Miten etsit rakkautta vaikuttaa siihen millaista rakkautta löydät, väittää New Yorkissa asuva psykoterapeutti Ken Page Deeper Dating -artikkelissaan Psychology Today -lehdessä.
Pagen mukaan populaarikulttuuri pommittaa meitä rakkauden romantisoiduilla kuvilla ja rohkaisee meitä pelaamaan epäinhimillistäviä pelejä sen löytämiseksi. Hänen mukaansa ihmisten pitäisi etsiskellä rakkautta (kumppania) mukavien ja anteliaiden ihmisten joukosta.
Ensin pitää poistua tietokoneen ääreltä. Page kertoo itse vältelleensä ihmisten pariin uskaltautumista vuosikymmeniä (oho). ”Älä mene baariin”, hän neuvoo. ”Jos etsit ihmistä, josta tulee ”kotisi”, mene parhaisiin paikkoihin löytämään hänet.”
Page kertoilee vuosia sinkkuna heiluneesta kaveristaan Williamista, joka on nyt onnellisesti pariutunut. William tajusi viimein, että hänen täytyy mennä paikkoihin, joissa voi tavata ihmisiä, jotka jakavat hänen kanssaan samat intohimot. Niinpä Willy nousi sohvalta ja löysi rakkauden.
Page kehottaa pitämään nettideittailun livetreffien rinnalla, mutta varoittaa netin vaaroista: sivustot on ohjelmoitu laittamaan meidät ajattelemaan ihmisiäkin numeroina ja hyppelemään aina seuraavaan tyyppiin, entistä parempaan ja seksikkäämpään vaihtoehtoon. Nettideittailussakin voi keskittyä arvopohjaisille perusteille tai voi etsiytyä omien kiinnostusten mukaan vaikka jonkin vapaaehtoisjärjestön sivuille. (Hmm, missä on SPR:n deittisivusto?)
Jatkuvat pakit ja pettymykset tekevät ihmisestä kovan ja varautuneen, Page väittää. Lopulta ihmiset piilottavat sisimpänsä, aidon itsensä ja yrittävät myydä paremmin kaupaksi käyvää pakettia. ”En kehota avautumaan kamalimmista traumoistasi ekoilla treffeillä, mutta vain olemalla rehellisesti oma itsesi, voit löytää oikeasti jonkun sopivan.”
Page neuvoo olemaan valikoiva, ainakin itselle tärkeiden asioiden suhteen. Onko tapailemasi ihminen sinulle kiva? Onko hänellä aikaa sinulle? Onko hän oikeasti kiinnostunut sinusta? Onko hän emotionaalisesti antelias?
Jos kumppanisi on vain melkein tavoitettavissa ja melkein hyväksyvä, onko sinulla todella aikaa odottaa ihmettä? Kannattaa ehkä nostaa kytkintä.
Page varoittaa ihmisiä sortumasta vaikeasti saatavan ansaan. ”Useimmat meistä on viritetty haluamaan joku, jota emme voi saada. Haluamme todistaa meitä aliarvioiville ihmisille, että he ovat väärässä.”
Rakkautta etsivän pitäisi siis kääntää katseensa hyvyyden suuntaan ja oppia ihastumaan toisen ystävällisyyteen ja saatavuuteen. Toimiiko?
11 kommenttia
Anonyymi
27.5.2012 14:08
Paitsi viisasta myös hyvin loogista puhetta. Baarissa, yökerhossa jne. kohtaavat täysin sattumanvaraisesti paikalle saapuneet ihmiset joilla on toisistaan hyvinkin poikkeavat, arvot, tavoitteet ja maailmankuva. Lähtökohtaisesti helpompaa on tavata siellä missä on muita samoista asioista kiinnostuneita. Tutustuminenkin lähtee aivan toisella lailla käyntiin kun on molempia kiinnostavia jutun aiheita ja tekemistä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
28.5.2012 11:45
Baareissa moni hakee vain yhden illan seuraa. Vakituista suhdetta hakevat voivat pettyä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
28.5.2012 14:02
"Baarissa, yökerhossa jne. kohtaavat täysin sattumanvaraisesti paikalle saapuneet ihmiset joilla on toisistaan hyvinkin poikkeavat, arvot, tavoitteet ja maailmankuva. "
Kaikilla baarissa käyvillä ihmisillä on jotain yhteistä: se baari, jossa he käyvät. Kyllä sieltä noita keskustelunaiheita löytyy jos vähän pitää silmiään auki. Sitä paitsi ei kai kukaan edes lähde baariin, jossa ei lähtökohtaisesti viihdy (ellei se ole paikkakunnan ainut sosiaalisen elämän keskus). Yökerhossa käyvät tykkäävät bailata, sporttibaarissa käyvät penkkiurheilijat jne.
Jos hakee paikkaa, jossa kaikilla on samat, keskeiset ja tärkeät arvot, pitää mennä jonnekin kiihkouskovaisten kokoukseen.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
28.5.2012 18:36
Tästä teemasta on kirjoitettu karkeasti arvioiden 100.000.000 kirjaa ja siihen kaikki aikakauslehdet ja tv-ohjelmat päälle. Kumma että yksinkertaiset perusasiat eivät uppoa ihmisten kaaleihin kun niitä pitää tavantakaa toistella. Olisko niin että siitä toistelusta ei ole mitään hyötyä? Paitsi ehkä kirjoittajan/ohjelmantekijän palkkio.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
28.5.2012 21:29
Ystävälliset, saatavilla olevat ihmiset yleensä antavat liian selvästi ymmärtää olevansa sellaisia ihmisiä. Eihän ne silloin ketään kiinnosta! Nehän saa kuka tahansa. Vähän niinku orpoja koiranpentuja. Kyllä jotain haastetta ja takaa-ajoa pitää olla!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
28.5.2012 21:33
Yleensä aina, kun ETSII rakkautta ja hakee sitä kaikki antennit pystyssä, niin silloin ei kyllä ikinä tärppää. Silloin taas kun on ihan vahingossa jossain, täysin iskuaikeita vailla ja vielä reikäiset sloggit jalassa, niin johan käy flaksi! Eli turha pinnistely pois siinäkin asiassa ja antaa asioiden mennä omalla painollaan, niin hyvä tulee.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
28.5.2012 22:04
Ano 18:36. kiinnostuit silti ja luit tämän miljoonannenensimmäisen jutun vielä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
29.5.2012 21:45
To Ano 22:04 From Ano 18:36. Tietysti luin koska lukematta on aika hankala kommentoida. Mirja Wuokko on lupaava kirjoittaja ja minä jaan hänen kiinnostuksensa keittiö- ja sosiaalipsykologiaan. Tiedän kirjoittavani turhan kireästi, mutta yritän jatkuvasti parantaa tapojani.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
30.5.2012 12:43
Rakkautta etsivän pitäisi siis kääntää katseensa hyvyyden suuntaan ja oppia ihastumaan toisen ystävällisyyteen ja saatavuuteen. Toimiiko?
Valitettavasti ihminen ei toimi näin järkevästi, tuo vaikea saatavuus tuntuu olevan Se juttu mikä saa ihmisen innostumaan, ehkä moni kokee ettei ansaitse ystävällisyyttä ja empatiaa tai ei usko niiden aitouteen. Tietty jos on oma mieli musta niin on vaikeaa uskoa toistenkaan hyvyyteen.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
31.5.2012 13:29
En ollut kiinittänyt huomiota tyttöön aiemmin mitenkään. Ulkoisesti hän oli aivan jotakin muuta kuin kuin kuvittelin omien mieltymysteni olevan. Yhteisten harrastusten yhteydessä hän vain aina tuli joukosta seuraani. Hän osoittautui ystävälliseksi, empaattiseksi ja älykkääksi. Tässä sitä nyt yhdessä mennään. Enpä olisi ikinä uskonut!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
NOMAD_1
2.6.2012 11:14
"I've seen your flag on the marble arch
But love is not a victory march
It's a cold and it's a broken Hallelujah"
Populaarikulttuurin romantisoitu kuva saa todellakin etsimään täydellistä kumppania (ei ihme, että Jumala/Jeesus on edelleen monella listalla). Usea jumalatonkin etsii täydellistä kumppania - siis täydellisesti omia tarpeita palvelevaa "sitä oikeaa" (mukavuuden uskonto). Kun kaksi ihmistä toimii näin, niin silloin on hauskaa, kun molempien halut sattuvat samaan - seksi on hyvää, kun halut vaivatta kohdistuvat toiseen. Alkuhuumassa tämä vielä kantaa, mutta kuihtuu ennen ensimmäistä talvea. Tähän rajoittuu emotivistin kyvyt – hän ei kykene luomaan mitään ihailemisen arvoista ydintä, vaan seuraa haluimpulssejaan (useimmat ihmiset tuntuvat kallistuvan tähän suuntaan ja itsekin olen monesti sortunut).
Muutama (3-99=) tällainen pettymyksen kokemus ja useimmat käyvät kyynisiksi eli alkavat painottaa sitä, mikä on varmaa: seksin välitön mielihyvä, jota ei voi saatuna menettää (muutkin välittömät tyydytykset kelpaavat, jos autoerotiikka pitkästyttää eikä kumppania ole vaivatta tarjolla). Valitettavasti tämä vaatii, että partneria vaihdetaan useammin kuin talvirenkaita. Jos yökerhot eivät täysin ilmennä tätä, niin riski tähän kasvaa neonvalomaailman keitaiden alla: "Kaupungeissa on huono asua - siellä on liikaa kiimaisia (Näin puhui Zarathustra)."
Jo Aristoteles totesi, että ihmisen pitää ensin olla itselleen ystävä ja vasta sitten toiselle. Edelleen rakkaus on ystävyyden ylin ja tiivein muoto (jopa intiimi sellainen). Nykyihminen ei useimmiten osaa edes halveksia itseään, vaan hakee kumppania takuunautintoa tuottamaan ja omantunnonarvoaan pönkittämään - sekä viemään oman huomion itsestään. Toinen joko kyllästyy ja lähtee tai väsyy ja muuttuu käytökseltään sinun kaltaiseksesi. Ihmiset ovat kaikkein sokeimpia omalle itselleen, kunnes samat piirteet näkyvät toisessa, joka ei enää näytä yhtään houkuttelevalta. Pahimmassa tapauksessa jaetaan sekä ne kuuluisat matchaavat tuulipuvut että molemminpuolinen viha ja halveksunta. Ei ihme, että etsitään sitä kuumaa ja kosteaa, ratsastetaan rankasti ja laitetaan mäkeen viimeistään kun on tutustuttu kolmesta kohtaa pintaa syvemmältä - neljännestä, kun saattaisi oppia jotain (ehkä jopa itsestään).
Sanoisin, että rakkauden löytäminen kiinnostusten kohteiden kuten harrastusten ja muiden aktiviteettien parista on todennäköisempää, koska siellä ovat aktiiviset ihmiset - ne, jotka välittävät riittävästi tehdäkseen jotain itsensä eteen. Ero emotivistiin rakkauden löytymisen suhteen on melko selvä: niihin, jotka välttävät kaikkea vaivaa, pyrkivät muiden avulla viihdyttämään itseään ja ovat sokeita omalle itselleen sekä käytökselleen - ne, joille rakkaus on hedelmätöntä itserakkautta ja masturboimista toisella ihmisellä. Jotkut naivat rumia kuvitellen tämän olevan joku muu - toiset niin upeannäköisiä, ettei tarvitse panna pussia omaan päähän. Varoitus: silmät heijastavat!
Aktiivinen ihminen kiinnostuu toisesta kaltaisestaan. Lähtökohtaisesti hän välittää itsestään ja tahtoo kehittää huomisen minäänsä. Tätä kautta toisen vahvuudet eivät ole uhka vaan inspiraation lähde: ”Mitä muuta on rakkaus, ellei ymmärtämystä ja iloitsemista siitä, että toinen ihminen elää, toimii ja kokee eri tavoin kuin minä?” (deitti-ilmoituksestani). Jos tämä elämänasenne on jaettu, niin silloin voi syntyä vuorovaikutus, jossa näkee ihmisyyden kaikkein vaikuttavimman piirteen – kyvyn inspiroitua, korjata heikkouksiaan ja kehittyä – sekä pysähtyä ajoittain hetkeen ja nauttia siitä mitä on, mitä me olemme. Liikkeet ovat samat kuin seksissä, mutta tätä kutsutaan rakkauden tekemiseksi: ”kohtaavassa katseessa kahden maailman kauneus.”
Tulipas taas rankkaa tekstiä ja paljon. No täytynee kommentoida, kunnes joku tarjoaa omaa eksistentialistista blogia. Lopuksi todettakoon: älkää masentuko, vaikka matkaa piisaa. Minäkin olen vasta viime vuosian oppinut halveksimaan itseäni rakentavalla tavalla. Nyt täytyy hävittää tuota edeltäneen emotivistisen ajan jäänteet vyötäröltä. Sitä tehdessä täytyy korvata ulkonäköä henkevyydellä; rumuuteni on tehnyt minusta kauniin – kuka huomaa tämän ensimmäisenä (en kuitenkaan pidättele hengitystäni). Kuulumisiin…
nomad_1 a.k.a. Jussi
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin