Ärjyntää ja kiljuntaa

Äänisen aallot ja Carmen.
Kaksi kovaa: toinen niin tuulinen, kylmä ja kalsea; toinen niin tulinen, polttavan kuuma.
Pelottavia arvaamattomuudessaan.

Toinen ärjyy ja tuivertaa, puistelee rannalla vaeltajaa, työntää sen holotnansa, nahkaa värisyttävän, pinnan alle menevän, uppoaa luihin ja ytimiin. Toinen kiljuu ja hehkuu kuin hellankoukku, tulta ja tappuraa kipinöi.
Niin.
Toinen on järvi ja toinen - mustalaisnainen.

Ainahan järven kanssa pärjäillään; mutta miten, miten kummassa tuon leiskuvan naisen?
Ei hätää: kuolema kaiken silittää. Kunhan nyt aikansa temppuilee, miesten kanssa konstailee, ongelmoi: Poimiako matador vai korpral?
Kas, kas, miten helppo nakki: Escamillossa miestä enemmän kuin jossakin sotamiehessä, totta maar ja tietenkin - oman kylän poika nyt mitään!

Ääninen lyö aaltojaan vapaana ja villinä yli joulun, se sen verran nöyrä sentään että tietää jäätyvänsä tammikuussa herätäkseen sitten taas vapuksi entistä ehompana. Mikäs sen on!

Vaan entä tämä mustalaisnainen, tämä jumalaisen upea Carmen, tupakkatehtaansikarinvääntäjä - palava, polttava kuin hehkuva savuke. Mites sen?
No, mites nyt savukkeelle käy!
Hehkuu, savuaa aikansa pian kylmetäkseen. Sammuu se tulikuuminkin. Ihminen kun on ja kun lähtee, lähtee lopullisesti, ei herää henki uudelleen vapuksi.
Tarvitaan pettynyt sulhasmies, tämä korpraali, joka saa sormukset silmilleen, koska on se Escamillo, punaisen liinan heiluttaja.
On aika korpraalin pistää tikari morsiamen rintaan. Ja siinä se sitten on - Elämä. Voi tätä elämää!

Hah! Librettoni kelvatkoon, koska noin sen koin.

Olihan siellä muutakin, siellä isiemme Äänisessä, siis Petroskoissa.
Seisoi tämä kumma Kuusinen, Otto Wille, patsaaksi jäykistyneenä tuijotellen pian jäätyvään järveen, joka puhaltaa silmille mitä ilkeimmän viiman. Oikein Otto Willelle, tälle Karjalan kuninkaalle; sitäs meni Suomea syömään, paha palkkansa saakoon. Seisoo siellä Äänisen rannalla toinenkin Iso, Pietari Suuri, tsaari, Petroskoin perustaja, samaa mouruavaa vettä katselemassa, kivipatsaana hänkin.
Kyllä heilläkin vielä ihailijansa, siksi siellä tuiskussa seisovat.
Sen kuin. Patsastelkoot.

Me ihailemme enemmän Carmenia, vai Bizetäkö pitäisi? Ja kaupunkia kesällä. Sehän on kaunis kuin Carmen silloin.
Menkää siis kesällä Petroskoihin, ja purjehtikaa samalla reissulla Kižin kirkkosaarelle tietenkin.

Kirjoitettaessa soi Äänisen aallot - yhä