Kukaan ei ole vesilasi

(Kirjoitin tämän blogin eilen illalla, mutta pääsee vasta tänään maanantaina nettiin, siksi tällainen hassu aikajärjestely...)

Olet vastuussa omista tekemisistäsi ja sanomisistasi. Minä olen vastuussa omista tekemisistäni ja sanomisistani. Ei kukaan muu. En voi mennä sanomaan, että tuon ihmisen takia tuntuu tältä ja että tuon asian takia tuntuu taas tältä – ilman, että siinä samalla pakoilisi omaa vastuutaan omasta itsestään.

Otetaan vesilasillinen vettä. Kaada siihen suolaa, se muuttuu suolaiseksi. Tai kaada siihen sokeria, se muuttuu makeaksi. Tästä saadaan aikaan helppo ja yleinen metafora: puhu ilkeästi ihmiselle, hän suuttuu ja vastaavasti puhu mukavasti ihmiselle, hän ilahtuu.

Mutta onko ihminen muka vain lasillinen vettä? Vesilasi on materiaa ilman ihmisen ehkä tärkeintä ulottuvuutta: tahtoa. Ihminen voi itse päättää omista reaktioistaan ja tunteistaan. Ihminen voi reagoida toisen ilkeään puheeseen nauraen tai vastaavasti suuttua, vaikka hänelle puhuttaisiin enkelten kieltä (kuvaannollisesti). Olemme itse vastuussa itsestämme. Emme voi syytellä toisia omista päätöksistämme.

Klassinen, valitettavan klassinen, esimerkki on raiskaus. "Hän pukeutui viettelevästi, en voinut mitään luonnolleni." Paskapuhetta. "Hän antoi ymmärtää, mutta sanoi 'ei' viime hetkellä. Silloin olin jo siinä pisteessä, etten voinut enää pidätellä itseäni." Paskapuhetta.

Toinen klassinen esimerkki olkoon väkivaltaisuus. "Se kaveri vittuili mulle niin paljon, etten voinut tehdä muuta kuin lyödä häntä." Paskapuhetta. "Mulla alkoi vain keittämään niin paljon päänupissa, etten enää pystynyt hillitsemään itseäni." Paskapuhetta.

...tai usealle tuttu esimerkki parisuhdetilanteista... "Hän saa minut aina suuttumaan niin, että menetän kontrollini." Paskapuhetta. "Hänen vuokseen en saa unta öisin ja kärsin jatkuvasta migreenistä." Paskapuhetta. "Jos hän vain sitä... Jos hän vain tätä... Jos hän vain tuota..." Paska-, paska- ja vielä kerran paskapuhetta.

Olemme itse opetelleet omat tapamme reagoida, toimia ja tuntea – osin tiedostaen ja päämäärähakuisesti, mutta suurimmalta osaltaan tiedostamattamme. Se, mitä olemme juuri tällä hetkellä, on tähänastisen elämämme ja kokemuksemme tulosta. Ja aivan kuten olemme opetelleet olemaan sellaisia kuin olemme nyt, voimme yhtä lailla opetella olemaan toisenlaisiakin. Helppoahan se ei välttämättä ole, mutta ei mahdotontakaan. Hitto, kiinaakin oppii puhumaan!

Voimmeko siis sitten käyttäytyä toisiamme kohtaan ihan miten haluamme, jos kerran jokainen on itse vastuussaan omasta toiminnastaan, reagoinnistaan ja tunteistaan? Emme tietenkään! Olemme vastuussa myös toiminnastamme toisia kohtaan. Jos käyttäydymme ikävästi toisia kohtaan, voimme odottaa ikäviä vastareaktioita vallan oikeutetusti. Samoin käyttäytyessämme mukavasti toisia kohtaan voimme odottaa jotain edellistä mukavampaa palautetta.

Mutta koska ihminen ei ole se mainitsemani vesilasi, emme voi koskaan tietää palautteen laatua täysin varmaksi. Juuri siksi voimme joskus vastaanottaa omasta mielestämme kauniiseen ja asialliseen puheeseen mielestämme täysin käsittämätöntä reagointia. On kohtuullista odottaa noin suurin piirtein samankaltaista paluureaktiota, mutta ihmisenä voi myös varautua muuhunkin.

Tässä tuleekin vastaan asioiden, tunteiden, käsitteiden jne. suhteellisuus. Vedelle suola on aina suolaa ja sokeri on aina sokeria. Vesi ei edes voi reagoida niihin millään muulla tavalla. Ihminen taas voi.

Se mikä yhdelle ihmiselle on sokeria, voikin olla toiselle suolaa ja toisinpäin – sekä mitä tahansa niiden välistä. Joku voi vaikka sanoa, että sokerin laittaminen veteen on kiinankaalin vihreää ja kulmikasta. Vesilasin kannalta kiinankaalijuttu tietysti kuulostaa järjettömältä, mutta ei ihmismielen kannalta.

Kuten meillä jokaisella on meidän omat opitut tapamme reagoida ympäröivään maailmaan, meillä on myös jokaisella omat henkilökohtaiset näkemykset ja tuntemukset asioista. Ja mikä tärkeintä: ne ovat meille taivahan tosia! Vesi ei voi sanoa sokeria suolaiseksi, mutta ihminen voi sanoa sokeria vaikka kuupölyksi.

Kun seuraavan kerran kinastelet jonkun kanssa jostain asiasta, muista, että hänelle hänen oma näkemyksensä ja tuntemuksensa on tosi – vaikka se olisi täysin päinvastainen omastasi. Hän ei yritä tahallaan ärsyttää sinua puolustamalla omaa näkemystään. Empatiakyvyt tulevat hyvään tarpeeseen.

Vaikeuksia tietysti tuottaa se, hyvin harva ihminen itsekään tiedostaa, mikä on hänestä oikeasti makeaa ja mikä suolaista. Vedelle ne asiat ovat itsestään selviä, se ei edes pysty kuvittelemaan, saatikka tekemään mitään muuta. Siihen nähden vesilasi ei ole vastuussa mistään, se vain on olemassa ja toimii fysiikan lakien mukaisesti.

Näiden asioiden oivaltaminen ei silti poista kenenkään vastuuta. Asioista voi tulla ymmärrettäviä, mutta se ei tee niistä automaattisesti hyväksyttäviä. Jokainen kantaa vastuun omasta itsestään. Kukaan meistä ei ole vesilasi.

—c—

EDIT: Tämä blogaus tuli jostain syystä kahdesti samalla minuutilla. Poistin toisen. Sori foor the traböl. :)