Tilaajaetu: taiteilijan spermaa!

  • Walter de Camp

Joskus melko kauan sitten sain tietää pariisilaisesta kulttuurilehdestä, jonka levikki oli vain satakunta kappaletta. Lehteä tilattiin Pariisin gallerioihin, filmiyhtiöihin, kulttuuritoimituksiin ja muotialan yrityksiin. Niinpä lehden tekijät katsoivat tavoittavansa "oleelliset ihmiset".

Lehden yhden numeron välissä tilaajille lähetettiin pieni muovikotelo tai muovipussi. Sen sisältä tilaajat löysivät tilkan harmahtavaa, epämääräistä lientä. Lehteä lukiessa heille selvisi, että pussi sisälsi annoksen "aitoa taiteilijan spermaa".

Tämä on minusta aina ollut suunnattoman onnistunut skuuppi.

Kun asia sattumalta palasi mieleeni, heitänkin ehdotuksen: voisiko idean kopioida Suomeen?

Voisitko sinä, arvoisa rakas lukijani, ryhtyä puuhaamaan tätä projektia? Ottaisit yhteyttä kaikkein pienilevikkisimpiin kulttuuri- ja pienlehtiin ja esittelisit ajatuksen niiden toimittajille.

Kyllä joku on tästä kiinnostunut. Sitten hankkisit halpoja muovikoteloita ja kokoaisit tarvittavan joukon taiteilijamiehiä käteenvetotapahtumaan. Luulisin, että yhden mällin pystyy hätätilassa jakamaan kahteen pussiin.

Käteenvetotapahtuma on järjestettävä juuri ennen lehden postituspäivää.

Kyseisen kulttuurilehden naislukijat taatusti arvostaisivat tätä tilaajaetua. Kulttuurilehtien naislukijat ovat yleensä miehettömiä ja lapsettomia.

Takuuta ei voi antaa, että aito taiteilijan sperma enää muutaman päivän postissa oltuaan toimii. Kulttuurilehden naislukijoiden kannattaisi kuitenkin kokeilumielessä valuttaa pussukan sisältö kohtuunsa.

walterdecamp.pressi@gmail.com

5 kommenttia

Anonyymi

3.10.2011 12:58

Karmaisevan oksettava ajatus.

T.nainen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Leccare

3.10.2011 13:08

Mitä, jos vain työskentelisit ahkerasti seuraavaa City-lehden painosta varten?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

3.10.2011 13:18

Walter de Campilla menee överiksi. Taiteilijan lapsena voin sanoa, että kuka nyt haluaa taiteilijan lapsia. Vaikka olenkin haluttu lapsonen.
Oletko mahdollisesti wannabe-taiteilija, jonka egonkuva fantasioissasi pönkittyisi aitojen kulttuurilehtien sivuilla?
Do not worry, tilaisin kyllä spermaasi, vaikka käteenvetopäivä kauhistuttaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

3.10.2011 20:02

Yök mikä ajatus. Eikä se sperma enää toimivaa olisi, vaatii tietyn lämpötilan, että kaverit pysyy elossa ja hedelmöittämiskykyisinä :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

6.10.2011 12:13

Ei niillä riitä happi siellä muovipussissa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi