Joulukorttiskaba jatkuu kiihkeänä. Ei haise hyvälle!
Tappiota tulossa.
Nyt tilanne 19 - 26. Enää to ja pe aikaa.
Mutta yksi asia ilahduttaa, vai olisiko se sittenkin kenties surullista?
Nimittäin vuodesta toiseen alkaen 1975 ja joka joulu on tullut joulukortti Eskolta, ensimmäiseltä oppilaaltani, joka oli minuun miellistynyt, ja minä myös olen muistanut häntä lämmöllä kaikki nämä vuodet. Olimme kavereita, kesälomallakin kävimme kerran lammella ongella, ongimme koko pitkän aurinkoisen hellepäivän kaikenlaista kummaa ihmetellen ja monenlaista höpsien.
Niinpä ei ollut ihme eikä kumma, kun päivän päätteeksi Esko loihe lausumahan:
"Hupsuna muut meitä pitäsivät jos oisivat kuulleet mitä kaikkea turisimme."
Olimme samoilla aaltopituuksilla. Esko kokoiseni yläasteen oppilas - eikähän meidän ikäerokaan ollut kuin nippanappa kymmenen vuotta.
Se opehomma oli vain vuoden mittainen.
Sitten tiemme erosivat, mutta onneksi on joulu ja joulukortti!
Tässä tämänvuotinen:
Niin että mikäs tässä muka niin surullista?
- No se, kun ikinä kukaan muu, eikö noita liene toistatuhatta oppilasta, ei ole joulukorttia lähettänyt!
Eivätkö liene Eskon tapaan miellistyneet - moiseen ...
Jokavuotinen kilpailu on käynnistynyt, punainen kirjepussukka kiikutettu postin poljettavaksi.
Vaan herättääpä kysymyksiä:
Mikä on voitto-/tappioprosentti?
Onko ystävät vähentyneet anhittomiin?
jne.
Kolmen vuoden takainen korttishow näkyy = ks. päättyneen tuuletuksiin
eli lukemin 24 - 21 voittoon, voittoprosentiksi tuli 14 %.
Parina viime vuonna tilanne on kiristynyt ja tappio kolkutellut kintuille.
Voi olla että tänä vuonna joutuu maistelemaan, jopa nielemään, tappion katkeraa kalkkiglögiä,
jo siitäkin syystä että lähetettyjen korttien määrä paisui lukuun 26 - ikään kuin ystäväpiiri olisi karttunut, mikä ei voi pitää paikkansa, varsinkin kun ottaa huomioon tämän realiteetin.
Väliaikatieto yksin laskien tässä:
Synkältä näyttää, synkältä näyttää, tosin alkumetrejähän tässä vasta kahlataan.
Toivo voitosta elää. Eläköön!
*
Ks. IS: Postin lajittelukeskus live
Hyvältä näyttää: omia ei vielä kirjoitettu ja neljä jo saatu.
Netottu 4! (kahteenkymmeneenyhteen on vielä matkaa)
Ylioppilasta muistuttavan koiran jälkeen tuli tuhti lumiukko toisena, kälyn ja langon laittamina. Köpötteli Paratiisin vartijaksi portille olemaan - olemaan kuin Haanpäänyhä löytymätön sotamies - sopivasti lyhtyjä puhdistelemaan. Eipähän pääse paha maailma joulurauhaa rikkomaan.
Kolmas kortti, tuo taakankantaja tonttu - munkkiveljestön nimityksiä muunnellen - tuo kontteineen levon ja luonnonrauhan mukanaan, hymyn ja hyvän mielen. On ilmeinen tonttujen Assisilainen, F, Jumalan pieni köyhä, lintujen ruokkija. Serkku haluaa tiedottaa tällä noin, ilmeisesti.
Neljäs kortti tulee neljäntenä, tietty!
Siinäpä levollista vipinää! Ja mikä mukavinta, se täytyy itse maksaa, ja mielelläänhän maksaakin jos ilon voi jakaa kylän lapsien kanssa.
Kynttilän poltot ja muut rituaalit vielä ymmärtää vaan yli ymmärryksen käy pääsiäisretki joulun alla.
Eli
ON SE NYT KUMMA!
.
.
HOOsiannaa hoilattava: – Ho-ho- hoosi-annaa!
Ratsastaa Jerusalemiin -
vaikkei viel' o syntynykkään!!!
- Suss siu.nak.koon!
***
**
* 20 ja 14 tai 14 ja 20
Siinä raikuilun vuoden 2014 tarkennettu, toki vain ohjeellinen, tavumääräsääntö; joskus voi, saa ja pitää lipsahtaakin. (Raiku-runous, myös tusina-runoudeksikin kutsuttu, on perussuomalaista prepostelurunoutta. Uusiutuva ja ajassa pysyvä runoilu sisältää pääasiassa kulumassa olevan vuoden ilmituoman tavumäärän - joskus tosin tarpeen vaatiessa jopa puolensataa tavua, mikä on ehdoton katto ja takaraja - joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä pudoteltuna.)
Siellä puurolla, sen sydänyhdistyksemme, oli koolla kymmenen meitä viidestäkymmenestä tautisesta.
Kokous ensin pidettiin ja päätettiin osallistua sydänhengityselvytyskonehankintakeräykseen. Oottakaas - vetäkää sillä välin vaikka henkeä syvään - niin katson, miten se kirjoitetaan, se 12 000 € maksava kone. Defibrillaattori, näkyy kirjoitettavan, tässä käyttöohjeineen ja tässä kuva jostakin sen tapaisesta:
Sitten oli se puuro, joka ei ollutkaan puuro vaan hieno jouluateria kaikkine höystöineen, jo siinä olisi ollut kystä kyllin, vaan mitä vielä.
Jo se talo, vanha lääkärin talo järveltä nousevan rinteen päällä, vanhat kaakeliuunit, korkeat huoneet, paneelikatot ja kaikki ja oikeastaan aika selvästi oman Hilkka-tädin tuoksukin vielä leijailemassa -40-luvun henkenä yllä; hänhän se täällä kunnantohtorinsa kanssa vuosikymmenet asui, sen kaikkien tunteman tohtori Kohosen kanssa. Mutta ei siinäkään vielä kaikki.
Jo kokouksen aikana alkoi salin puolelta kuulua pimputusta.Riitan pikku-Siljako siellä sormiharjoituksia tekemässä?
- Olipa hyvä jotten ennättänyt pianon kantta avata! Kyllä ois hävettänyt, huokaisi soittaja-Mats ruokapöydässä sitten kun selvisi, kuka kumma siellä oli niitä 'sormiharjoituksia' läpi käynyt.
Tässä hämärässä tunnelmassa oli henkseleissään, villapaidassaan, villasukissaan ja kotoisessa ruutupaitaolemuksessaan askellellut harmaatukkainen mies pianon taakse, kuten kohta kuulimme, soittaja viimeisen päälle. Sieltäkös lähti muutakin kuin pimputusta, kilkahteli kaikki kauneimmat joululaulut kaikkine mausteineen ihan siis vain noin niin kuin sormiharjoituksina huomista varten: joululauluihin lapsuuden kirkossaan.
Kyllähän siinä nikottelemista pienellä piirillä oli. Ja olisi ollut suuremmallakin.
Oman kylän poika oli tullut yönviettoon Koivuniemeen, kestikievariin. Kanttori-Ilmarin poika, 75v, kanttori itsekin, matkustanut etelän hyvinkäiltä ämeriäkkylöihin, kotiseudulleen Karjalan kunnaille viivähtämään, tämäpä Kauneimpien joululaulu -tilaisuuksien luoja Matti Heroja.
Mutta herkän päätöspuheen piti puheenjohtajammekin Vesa pojasta, joka ylpeänä jätti vanhempansa vannoen ikinä takaisin palaamasta, mutta joka sittemmin vuosien perästä halusi päästä jouluksi kotiin kirjeitse anteeksipyydellen: "Ajan junalla jouluna kotitalon ohi ja jos omenapuun oksalle laitatte valkoisen lapun, niin tiedän että olette anteeksi antaneet minulle väärintekoni ja saan tulla takaisin - pääsen jouluksi kotiin."
- Ei ollut YHTÄ lappua puun oksalla.
Niin pelotteli Vesa meitä.
Kunnes jatkoi pitkän mielenliikutuksen jälkeen: - Vaan puun jo-kai-sel-la oksalla oli lappu. Omenapuu oli täynnä valkoisia lappuja.
