Pervertikot ry tiedottaa

  • Henriikka Rönkkönen

Pervertia puhkeaa yleensä nuorella iällä eikä siihen toistaiseksi ole löydetty sopivaa parannuskeinoa.

Tyypillisiä oireita ovat jatkuva rivoilu, tolppien ja ihmisten rynkyttely, härskien käsimerkkien näyttäminen ja hävytön ilveily. Mikäli pervertikko saa käteensä minkä tahansa pitkulaisen esineen, alkaa sen vääjäämätön pyörittely sukupuolielinten edessä. Tällöin henkilö on helikopteritilassa.

Pervertikon on lähes mahdotonta oppia kirjoittamaan, sillä kun henkilö saa kynän käteensä, piirtää hän pakonomaisesti irstaita kuvia.

Alkoholin vaikutuksen alaisena tautia sairastava riisuutuu lähes poikkeuksetta alasti.

Elämä pervertikon seurassa voi olla välillä vaikeaa. Lähellä olevat ihmiset tuntevat syvää häpeää, monilla ilmenee öisin painajaisia.

Mikäli pervertikon oireet ovat edenneet ylimmälle asteelle, suositellaan paikalle kutsuttavan panokuiskaaja. Vaikeimmissa tapauksissa kuiskaaja on löytänyt alastomaksi riisuutuneen pervertikon painelemasta itseään näyteikkunoita vasten ja huutelemasta takavittua.

Pervertikot ry omistaa tilan, jonne tautia sairastavan voi tuoda. Tilasta löytyy muun muassa äänieristetty lauluhuone, jossa pervertikot voivat huoletta nautiskella hittibiiseistä kuten ”Tahroja paperilla”, ”Tää yö nyt ollaan vaan ja nussitaan” sekä ”Mä joka päivä töitä teen, joka ainoa aamu huoriin meen”. Keittiötilassa pervertikko voi syödä banaaneja ja pestä kurkkuja. Olohuoneessa pyörii ympäri vuorokauden mieltä rauhoittavaa pornoa.

Tämän tiedotteen tarkoituksena on kunnioittaa jokaista pervertiaan sairastunutta ja heidän läheisiään. Voimia.

Kirjoitettaessa soi Foo Fighters: Best of you

10 kommenttia

Anonyymi

20.1.2011 01:28

onkohan tästä kirjoituksesta maksettu palkkio?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

NOMAD_1

20.1.2011 11:24

hmm... kuulostaa vapaa-ajattelijoiden ensi kesän kampanjalta - siis tuo äänieristetty lauluhuone rauhoittavalla 24/7 taustapornolla...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

20.1.2011 21:55

Kannattaisiko hakeutua hoitoon? Vai onko pillerit loppu?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Henriikka Rönkkönen

21.1.2011 11:06

Pervertikot ry lahjoitti palkkioksi viisi (5) desiä vapaan miehen munista pumpattua luomuspermaa (runkattu ilman pornoa). Lääkkeitä pervertiaan ei ole vielä kehitetty.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

21.1.2011 13:18

hyvä et annat samalla mitalla takasin!!! omasta mielestäni tää on parasta viihdettä sitten TV:n keksimisen!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

21.1.2011 14:18

Asiallinen meininki!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

21.1.2011 14:22

Mun mielestä sellatteet jokka ei tajuu humoria voi ite hakeutuu hoitoon. Tais osua vyön alle tää kirjotus joillekki :DDD

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2011 20:32

niin taisi (osua vyön alle), lultavasti monia. hyvä henriikka! t. mies(!) kurkkua myöten täynnä noita säälittäviä tyyppejä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

24.1.2011 06:10

Oliko tuo yläasteikäisen oireilun kuvailua vai yläastehuumoria yliopiston tyyliin? Blogi alkaa kilpailla kiinnostavuudessaan kalinaisen tasolla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

licence27

30.7.2011 00:10

Tuo paikka oli siis rauhanturvajoukkojen leiri ja sen oikeasti taisi omistaa puolustusministeriö tai sit ne oli vaan vuokralla. Toki myös sellainen paikka johon vain harva nainen on päässyt perusteellisesti tutustumaan. Sen verran täytyy toki korjata tuota lausumaa että operatiivinen kuntohan pitää säilyttää samoin vaatteet. Tositoimet on sit asia erikseen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi