Turhat faijat

Lällypäivänä kaikki hurraavat isille. Muulloin isän tärkeydestä puhuvat vain miesasia-aktivistit ja yksi lastenpsykiatrimies. Joillakin on pokkaa väittää, että faijat ovat turhia ja ilman miehiä maailma olisi onnellisempi. Tai että isä olisi jonkinlainen apu-äiti.

Pojalle isä saattaa olla äitiäkin tärkeämpi aikuinen ja kaikki ovat kuulleet, että isän tytöt menestyvät elämässä. He tietävät, että mieskin on ihminen.

Kun miessivari tai kuka hyvänsä äijä tulee päiväkotiin töihin, hyökkäävät pikkulapset hänen kimppuunsa. Useimmat haluavat riehua miehen kanssa.

Urheilukentillä ympäri Suomen pienet pojat vilkuilevat katsomoon, tuleeko faija katsomaan matsia, ehtiikö, viitsiikö? Ei auta, vaikka äiti olisi pelannut mimmiliigassa ja tietäisi paitsiosäännöt paremmin.

Yhden lapsiasiantuntijan mukaan äidin tehtävä on huolehtia perheen tunneilmapiiristä ja opettaa lapsi tunnistamaan emootionsa ja löytämään itsensä. Isän tehtävä on avata portit ulkomaailmaan ja opettaa lapsi valloittamaan paikkansa elämässä.

Oma isäni pakotti minut pienenä ja hintelänä polkemaan kerran kesässä perä-Espooseen. Inhosin pitkän matkan pyöräilyä. Illalla kylmässä vastatuulessa matkalla kotiin itkin ja poljin. Olen siitä nyt kiitollinen. Perillä oli voittaja-olo. Olin ylittänyt rajani.

Isät rohkaisevat ja kannustavat ottamaan riskejä. Mustelmat on ok. Saa juosta alamäkeen, irrottaa apupyörät, laittaa pään veden alle, syödä erikeeperiä. Kun käy huonosti, kömmitään maailman isoimpaan syliin, eikä kukaan pelkää, kun mies sanoo vaimolle ja lapsille: ”Ei mitään hätää, kaikki on hyvin”.

Kirjoitettaessa soi Harry Potter -leffatunnari