Anna mun kaikki sietää!
Niinkun tuo naisraati Louhimiehen kimpussa!
"Syljellä kostutti hiuksia, ulkona pakkasyön, mursi itsetuntoa, nöyryytti, häpäisi, syyllisti, painosti, joutui pelkäämään, haukutaan, ruumis paljast..."
Kävisivät akat armeijan niin tietäsivät että tuommostahan siellä koko ajan - sopivata simputusta! Valmistavaa harjottelua työelämää varten. Ei ihme ettei miesnäyttelijät oo kuoroon yhtyneet. PISTE.
tuus Lennu
ei mikään pressan koira"
No mistä puskasta se Lennu nyt siihen tupsahti, kun ei ole aikoihin näkynyt.
Tainnu sotaväki traumatisoida, ja katkeroittanut miehen ikiaikaisesti. Varsinainen kentlemanni!
- Koulukiusaamisesta tutkimus%
Kesäteatterit tietenkin, varma valinta, meille joilla ei enää ole jukujukuikäisiä lapsia.
Mutta miksi tyytyä vähempään, kun voi saada enemmän!
Pohjois-Karjalassa päin pyöriville matkailijoille on tarjolla varsinainen aarre liki Joensuuta Ohvanan mäeltä vasemmalle. Siellä on kulttuuritalo, joka tarjoaa ammattimaista teatteria läpi vuoden entisessä koulurakennuksessa.
Kylmän ja sateisen kesän kunniaksi on sopivasti juuri nyt menossa musikaali Singin' in the Rain
Saara Saastamoinen
kimittävänä pöljäblondina, mykkäfilmidiiva Lina Lamontina on kiusallisenhäkellyttävä. Että osaakin risoa - katsojaa penkissä - koko tyyppi! Onneksi lopussa saa nokilleen Lina, mutta toki kaikki sympatiat jäävät Saaralle. Bravo! Bravo!
Miljöö Ohvanan mäellä on mitä maalaisin, atmosfääri mitä kotoisin! Sivistys on saapunut luonnon keskelle: peltoa, metsää, pajukkoa ympärillä ulkona ja viimeisen päälle ammattitaitoa sisällä. On siinä ihan oikeesti nielemistä ja uskomista, hei!
Jos kurkkimistakin niskojen takaa täpötäydessä koulusalissa, kun Moilanen, Salokangas, Sarkkinen, Ursin panevat parastaan.
Mutta uskottava on, menkää aistimaan!
Ette pety.
Eikä homma tähän pääty. Syksymällä on tulossa monenlaista laulua ja musikaalia ja revyytä: ainakin La-Lai-La musiikkinäytelmä Laila Kinnusesta on pistettävä korvan taakse.
Erittäin hienoa työtä tehdään Ohvanassa vailla minkäänlaista valtion, kunnan tai minkään instanssiin apurahoitusta.
Tällä teatterilla on muuten komealta kalskahtava nimi: The LittleBigMusic, ristiriitainen, totta kai sekin, kun toimipaikkana on Ohvanan kulttuuritalo.
Kubrat on tuotu teuraaksi, häräksi areenalle aikansa poukkoilemaan ennen kuin tainnuttava vasaranisku viidennessä erässä isästalinin kädestä on kumahtava. Verinen värivaloshow päätöksissään.
Sitten rävähtää. Kumahdus kuuluu ja näkyy, on käyty kuoleman lähellä, vapaaehtoisesti.
TV-katsoja muina miehinä, ikään kuin mitään sen kummempaa ei olisi tapahtunutkaan, vaihtaa maksukanavan maksamattomalle, Totalin Teemalle, jossa laiha kuikelo pöllii ohikulkijoiden kelloja ja lompakoita.
Mustavalko Taskuvaras imaisee kanavanvaihtajan otteeseensa vielä imakammin kuin tuo hiukan naiivi nyrkkeilyotallus, jossa kuuluttaja-selostaja Rajalin totesi mukana mumisevalle Aminille, kommentaattorille, jotta tuntuu siltä kuin Jumala olisi ilmestynyt näyttämölle.
Miesvoimalle ei nykyisin enää käyttöä muuhun.
Siinä sen spektaakkelin sanoma.
Yöpuulle asettuessaan teeveehentuijottaja pelkää pahinta: Jumalan rangaistusta. Ihan oikeesti, hei. Painajaisia siis unikuviksi.
Ja niitähän tulee.
Kevyemmästä päästä se kun yöpyjän unista katoaa ulkomailla rinkka, joka sisältää kaiken omaisuuden; hammasharjasta passiin pankkikorttiin on hävinnyt, vaikka kuinka nukkuja haroisi kädellään vuoteensa vierustaa niin poissa on. Pöllitty.
Hätähän siinä suur'.
Paniikin poikanen vuodekaverina pyörimässä - ennen heräämistä.
Enemmän kuin rillit sopassa: koko tyylikäs tyttö. Melkoista myrskyä ja kuohuntaa oli Hänen Highnessillään - jos oli meilläkin parit probleemit ennen kuin hänestä perille pääsimme.
Einohan se yritti estää elokuvan katsomisen jo puolimatkassa. Sen tuhannen paksun kuusen oli katkaissut Jaaman kankahilla, keskelle tietä keskelle pimeyttä rojauttanut. Vaan palokunta, ei vielä attendoitunut, jo poikineen oli raivaustyössä.
Eikä Einosta ollut estäjäksi.
Lie se jäänyt harmittamaan tätä väkivahvaa niin, että vielä toisenkin kolttosen järjesti riesaksi kun näytöksen loppuselvittelyihin halusi sotkeutua: napsautti filmin ja valot poikki vähän ennen kuin Diana hissiin käveli ja surman suuhun, kilvanajoon oli joutumassa.
Miksi myrskyyn työntäydyimme, vaikka koko kuninkaallinen hovi on elämän jätekasa? Kummallinen jätös entisajoilta. Tarpeeton loislaitos ja mitä vielä pahempaa tässä keksisikään ...
No tuon Dianan habituksen, suorakaiteen muotoisen charmin vuoksi sekä sen takia että selviäisi joko Charlesin näpit palaisivat edes osaosallisena hengenlähtöön. Monenlaisiin hirttoihinhan Englannin valtakunnan, IB, kuninkaalliset ovat aikojen riennossa osallistuneet.
Eipä vilahtanut C, jos ei se toinenkaan C, kertaakaan kuvassa, pojatkin vain kerran nähtiin helikopteriin kiipeämässä. Kaikki keskittyi Dianan repaleiseen rakkauteen ja kameraväen mielettömään takaa-ajoon, pahempana kuin ampiaisparvi surrasi tämä porukka prinsessan päänmenoksi. Sopiikin kysyä: kumpi tarpeellisempi - prinsessa vai media? Ja ei kuin vastausta hautomaan!
Monenlaisiin naamioihin ja piiloihin sitä noissa piireissä joutuu turvautumaan päästäkseen elämään tavallisen sitizenin elämää, löytääkseen aidon ihmisen, päästäkseen pois kuninkaallisista kulisseista.
Eli: ei mitään mahdollisuutta löytää BL, so. aito rakkaus. Ei pienen pienintäkään! Dodeja kyllä tulee ja Dodeja kyllä menee, kaikki kiiltää ja on pintakomeaa. Vaan lopputulos on tämä: istut itkusilmin ja pala kurkussa puistonpenkillä pimeässä vaatteet riekaleina vähemmän kokonaisena ihmisenä; siinä prinsessaus ei auta tippaakaan. Lähimmäksi aitoa ihmistä ja suurta rakkautta olisit päässyt jos et olisi juossut itse karkuun sydänkirugiasi, Hasnatiasi.
Siinäpä se tarina ja se elokuva ja se myrskyisä Eino-päivä.
Olisimme toki tyylikkäälle oikealle Dianalle suoneet paremman ja autuaamman lopun. Tästä vale-Dianasta, Naomi Watss, emme niin moksiskaan ole: ei ollut hänessä nimeksikään Dianan vetovoimaa.
