Seksipedot

  • Mirja Wuokko

Heteronainen tapaa satunnaisen heteromiehen, vaikka kaupassa tai työpaikalla. Alkaa juttelu (niitänäitä). Miehen käsitys naisen ja miehen pikku episodista on aivan toisenlainen kuin naisen. Tässä tutkimustulos (joka ei yllätä miehiä): aivokuvauksissa tuntemattoman kanssa keskustellessa (neutraali aihe) miesten aivoissa oli jatkuvaa toimintaa seksuaalisuuden alueella, naisten aivoissa ei kertaakaan. Miesaivot punnitsevat seksin mahdollisuutta, naisaivot ajattelevat kahden henkilön keskustelevan.

Lukuisissa tutkimuksissa (ja monen naisen empiirisissä kenttähavainnoissa) on selvästi ilmennyt, että iso osa miehistä myöntää mielellään harrastavansa seksiä nätin naisen kanssa, vaikkei millään muotoa haluaisi tehdä sen syvempää tuttavuutta. Jotkut miehet sanovat pystyvänsä harrastamaan yhden illan seksiä jopa vähän ällöttävän naisen kanssa, jos ei parempaa seuraa löydy.

Miehillä ryhmä ”naiset, joiden kanssa voisi harrastaa seksiä” on jättipaljon suurempi kuin ”naiset, joiden kanssa pystyisi seurustelemaan”. Naisilla asia tuntuu olevan tasan päinvastoin. Kivoja miehiä on paljon. Heidän kanssaan voi jutella tai mennä leffaan, mutta iholle pääsevät vain kaikkein ihanimmat ja seksikkäimmät.

Jos nainen haluaa varmistaa, että on miehelle erityinen, eikä vain satunnainen seksikumppani tai hyvän naisen korvike, täytyy hänen ottaa testikaavake käyttöön. Pitääkö mies lupauksensa? Haluaako hän esitellä naisen kavereilleen ja sukulaisilleen? Suunnitteleeko mies yhteistä tulevaisuutta? Haluaako tavata myös muualla kuin jomman kumman makuuhuoneessa? Lisää aiheesta Cityn jutussa: http://www.city.fi/artikkeli/Rakastunut+mies/4066/.

[video]http://www.youtube.com/watch?NR=1&v=i0nsJ2Y0C4[/video]

Louann Brizendine: The Female Brain.

15 kommenttia

postmanrings

2.10.2011 15:35

On hämäävää viitata seurustelulla ihmissuhteeseen, jossa keskustellaan ja käydään ehkä leffassa mutta ei päästetä iholle, siis kaveruussuhteeseen. Osuvampaa olisi, jos viitattaisiin ns. romanttiseen ihmissuhteeseen. Tällöin voidaan sanoa, että tyypillinen mies voisi ottaa satunnaiseksi seksikumppaniksi jokaisen naisen, jonka voisi ottaa seurustelusuhteeseen, mutta ei kääntäen. Entäpä naiset? Ottaisiko nainen hänelle mieluisista seurustelukumppaneistaan vain osan satunnaiseksi seksikumppaniksi?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

putkikameli1

2.10.2011 21:07

:)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

putkikameli1

2.10.2011 21:12

Mimmoone on oikia Seksipeto, onks sill hamphahia kans ? ! :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

2.10.2011 21:44

Itse (naisena) huomaan kyllä usein ohimennen kartoittavani satunnaisenkin juttelukaverin (miehen) seksuaalisen kiinnostavuuden tason. Se ei välttämättä johda mihinkään, mutta rekisteröityy jonnekin aivoissani ja varmasti vaikuttaa keskusteluasenteeseeni. Tuttavani ovat leimanneet tämän miehiseksi piirteeksi minussa. Naiset kun eivät kuulemma tee niin.Minulla on siis miehinen aivovamma?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

3.10.2011 07:24

Kyllä kauniin naisen kanssa voisin haluta yhden yön seksiä ihan hänen kauniiden kasvojensa ja ulkomuotonsa vuosi. Rumien kanssa ehkä en, paitsi paremman puutteessa...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

3.10.2011 08:09

Mä luulen, että mun aivoissa on jatkuvaa toimintaa seksuaalisuuden alueella.. mutta erityisesti kaupassa HeVi-osastolla eli siel jos joku nainen alkais juttelemaan ja joku tutkija miun aivoi skannailis, niin saattais vetää vääriä johtopäätöksiä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Leccare

3.10.2011 12:43

Väittäisin, että naiset kokevat useiden miesten kohdalla tarvetta seurusteluun ja vain joidenkin kohdalla tarvetta pelkkään seksiin. Miehet ovat taas selektiivisempiä sen suhteen, kenen kanssa haluavat kuluttaa enemmän aikaansa, koska eivät elättele fantasioita kumppanin muuttamisesta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

3.10.2011 22:39

No gröhöm... Mun aivot on sitten varmaan miehen, sillä nuorehkona naisena mun ajatukset aika usein kulkee kirjoituksessa kuvattua rinkiä, seksi se itselläkin on helpommin mielessä kuin seurustelusuhde. Onneksi sitä näyttää olevan muillakin samanlaisia ajatuksia, kuten aiemmasta naispuolisesta kommentista voi lukea. Kyllä hyvää ja kivaa seksiä on helpompi harrastaa, kun kyseessä on ensisijaisesti pelkka fyysinen vetovoima, mutta seurustelusuhteen tai -mahdollisuuden kartoittaminen on huomattavasti työläämpää, eikä todellakaan kaikkien seksuaalisesti potentiaalisen miehen kanssa voisi harkita mitään vakavampaa. Mielihalut ne on naisellakin!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.10.2011 07:22

tunnen yhden naispuolisen seksipedon...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

gentlewoman

4.10.2011 08:26

"Magneettikuvissa homojen ja lesbojen aivot muistuttivat enemmän vastakkaisen kuin oman sukupuolen heteroseksuaalisten aivoja. "Tämä on tähän mennessä vankin näyttö homoseksuaalisten ja heteroseksuaalisten koehenkilöiden aivojen eroista", kirjoitti neurotutkija Ivanka Savic Pnas-lehden artikkelissa." http://www.tiede.fi/artikkeli/978/homoksi_ei_kasv_at_eta

Selittääköhän tuo sen, miksi lesbot ajattelevat monesti kuin miehet - ehkä myös tuossa seksiasiassa ? :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.10.2011 11:17

Tässä ovat vielä ne aivokuvat heteroiden ja homojen aivoista. Etsi oikeat parit.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.10.2011 15:27

Naisen aivoni ovat syntymästäni asti saatuneet miesvaltaisessa perhe-ympäristössä, ja huomaan usein katselevani miehiä kuuntelemisen sijaan. Subjektiivista puntarointia mielekkäämpää on objektiivisten ominaispiirteiden tarkasteleminen mahdollisessa rakastajassa. Hieno nenä menee usein järkevän argumentin edelle, ja rumakin ristiriita hyvässä yhteydessä on seksikästä. Tyttökaverini ovat vieroksuneet eeppisiä makumieltymyksiäni ulkonäön, rodun ja iän suhteen. Rajani menee jossain tutun ja tuntemattoman tuolla puolen.. mutta siinä mielessä olen ahneesti nirso, että otan mielelläni sänkyyn vain itseäni kokeneempia ja ehdottomasti itseäni vanhempia. Hieman reissussa rähjääntyneen vierellä ei ainoastaan näytä peilistä katsoen enkeliltä vaan voi myös tuoda rennommin esille omia pedollisia piirteitään mnettämättä taivaallista statusta! ;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.10.2011 15:56

Totta, näin miehenä kun tekee mieli seksiä, niin kelpaa kyllä vähän "huonompikin" nainen välillä, jos muuta ei ole saatavilla. Seurustelusuhteeseen on taas ihan eri kriteerit, huomattavasti korkeammat. En tiedä kuulunko vähemmistöön, mutta joskus haluaisin vaan jutella tuntemattomien naisten kanssa, ilman takaa-ajatuksia. Tämä kuitenkin tulkitaan helposti iskemiseksi, jolloin naiset saattavat helposti torjua lähestymisen. Naisen iholle pääsee helposti naisen ihastuessa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

6.10.2011 07:26

oon aika peto :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

6.10.2011 14:12

Moni nainen luulee, että seksillä voi käydä kauppaa ja saada miehen kiinnostumaan seurustelusta tai lähemmästä tutustumisesta. Näinhän ei asia ole.

Traagista on se, että moni tällainen nainen on pariutumishalussaan hyvin hanakasti tarjoamassa seksiä miehelle, joka sitten lähinnä päättää poimia marjan maasta kun se tarjolla on, ajattelematta halukkuuttaan seurustelusuhteeseen ennen kuin seksin jälkeen. Sitten itketään kun miehet eivät "halua sitotutua, vaikka seksi kyllä kelpaa".

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi