Yleensä, kun mä käyn kaupassa, on mulla vähintään vauva mukana – usein liikutaan koko porukalla. Silloin en juurikaan ehdi kiinnittämään huomiota muihin ihmisiin, pyrin vaan pitämään kakarat ojennuksessa – [I]”Älä roiku siitä kassan reunasta.” ”Ei, et voi mennä helikopteriin yksin.” ”Odota äidin kanssa vuoroa, tässä on jono.” ”Älä lähde juoksemaan nyt sinne, pitää ensin maksaa ostokset.”[/I] – ja saamaan ruoat kunnialla vaunujen kyytiin.
Torstaina pääsin yksin autolla kauppaan, lapset jäivät mummolaan. Ensimmäistä kertaa ties kuinka pitkään aikaan huomasin, kuinka erilaisia ostoksia ihmiset tekevät. Ja mitä kaikkea sitä tuleekaan pääteltyä toisten ostoskärryjen sisällöstä.
Mun mielestä meillä on sellaista lapsiperheen perussettiä; vähän hedelmiä ja rehuja, maitoa, jauhelihaa, jogurttia ja ruisleipää, ehkä paketillinen vaippoja. Jonossa mun takanani oli nuori, ilmeisesti sinkkumies; siideriä, olutta, pari mikroateriaa ja vissyä. Päätin heti, ettei meillä voi olla tuolla ostoslistalla yhteistä tulevaisuutta, vaikka kaipaisikin kunnon kotiruoanlaittajaa.
Viereiselle kassalle jonotti melkoisen pönäkässä kunnossa oleva pariskunta, mukanaan melkoisen pönäkkä ala-asteikäinen tyttö. Kasseihin katosi lenkkimakkaraa, leikkeleitä, sipsejä, karkkeja, limpparia, vaaleaa leipää, jäätelöä, mehua, ranskalaisia ja eineksiä. Ei mitään vihreään vivahtavaa, tai edes kotiruokaan tarvittavia raaka-aineita.
No okei, kyllähän meilläkin välillä syödään ei-niin-terveellisesti. Eka varsinkin tykkää maksalaatikosta, joten aina välillä sitä ostetaan, ja Toka haluaa ranskiksia ja makkaraa. Pääsääntöisesti kuitenkin teen ruoat itse, viikonloppuisinkin syödään puuroa joko aamu- tai iltapalaksi, jotain tuoretta on ruoan kanssa ja hedelmiä välipalalla.
Oon ollut huomaavinani, että sellaiset perheet, joissa syödään einesruokia ja haetaan pikaruokaa useammankin kerran viikossa, myös sairastellaan eniten. Sitä en sitten tiedä, johtuuko se ruoasta, vai peilaako ruokavalio muuten vaan koko elämäntapaa. Mutta varmasti jotain vaikuttaa, kun 2,5-vuotiaalle ostetaan joka päivä hampurilainen ”että se söisi edes jotain”, tai jos 3-vuotias saa ruokapöydässä aina periksi kun ei tahdo syödä kuin juustoa (tai jälkiruokaa tai margariinia).
Joo, mulla ei ole ikinä ollut ”huonoruokaista” lasta. En siis tiedä, miltä tuntuu taistella jokaisessa ruokailussa siitä, että lapsi söisi edes sen yhden lusikallisen. Mutta väitän kuitenkin, että suurin osa – ei kuitenkaan kaikki -syömättömistä tapauksista on ihan vaan opetuksen tulosta.
Ja, eipä tuo meidän semiterveellinen ruokavaliokaan näköjään auta ihan kaikkeen. Ekallehan nousi keskiviikkona kuume, perjantaina näytti olevan jo kunnossa, mutta lauantaina nosti lämmön taas neljäänkymmeneen. Ei mene huomennakaan vielä päiväkotiin (ARGH!), ja vauvankin pyllylämpö oli nyt illalla hieman yläkanttiin, 38 astetta. Mutta eivätpä nuo ole pois hoidosta sitten muuten olleetkaan, mitä nyt vesirokon vuoksi silloin ennen joulua.