Vaalit ovat viikon päästä, ja tuloksetkin alkavat olla selvillä sunnuntaina tähän aikaan. Omalla kohdallani kyseessä on kiinnostava kokeilu: onko mahdollista pärjätä, jos kampanjoi ajatuksilla, ei rahalla? Jos menen läpi, kyseessä lienee yksi vaalien alhaisimmista budjeteista.
En tietenkään voi tuomita ketään, joka haluaa ostaa poliittiselle viestilleen näkyvyyttä. Itsekin vaalirahoituksen ennakkoilmoituksessa tunnustin, että haaveilen vielä yhdestä lehti-ilmoituksesta. Mutta on olemassa jokin kohtuuden raja. Eurovaaleissa se ainakin ylitettiin roimasti. Jos kampanjabudjetit ylittävät Helsingin keskusta-asuntojen hintoja, on vaikea nähdä järjestelmän palvelevan sen enempää kansalaisia kuin demokratiaakaan. Siihen tarvitaan tietoinen vastarintaliike. Tämä on nyt sellainen.
Vastarintaehdokkaaksi lähteminen vaati kuitenkin kanttia. Jouduin aika kauan harkitsemaan kannattaako lähteä. Mietin aikani ajatusta, kuinka noloa olisi, jos häviäisi kahdet vaalit peräkkäin. Ja kesti viikkoja, ennen kuin löysin itsestäni sen ihmisen, joka ei välitä siitä. Oli välttämätöntä vain odottaa, kunnes se löytyi.
Päätin lähteä vasta kun tunsin, etten pelkää häviämistä. Kukaan ei toivo häviävänsä vaaleissa eikä kukaan halua tuottaa pettymystä niille, jotka luottavat ehdokkaaseensa ja tekevät tämän puolesta töitä. Tätä seikkaa lukuun ottamatta vaaleissa häviämisessä ei ole yhtään mitään kiusallista. Häpeä on nimittäin asia, jonka ihminen ottaa kantaakseen ihan itse. Jos itse päätän, ettei syytä häpeään demokratiatalkoissa ole, sitä ei ole.
Mihin sellaista pelottomuutta tarvitaan? Itse ajattelen, että vasta se tekee ehdokkaasta hyvän: riippumattoman, lahjomattoman ja rohkean.
Tasan kahdeksantoista vuotta sitten kirjoitin Vihreään Lankaan kolumnin, jossa tunnustin sekä halveksuvani että kunnioittavani poliitikkoja.Tuolloin olin itse toimittaja, jolla ei ollut käynyt mielessäkään olla jonain päivänä itse poliitikko. Kahta vuotta myöhemmin tilanne oli jo aivan toinen. Mutta allekirjoitan yhä joka sanan koko kolumnista, ja etenkin suosion pettämisestä: ”Kaipaamme kipeästi poliitikkoja, joiden maailma ei kaadu tähän. ”
Kun viimeinen viikko käynnistyy, haluan kiittää kaikkea talkooapua, jota olen saanut osakseni lahjana. Kiitos kaikille, jotka ovat linkittäneet juttujani. Kiitos sille taksiyrittäjälle, joka sanoi että hänen autoissaan olisi tilaa mainoksille. Kiitos sille perunarieskojen valmistajalle, joka lähetti Matkahuollon kautta Pälkäneeltä lastin herkkuja järjestämääni seminaariin. Kiitos sille yrittäjälle, joka antoi lahjaksi nimelläni varustettuja kosteuspyyhkeitä ja laastaripakkauksia, joita tohtori saa jakaa korjausliikkeen kunniaksi. Kiitos avuliaille ihmisille, jotka ovat suunnitelleet esitteitä, jakaneet niitä ja antaneet aikaansa. Kiitos legendaariselle lihamestarille, joka lupasi grilliherkut vaalipäivän aatoksi. Kiitos hyväntahtoisuudesta ja rohkaisusta, joka on ollut valtavaa. Teidän kaikkien takia haluaisin onnistua. Vaikka olen epäkaupallinen ehdokas, en todellakaan ole epäkiitollinen ehdokas.
Vaalien jälkeen lähden heti Kiinaan, sillä olen saanut kutsun vierailevaksi vanhemmaksi tutkijaksi Pekingin suurimpaan yliopistoon ja ajatushautomoon Tsinghua Brookingsiin. Ostin kuitenkin paluulipun valtiopäivien avajaisiin. Luonteeltani olen pessimisti mutta aatteeltani optimisti. Kyllä näinkin voi elää.
