hikotusta ... sivumerkkejä

Joulukorttiskaba jatkuu kiihkeänä. Ei haise hyvälle!
Tappiota tulossa.
Nyt tilanne 19 - 26. Enää to ja pe aikaa.

Mutta yksi asia ilahduttaa, vai olisiko se sittenkin kenties surullista?

Nimittäin vuodesta toiseen alkaen 1975 ja joka joulu on tullut joulukortti Eskolta, ensimmäiseltä oppilaaltani, joka oli minuun miellistynyt, ja minä myös olen muistanut häntä lämmöllä kaikki nämä vuodet. Olimme kavereita, kesälomallakin kävimme kerran lammella ongella, ongimme koko pitkän aurinkoisen hellepäivän kaikenlaista kummaa ihmetellen ja monenlaista höpsien.
Niinpä ei ollut ihme eikä kumma, kun päivän päätteeksi Esko loihe lausumahan:

"Hupsuna muut meitä pitäsivät jos oisivat kuulleet mitä kaikkea turisimme."

Olimme samoilla aaltopituuksilla. Esko kokoiseni yläasteen oppilas - eikähän meidän ikäerokaan ollut kuin nippanappa kymmenen vuotta.
Se opehomma oli vain vuoden mittainen.
Sitten tiemme erosivat, mutta onneksi on joulu ja joulukortti!
Tässä tämänvuotinen:

Niin että mikäs tässä muka niin surullista?
- No se, kun ikinä kukaan muu, eikö noita liene toistatuhatta oppilasta, ei ole joulukorttia lähettänyt!

Eivätkö liene Eskon tapaan miellistyneet - moiseen ...

Jokavuotinen kilpailu on käynnistynyt, punainen kirjepussukka kiikutettu postin poljettavaksi.

Vaan herättääpä kysymyksiä:
Mikä on voitto-/tappioprosentti?
Onko ystävät vähentyneet anhittomiin?
jne.

Kolmen vuoden takainen korttishow näkyy = ks. päättyneen tuuletuksiin
eli lukemin 24 - 21 voittoon, voittoprosentiksi tuli 14 %.
Parina viime vuonna tilanne on kiristynyt ja tappio kolkutellut kintuille.

Voi olla että tänä vuonna joutuu maistelemaan, jopa nielemään, tappion katkeraa kalkkiglögiä,
jo siitäkin syystä että lähetettyjen korttien määrä paisui lukuun 26 - ikään kuin ystäväpiiri olisi karttunut, mikä ei voi pitää paikkansa, varsinkin kun ottaa huomioon tämän realiteetin.

Väliaikatieto yksin laskien tässä:

Synkältä näyttää, synkältä näyttää, tosin alkumetrejähän tässä vasta kahlataan.
Toivo voitosta elää. Eläköön!
*
Ks. IS: Postin lajittelukeskus live

Joulukorttikalenterin yhteenveto:
Häverikkiä ei tullut. Luvuin 24-21 voittoon päättyi joulukorttitaisto, mikä merkitsee voittoprosenttia 14%.
Veristä taistelua tälläkin rintamalla, siis.

No pilapilaahan tämä kaikk'. Toki.
Aivan niinkuin Eläkeläiset-yhtyeen jäännöskaksikoksi irronneelle Tekramütisch-duolle laulanta. Koko joulun ajan on suoranaiseen nauruun tuontuostaan pyrskäyttänyt kaksikon jouluinen laulusuunnitelmaesitys: 'On ryijyn alla mämmi'.
Niinhän se eläkeläisillä tahtoo olla, lipsahtaa puurot ja vellit sekaisin.
Joskus.

Vanhin serkku Lapista laittoi tuon viimeisenä tulleen, mutta ensimmäiseksi arvostamani joulutervehdyksen.

Hyvin siellä menee, minkä nyt Kaamosta tuntuu riittävän mitä lie kaikkiaan parit kuukaudet; jalkoja kolottaa - jos iskiaskin kiskottelee, runnakossa rumelehtii. Eikä siellä missään pussin perällä olla ja elellä; kovin tuntuu matkustelevan nuorempi väki maailmalla, Honolulut, Meksikot, Japanit - jopa enemmän kuin toinen Lapin asukas, tämäpä maallisen joulun päätähti, harmaajapsi eikun hapsi Joulupukki.

Niin eläväisesti kertoo serkku'tyttö' maailmanmenosta, jotta pieni lainaus on räntättävä julki, mikä ei murtane intimiteettisuojausta eikä aiheuttane estoja eloisaan kirjeenvaihtoomme vastaisuudessa:

'Antti OK paitsi kuulo meni toisesta korvasta Syvärillä 18-vanhana ja nyt menossa loputkin. TV täysillä ja Ahkulla korvatulpat.'

Jakelee ahku ohjeitakin ja varoittelee bensanhakijoita:

'Pysyis vain Putinin porukka rajan takana. Niin lähellä ryssät on teitä. Lapsuuden kesät haisi savulle ja sodan jylinä kuului kuin ukkonen.'

Otetaan opiksi ja ollaan varovaisia - eiköhän se tästä taas arki ala ja rauha maassa pysy jos hyvä tahto päällimmäiseksi nostetaan.

Joulukorttikalenteri täydentyy aika mukavasti. Aletaan olla pian omillaan. Kortteja on tullut ihan kahmalokaupalla.

Hetkinen: kahmalokaupalla!
Kahmalo - minkähänmoinen mittayksikkö? Peräti SI-järjestelmässä?

Kohmelonkin suuruuden vielä ymmärtäisi - vaan kahmalopa jo nikotuttaa.
Peukalonhangallinen myös on vielä jotenkuten käsitettävissä, vaan jotta kahmalo!
Jotain positiivista sen täytyy olla, ainakin saman verran paremmalla puolella viivaa kuin mitä kilpaileva kohmelo on huonommalla.

Mutta ennen kuin Nykäseen turvaudutaan, käsitellääs omat NHL-tulokset eli päivän korttitilanne:
Sitten viime näkemän niitä on nyt yksinlukien 1 +3 + 4 + 9 = 17.
Enää 4 miinuksella!

Yksi ylläri tuli eilen.
Kaikista ilahduin, mutta yllärikortin panin ylitse muiden, kuvankin päällimmäiseksi kuvaan ylle. Ilovaaran, sen menneiden lumien koulun, fasilitaattori oli asialla.
Pus! ja puspus.
Vieläpäs oli mieleen juolahtanut, vuosien jälkeen!

Ilahdutti kovin, sydänkin virkosi taas muutamaan ylilyöntiin, hyvä ettei tuonne, ansioluettelossakin mainittuun, KYKSin katetriablaatioon taas olisi vietättänyt!
Vaan mitä vielä; eihän se toki sydänkään ilosta väärille rytmeille riennä, surusta pikemminkin sekaisin menee kuten silloin kun Ilovaaran koul ...
Pah! Vaan sinnepä ei enää palailla. Kylmillään jäätyköön.

Kahmalokauppaan palataan ja Nykäseen, Mattiin ja kohmeloonkin, jos tarve vaatii.

Nykänen on vanhan ajan Google-herra. Siitä kun katsoo niin kohta jo tietää. Nykänen on nimittäin noiden ammattisanaristikkoratkaisijoiden slangissa Nykysuomen sanakirja.*
_ _ _
*kahmalo = yhdessä olevat kourat; kahden kouran täysi, kahmalollinen.
*kohmelo = päihtymyksen jälkitila, pohmelo.
- - -
Eli korttitilanne on siis mitä valoisin: mitään kahmaloita ei enää tarvita. 4 korttia niin omilla ollaan. Eikähän mittatappioprosentti enää nytkään ole kuin 19 %.

Silti jos, varmuuden vuoksi, ja kuitenkin - ihan pieni ja kaino suhaus:
- pliisss...

10.12.- 24.12. Kaksi viikkoa jäljellä. Och julen igen!

Jos tasaista tahtia, yks per päivä, mennään niin tietää viittätoista.
No, sitä luokkaa, sitä luokkaa se on ollut.
Saas nähä.

Ei hassumpi avaus. Varsin ilahduttaa tuo kirjekuoren päällä hiihtänyt tonttujoukko, johon on helppo samaistua ja mukaan hypätä hinkkaamaan.

Tämä ensimmäinen tuli siltä Yheltä (+perh.), jonka kanssa oli kiva aina otaltaa töissä kun tiesi että sai vastusta eikä tarvinnu pelätä että toinen alakynteen jäisi. Jotkut opehuoneen läpikulkijat jo luulivat ja pelästyvät äänen kohottua, jotta ne pian ryysyihin tarttuvat, vaikka asioitahan siinä vain setvittiin, pantiin vähän kovemmalla volyymilla kondikseen.

Kaipaan.
Myös perhettä. Sitäkin pojanvilikunaa, joka keväisin ja syksyisin liittyi puolimatkassa pyöräletkaan, jonka kaksi miesopettajaa muodosti; oli sitten entistä rattosampi polkea loppukymppi koululle.

Eikä me välitetty, taikka viis veisattiin, kyläläisten puheista ja supinoista, jotta 'Nyt niilä homoloila on jo laps!'.
Silloinhan se oli huvittavaa pilkkaa, nyt ois kunniaks jos oltas ja ajettas - homoja ja polkupyörällä.
Vaan kun ei olla.

Jotta tämmönen rauhallinen lupsaus, tämä eka, jäämme tokaa oottamaan analysoitavaksi.