- Pistäpä pääsi pois Paratiisista niin koet kummat, näet nännit - vai mitenkä se sananlasku sanookaan ... penkillä istuva mies voihkaisee.
Onni Rentner se on, maailmalta palanneena kodin penkillä istumassa.
Mennä nyt ulos Paratiisista vapaaehtoisesti, kun ei tointaisi edes käväistä kavalassa maailmassa - tuossa kummallisessa kilvanhyörinässä. Tuossa jossa oma kotikin mielletään kauppatavaraksi, muutetaan rahaksi ja lasketaan sen arvo euroina!
- Sehän on sama jos minä oman Evaseni rahakiloina punnitsisin ja kauppaa kävisin!
- Ei hyvänen aika! siunailee Onni ja lukee, mitenkä asunnon arvot maaseudulla laskevat laskemistaan ja että kauhuissaan pitäisi olla.
- Mutta eihän se nuin mene! lyö Onni hanttiin Paratiisin aituuksiaan ajatellen.
- Kodin arvo ei ikinä laske. EI iänkuunpäivänä. EI kuunakullanvalakiana. Niin se menee.
- Asunto on koti ja kodin arvo nousee koko ajan päivien muistojen myötä, pistää Onni yhä hanakammin hanttiin, jopa kirosanan piuhauttaa, lukiessaan noita markkinamiehiä.
Niin sen on mentävä, vakuuttelee Onni noustuaan akkunasta märkämustaa Paratiisia tarkkailemaan, oravaa puussa ja Lempiä joka saunalta lähestyy hiiri suussa.
Ylen vakuuttunut on Onni, varsinkin näin maailmanmurheilta palattuaan. Käytyään paikkojen päällä eläviä, kuolleita ja sairastelevia katselemassa.
Päätään pyörittelemässä muissa maailmoissa.
