Tee ajatusleikki. Jos saisit mennä politiikassa taaksepäin ja perua jonkin päätöksen, minkä valitsisit?
Epäilemättä tulee mieleen monta kurjaa esimerkkiä valtion omaisuuden epäonnisesta haaskaamisesta. Mutta jos pysyttäydyn lainsäädännössä, yksi vahva kandidaatti olisi Vanhasen hallituksen päätös taata syöttötariffien avulla tuulivoimalle korotettu tavoitehinta (105,3 €/MWh). Se käynnisti meille melkoiset turhuuden markkinat.
Vuonna 2007 olin hallitusneuvottelija energia- ja ilmastopaketissa. Silloin Kokoomus vielä onnistui torppaamaan haaveen, jota erityisesti Mauri Pekkarinen vaati. Hän alkoi täristä raivosta, kun saapui paikalle kesken kokouksen, jossa esitimme vaatimattoman vastaehdotuksemme, joka rajasi syöttötariffit koskemaan pieniä biokaasuvoimalaitoksia. Rajauksen tarkoituksena oli torjua energiamarkkinoiden vääristymiä sekä sellupuun ja muun metsäteollisuuden raaka-ainepuun ohjautumista liiaksi polttoon. Muotoilumme kaatoi Pekkarisen haaveilemat tuulituet mutta ymmärsi silti bioenergian ja biokaasutuksen kehittämistarpeet. Argumentoimme, että Maurin malli sotkee energiamarkkinat ja itse asiassa hidastaa uusiutuvan kehittymistä tehokkaaksi. Ei tarvitse hakea kannatusta markkinoilta kun sen saa helpommin yhteiskunnan rintaruokintana.
Me voitimme tuolloin, mutta ikävä kyllä Pekkarinen keplotteli pakkosyöttötariffit myöhemmin läpi ja itse asiassa toimi hallitusohjelmassa sovittuja linjauksia vastaan. Oma arvioni on, että tuolloin Kokoomuksella ei enää ollut hallituksessa osaajia, jotka olisivat ymmärtäneet kyseenalaistaa päätöksen, kun keskeiset salkut olivat Keskustapuolueen hallussa – silloin saatiinkin koko joukko katastrofaalista jälkeä jätevesiasetuksesta (Lehtomäki) IMO:n rikkipäätökseen (Vehviläinen - joskin rehellisyyden nimessä on todettava, etten pidä Vehviläistä vastuullisena kuin muodollisesti. Asiaa ajoi voimakkaasti hallituksen ulkopuolelta europarlamentaarikko Hassi).
Syöttötariffit otettiin käyttöön 2011. Siitä alkoi Euroopan tuottavin bisnes, jonka hyödyn käyvät käärimässä ikävä kyllä hyvin usein muut kuin suomalaiset. Toivoisin, että me osaisimme panna hintalapun sille, mitä on vaa’an toisella puolella. Totisesti toivon, että me ottaisimme tuulivoiman kanssa aikalisän ennen kuin on liian myöhäistä.
Meillä on tunturiluonto, jonka hiljaisuutta ja koskemattomuutta tullaan kaukaa ihmettelemään. Meillä on maailman kaunein saaristo. On vaikea ymmärtää, miksi me sallimme niiden pilaamisen ja vielä maksamme siitä. Veronmaksaja maksaa tuulisähköstä yli kaksi kertaa sähkön markkinahinnan verran.
Minulla ei ole tuulisähköä vastaan mitään, jos siitä ei ole harmia ja jos se maksaa itsensä. Kaatopaikoilla ja teollisuusalueilla se on enemmän kuin tervetullutta toimintaa. Mutta asutusten tuntumaan ja arvokkaisiin luontokohteisiin ne eivät kuulu. Nyt valitettavasti ympäri Suomea tulee ahdistunutta palautetta meluhaitoista ja tuhotuista maisemista. Tuulivoimalapaikkakunnilta kantautuu huolestuttavia uutisia siitä, että ihmiset kärsivät rakennusten läpi tunkeutuvan matalataajuisen melun aiheuttamista unihäiriöistä. Juuri nyt tuulivoimafirmojen lobbausta kuunnellut Ympäristöministeriö on löyhentämässä tuulimelun rajaa entisestään kestämättömälle tasolle. Tähän asti noudatettu 35 dB yöraja vapaa-ajan asunnoille on nostettu 40 desibeliin.
Suomeen nyt rakennettavat tuulivoimalat ovat teollisuusluokan voimaloita, korkeudeltaan yli 200 m ja teholtaan jopa 4,5 – 5 MW. Luku on viisinkertainen verrattuna Tanskan keskiarvoon 0,75 MW:iin.
Monen palaute on, että tuulivoimassa kansaa jaetaan voimakkaasti kahtia. Maanomistajat toki saavat hyödyn vuokraamastaan maasta, mutta moni puolestaan katkeroituu menetetystä rauhasta ja kotinsa ja mökkinsä arvonalennuksesta. Päätökset on tehty luokattoman huonosti kansalaisia kuulematta. Tätä menoa siitä on tulossa Suomen vihatuin energamuoto.
Tuulivoiman tehokkuus on sitten toinen ongelma. Nykyisten tuulivoima- ja aurinkojärjestelmien ns. EROI-luvut (Energy Returned on Investment eli laitoksen elinaikanaan tuottaman energian suhde sen rakentamiseen ja ylläpitämiseen kulutettuun energiaan) ovat huomattavasti alle 7, mitä pidetään minimitasona nykyisen elintason ylläpitämiseksi tarvittavien energialaitosten minimiarvona. Erään laskelman mukaan (Weissbach et al. ) ydinlaitoksen EROI-luku on 75, vesivoimalaitoksen 35 – 49, hiilivoimalaitoksen 30, kaasuvoimalaitoksen 28. Tuulivoiman EROI-luku on [puskuroituna] 3,9, biomassan 3,5 ja aurinkoenergian 1,5 [puskuroituna], joten ne eivät ole riittävän kannattavia energiamuotoja. EROI on siitä kätevä menetelmä, että siinä verrataan ”hankkimiseen” tarvittavan energian määrää tuotetun energian määrään koko elinkaaren aikana. Vertailutasona on kuvassa pidetty arvoa 7. Jos EROI-arvo on 1, niin ”hankintaan” kuluu yhtä paljon kuin energiaa kuin, mitä siitä saadaan, jolloin homma ei tietenkään kannata. Puskuriarvoissa on otettu auringon ja tuulen tapauksissa huomioon pakollinen säätövoiman EROI-arvoa pudottava vaikutus. Ainakaan maalla tuulivoima ei ole koskaan energiataloudellisesti kannattavaa sähkön suurtuotantoon, jos lähtökohtana pidetään eurooppalaista elintasoa.
Ja jos jotkut haluavat elintasoamme energiapolitiikan avulla olennaisesti laskea, olisi kiva jos kertoisitte sen suoraan – ja mieluummin ennen vaaleja.
Ps. Jos kannatat tällaista poliitikkoa, ehkä haluat lukea väitöskirjani suomenkielisen version ja tukea sillä tavoin kampanjaani? Lue lisää http://www.korhola.com/lang/fi/2015/03/tilaa-eija-riitta-korholan-vaitoskirja-ja-tue-kampanjaa/ Olen myös kiitollinen, jos jaat tekstiäni eteenpäin. En kampanjoi rahalla vaan ajatuksilla.
