2jakoista(ko?)

Istun tuolilla ja tuijotan seinää, katse on tyhjä eikä ajatukset rullaa, minnekään ei oo kiire nyt mulla, apatiaa, apatiaa, apatiaa...

Näinkin voisi olla. Toisaalta olo on helpottunut, mukavakin. Nukuin yön avaamattomassa vuodesohvassa (en jaksanut säätää yöllä) ja olen nauttinut aamupalakseni puoli pulloa kokista sekä rasiallisen apteekkarin salmiakkia.

2-jakoinen oloni toisaalta tuntuu aivan järkeenkäyvältä, toisaalta ihmetyttää. Tiedän, että olen aiheuttanut kipua ja tuskaa. Tiedän, että olen myös tehnyt (tai ainakin pyrkinyt) tekemään asiat niin, kuin oikealta tuntuu.

Pitäisikö olla surullinen, masentunut, apaattinen? Onko luvallista tuntea riemukkaita tunteita? Vaikeita kysymyksiä.

Omalla kohdallani riehakkuus ja iloisuus eivät tarkoita todellakaan mitään vahingoniloa tai välinpitämättömyyttä tai ajattelemattomuutta. Kuin hongkongilainen katukauppias, hymyilen sitä leveämmin, mitä vähemmän ymmärrän. Oma tapani reagoida siis.

—c—