Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on satunnainen.

Seksipedot  15

Heteronainen tapaa satunnaisen heteromiehen, vaikka kaupassa tai työpaikalla. Alkaa juttelu (niitänäitä). Miehen käsitys naisen ja miehen pikku episodista on aivan toisenlainen kuin naisen. Tässä tutkimustulos (joka ei yllätä miehiä): aivokuvauksissa tuntemattoman kanssa keskustellessa (neutraali aihe) miesten aivoissa oli jatkuvaa toimintaa seksuaalisuuden alueella, naisten aivoissa ei kertaakaan. Miesaivot punnitsevat seksin mahdollisuutta, naisaivot ajattelevat kahden henkilön keskustelevan.

Lukuisissa tutkimuksissa (ja monen naisen empiirisissä kenttähavainnoissa) on selvästi ilmennyt, että iso osa miehistä myöntää mielellään harrastavansa seksiä nätin naisen kanssa, vaikkei millään muotoa haluaisi tehdä sen syvempää tuttavuutta. Jotkut miehet sanovat pystyvänsä harrastamaan yhden illan seksiä jopa vähän ällöttävän naisen kanssa, jos ei parempaa seuraa löydy.

Miehillä ryhmä ”naiset, joiden kanssa voisi harrastaa seksiä” on jättipaljon suurempi kuin ”naiset, joiden kanssa pystyisi seurustelemaan”. Naisilla asia tuntuu olevan tasan päinvastoin. Kivoja miehiä on paljon. Heidän kanssaan voi jutella tai mennä leffaan, mutta iholle pääsevät vain kaikkein ihanimmat ja seksikkäimmät.

Jos nainen haluaa varmistaa, että on miehelle erityinen, eikä vain satunnainen seksikumppani tai hyvän naisen korvike, täytyy hänen ottaa testikaavake käyttöön. Pitääkö mies lupauksensa? Haluaako hän esitellä naisen kavereilleen ja sukulaisilleen? Suunnitteleeko mies yhteistä tulevaisuutta? Haluaako tavata myös muualla kuin jomman kumman makuuhuoneessa? Lisää aiheesta Cityn jutussa: http://www.city.fi/artikkeli/Rakastunut+mies/4066/.

[video]http://www.youtube.com/watch?NR=1&v=i0nsJ2Y0C4[/video]

Louann Brizendine: The Female Brain.


Pakko saada vaihtelua  7

Osa ihmisistä kyllästyy vakikumppaniinsa nopeasti, ainakin sängyssä. The New York Timesissa Kinsey Instituutin tutkija Erick Janssen kertoo joidenkin tarvitsevan seksiä toisia useammin (oho?). Joillakin on myös suuri tarve saada harrastaa seksiä tuntemattoman kanssa. Netissä voi hoidella seksisuhteita anonyymisti mm. treffipalstoilla (USA:ssa on esim. satunnaiseen seksiin perustettu Casual Encounters -palvelu). Nämä vastaavat Janssenin mielestä entisaikojen kylpylöitä ja seksiklubeja. Monet matkustavat edelleen seksin perässä vieraisiin kaupunkeihin tai maihin etsimään täysin uusia kiihottajia yökerhoista yms.

Keitä nämä uutuudenviehätystä etsivät ovat? CRC Health Groupin lääketieteellinen johtaja Tom Brady sanoo, ettei mikään tietty persoonallisuustyyppi yksin käytä em. palveluja, mutta yhteisiä tekijöitä löytyy, kuten halu ottaa riskiä. ”Monilla heistä on narsistinen sosiopaatti-puoli luonteessaan, eivätkä he juuri tunne empatiaa muita kohtaan. Netti on heille aivan loistava paikka. Samaten erilaiset seksi-addiktit pyörivät täällä kuin kakarat karkkikaupassa”, tohtori Brady kertoo samassa lehdessä.

Jännitystä etsiville annetaan neuvoja vaarallisten tilanteiden välttämiseksi, kuten että kannattaa tavata ensin yleisellä paikalla ja pysytellä suht selvin päin. Naimisissa oleville on omat palstansa; tällä varmistetaan parhaiten se, ettei toinen ala häiritä avioelämää vaan tuo siihen vain piristystä (esim. AshleyMadison.com).

Osa ihmisistä haluaa yksinkertaisesti vain pitää hauskaa, mutta joukossa on myös paljon reppanoita, vasta eronneita, maksullisia naisia tai huumeidenkäyttäjiä. Jotkut epätoivoiset naiset luulevat satunnaisen seksin avulla koukuttavansa miehen jäämään parisuhteeseen. Lehteen haastatelleet miehet pitävät tätä erittäin epätodennäköisenä vaihtoehtona.