Useamman lapsen äidit ovat huippuja töissä

  • Mirja Wuokko

Yhdysvalloissa on laajasti kirjoitettu viime vuonna ilmestyneestä tutkimusraportista, jonka mukaan työntekijöiden lisääntyminen on yhteydessä työtehoon.

Lähes 10 000 taloustieteilijän tuottavuutta mitanneessa tutkimuksessa kävi ilmi jänniä asioita.

Tehokkaina pidetyt lapsettomat työntekijät eivät olekaan tuotteliaimpia. Naimisissa olevat naiset ovat parempia työntekijöitä kuin sinkut, mutta kaikkein parhaimpia ekonomisteja ovat kahden tai useamman lapsen äidit. Myös useamman lapsen isät olivat parempia kuin muut miehet.

Lapsia ei kannata kuitenkaan hankkia hyvin nuorena, jos haluaa menestyä kovien vaatimusten ammateissa. Parikymppisenä äideiksi tulleet eivät olleet menestyneet työelämässä.

Myöskään aivan pienten lasten äidit eivät olleet kovin tehokkaita töissä. Työntekijän kokonaishyödyllisyyttä tarkastellessa tutkijat huomasivat kuitenkin, että vähintään kahden lapsen vanhemmat paransivat suoritustaan huimasti pikkulapsivaiheen jälkeen.

Yhdysvalloissa korkeasti koulutetuilla ja hyvin palkatuilla työntekijöillä on varaa palkata lastenvahteja ja siivousapua, mikä helpottaa jaksamista työelämässä. Tutkimukseen osallistuivat vain työelämässä olevat ekonomistit, joten voi olla, että kotiin jääneet suurperheiden äidit tai isät ovat toisenlaisia.

Mikä on syy ja mikä seuraus?

Monet feministit ovat mainostaneet äitiyttä hyvänä johtajakoulutuksena. Jatkuva joukkojen johtaminen, aikatauluttaminen ja tehokkuuden pakko lapsilaumaa ja suurta kotitaloutta pyörittäessä harjaannuttaa äidin myös työelämän kannalta ihanteelliseksi organisoijaksi.

Toisaalta tutkijat pohtivat, että ehkä jotkut ihmiset vain ovat fiksumpia ja tehokkaampia kuin toiset ("Survival of The Fittest"), eli alun alkaen pätevät ja aikaansaavat henkilöt pystyvät hankkimaan muita enemmän lapsia, ja samaan aikaan he menestyvät samoista syistä myös työssään.

The Washington Post on tehnyt aiheesta näppärän jutun, jossa tiivistetään tärkeimmät tutkimustulokset. Alkuperäisraportti on netissä pdf-muodossa, mikäli tarkemmat tutkimusmenetelmät kiinnostavat.

Palkkaneuvotteluihin kannattaa valmistautua lukemalla tämäkin. Äidit ja työnantajat ovat sitä mieltä, että lastenteko kannattaa.

Parenthood and Productivity of Highly Skilled Labor: Evidence from the Groves of Academe
Matthias Krapf, Heinrich W. Ursprung, and Christian Zimmermann. January 11, 2014.

2 kommenttia

licence27

1.2.2015 18:14

Pikkulapsivaiheen jälkeen kuuluukin parantaa, koska silloin pitäisi saada nukkua paremmin ja pärjätä vähemmällä imettämisellä.

Sitten tämmöinen pikkujuttu kuin motivaatio eli kummasti se saa töitä tekemään kun tietää että kotona on nälkäinen lauma ruokittavana. Mikä lapsetonta sinkkua motivoisi yhtä paljon?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

2.2.2015 06:41

Mistä näiden "monien" feministien lausunnot ovat luettavissa? Muuten ei oikeastaan kiinnosta, mutta tuon suuntainen lausunto ei sovi yhdenkään feministin teesiin muuten kuin siltä osin, ettei siinä mielletä muita ihmisiä ihmisinä vaan yksinkertaisesti johdettavana, muutoin täydellisen toimintakyvyttömänä laumana.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi