Nopeaälyinen kumppani

  • Mirja Wuokko

Suomalaisilla on perinteisesti ollut epäluuloja nopeita ihmisiä kohtaan. Ihaillaan toki formula-kuskeja ja lätkänpelaajia, mutta nopeat ajattelijat ovat jotenkin epäilyttäviä. Nopealiikkeiset liukkaatleevit ovat vähän naurunalaisiakin.

Suomalaiset eivät yleensä pidä nopeasti puhuvista ihmisistä. Heidät koetaan hermostuttaviksi ja epäluotettaviksi.

Olen joskus epäillyt nopeutta inhoavien omaa järjenjuoksua hitaaksi. Suomessa on jopa asiantuntijatasolla väitetty säännöllisesti, ettei nopeudella ja älyllä ole mitään yhteyttä, vaikka yhdysvaltalaistutkimukset ovat toistuvasti osoittaneet älyn ja nopean ajattelun yhteyden. Tehokkaasti toimivissa aivoissa on hyvät kytkökset.

Onko suomalaisilla jokin geneettinen erityisversio älystä, ns. hidas äly?

Ehkä suomalaisten epäluulo nopeutta kohtaan onkin intuitiivista viisautta? Princetonin yliopiston psykologian laitoksen tutkimukset nopeasta ajattelusta osoittavat siihen liittyvän erilaisia riskejä.

Koetilanteissa ajattelun nopeuden lisääminen aiheutti lisääntyvää riskikäyttäytymistä. Ihmiset ottivat tosiasiallisessa rahankäyttötilanteessa isompaa riskiä ajatellessaan nopeasti. He myös alkoivat suhtautua riskiseksiin ja laittomiin päihteisiin huomattavasti aiempaa suopeammin.

(Monet myynnin ammattilaiset tietävät tämän, ja yrittävät jouduttaa ihmisten päätöksentekoa.)

Rahamaailman ammattilaisia on tutkittu paljon. On huomattu, että eniten voittoa tekevät meklarit ottavat eniten riskiä ja heillä on korkeimmat testosteroniarvot. (En muuten ole nähnyt tuoreita tutkimuksia näistä törkeimmistä riskinottajista kunnon talousromahduksen jälkeen. Kuinkas sitten kävikään?)

Suomessa suositaan edelleen melko rauhallisia ja tasaisia kumppaneita. Monessa muussa maassa normisuomalaisia pidettäisiin hieman hidasälyisinä.

”Hiljaa hyvää tulee.” Huomiseen asioita funtsiva kumppani ei ehkä mene vieraisiin, ei hassaa rahojansa typeriin kohteisiin, eikä lähde vetämään mitään arveluttavaa ainetta missään olosuhteissa.

Toisaalta Princetonin tutkimuksissa selvisi, että nopeilla ajattelijoilla on paljon positiivisia kokemuksia ja tuntemuksia. Nopeus tuo mielihyvää, voiman tunnetta, energisen ja luovan olon ja se lisää itsetyytyväisyyttä. (Tutkijoiden mukaan nopeaälyisyys aiheuttaa ajoittain jopa maniaa muistuttavia fiiliksiä.) Hidas ajattelu aiheuttaa masentuneen olon.

Suomessa masennus on yleistä. Ehkä meidän on aika alkaa sietää nopeaälyisyyttä hieman aiempaa paremmin. Riskinoton ja energisyyden oikean suhteen löytäminen tuo tyytyväisyyttä myös parisuhteeseen.

8 kommenttia

tuuli.hattu801

21.12.2014 14:40

Hei, itse olisin mielelläni nopeaälyisempi kuin olen. Se ehkä toisi lisähyötyä, koska erään testin mukaan olen keskivertoa hidasälyisempi ja joskus olen joutunut tuota asiaa vähän häpeämäänkin. Älykkyyteni on taas kuulema keskitasoa. Ehkä liian suuri ero älyn nopeudessa kumppanien kesken voi olla haitallista. On minulla siitäkin vähän kokemusta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

21.12.2014 14:44

Kuvitelma siitä, että kyky tuottaa paljon ajatuksia lyhyessä ajassa olisi yhtä kuin korkea ÄO on silkkaa tuubaa. Kysymys on todennäköisemmin kyvyttömyydestä/haluttomuudesta harrastaa laaja-alaisempaa ajattelua, jolloin asioiden yliyksinkertaistaminen johtaa mustavalkoiseen ajatteluun mikä taas ei vaadi mitään tarkempaa pohdintaa. Monesti nämä pikamiettijät ovat jo ennalta toistoharjoitteluna iskostaneet päähänsä jonkin sortin standardiargumentit kaikkiin ajatustensa kyseenalaistuksiin aina siihen saakka, että he alkavat käymään henkilöön jos heidän kantansa ei muuten "voita". Systeemiä voisi verrata vaikka reaktiokykyä vaativan urheilulajin harrastajaan, esimerkiksi jääkiekkoilijaan tai kamppailulajien harrastajaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

UusiJuudas

22.12.2014 22:07

Tyhmyys ihmisen tyhmentää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Hohoijaa....

23.12.2014 08:45

"Suomalaiset eivät yleensä pidä nopeasti puhuvista ihmisistä. Heidät koetaan hermostuttaviksi ja epäluotettaviksi."

Minun mielestäni kolumnisti on nyt sekoittanut kaksi eri ihmisryhmää: nopeasti puhuvat ja paljon puhuvat.

Eivät suomalaiset nähdäkseni inhoa sitä että joku puhuu nopeasti vaan sitä että joku puhuu paljon (ja "tajunnanvirtaa").

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hitaat

23.12.2014 21:10

Uutistenlukijoiden pitää puhua Suomessa hitaasti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Muusantuuska

25.12.2014 19:41

Minut tuntevat ihmiset mieltävät allekirjoittaneen sanavalmiiksi, ja joitakin voi ärsyttää "kaikkitietävyys", vaikka mielestäni en mitään tiedä mutta tykkään ihmetellä ääneen. Eniten nautin keskustelusta itseäni älykkäämpien kanssa joilla on hyvä itsetunto...huonoitsetuntoisten kanssa harvemmin syntyy mitään suurta tajunnanräväyttävää keskustelua, koska he itse torppaavat mitä ovat sanomassa olettaen että vastaisin tai reagoisin negatiivisella tavalla. Se on surullista...moni voisi puhua paljon ja siinä sivussa vähän asiaakin, mutta itse kuvittelevat ettei kukaan ymmärrä eikä ketään kiinnosta...koita siinä sitten vuorovaikuttaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Muusantuuska

25.12.2014 20:02

Jos kumppani koteloituu ettei mitään viitsi enää sanoa kun tuo toinen mut kuitenkin puhuu suohon, niin peli on menetetty. Mulla liittyy nopeaan sananmuodostukseen se, että luovutan helposti jos en tunne yhteyttä, olen huono odottamaan parempia aikoja.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

SelitysAlpha

28.12.2014 11:54

Ai, tuosta se varmaan sitten johtuu että suomalaiset naiset juoksevat pakoon mutta muiden kanssa toimii hyvin...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi