehet varmasti surevat kovasti, tietenkin jossain tilanteessa miehelle keskenmeno voi olla jopa helpotus, miksi ei naisillekin. Ehkä jotkut jopa toivovat keskenmenoa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tuuli.hattu801

15.7.2014 09:35

Minäkään en juonut kuin 2 ravintola-annosta, joka jo riitti keskenmenon tuloon.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jeppuli

1.8.2014 11:28

ei liity toisiinsa ku sattuman kautta

keskenjäänytmies

21.7.2014 08:10

Minulla on käynyt niin että aikaisempi seurustelukumppani sai keskenmenon. Toisaalta se olikin osaltaan helpotus, koska lapsi ei todellakaan ollut suunniteltu, mutta olin täysin 100% ottamaan vastuun sellaisenaan kuin se pitääkin. Sitten kun se keskenmeno tuli, niin kyllä se sattui, kun sitä jo kerkesi alkaa elättelemään haavekuvia onnellisesta perheestä, lapsesta jota kasvattaa ja hoitaa, äidistä, jota rakastaa jne. En usko että mikään, edes meidän eromme muutaamaa vuotta myöhemmin on sattunut niin paljon, kuin se keskenmeno, koska se edelleen mietityttää että hitto vie, voisin tällä hetkellä olla isä. Ympärilläni on niin paljon ystäviä, jotka ovat saaneet lapsia tässä parin vuoden sisällä, että välillä vain haluaisi lähteä pois maasta pakoon kaikkia vauvoja ja onnellisuutta, mistä itse jäi paitsi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mirja Wuokko

24.7.2014 01:18

Kiitos kommenteista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

28.7.2014 06:47

Oliko "joka viides"-laskuissa huomioitu, että perusmimmin raskaus ei mene pieleen 20% todennäköisyydellä, vaan että on ihmisiä joiden raskaudet menevät pieleen hyvällä todennäköisyydellä ja suurimmalla osalla lähinnä jos käy tosi huono tuuri.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jeppuli

1.8.2014 11:40

laskutavast riippuen jopa 75% raskauksist keskeytyy, kvg miscarriage statistics. niist raskauksist jotka on todettu eli ehitty huomaamaan ni luku yleensä 10-20%, iäst riippuen. tyypillisesti luvut vaihtelee 5-70% välil.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi