hikotusta ... sivumerkkejä

päättyi tappoon

Joku jo viikolla lehteä silmäillessään sanoikin, jotta 'tuo pitäs nähä, tuo alku'. Joku semmoinen joka ei muuten välitä, joku rätyläinen.
Tietysti leikkiäkin mukana, aika karskia huumoria.

Sillä se sitten alkoi, just sillä: ryminällä ja melskeellä, alastomilla, vaatteettomilla ja vaatetetuilla huiskijoilla, jotka täyttivät laajan lavan. Englannista asti oli pitänyt rahdata tuo sakki, ikään kuin suomalaiset eivät osaisi 'temput' tehdä. Kuninkaallisen Royal Opera Housen Housut pois -porukkaa olivat, harjoittaneet 'haureutta' ensi kertaa jo vuonna 2001 Lontoossa.

Oopperassa Olavinlinnassa olimme;
olettehan kuulleet: "... La donna è mobile ..."

Verdin Giuseppen Rigoletossa.
Viikkoa liian aikaisin Putinin näkemistä ajatellen: istuu ensi torstaina täällä, tosin vissiin keskemmällä salia.

Ei se niin pöljää hommaa ole kuin luulisi - tai mitä Tohmajärven Giuseppe Räty lohkoo. Kerran kesässä satasen pulittaa, niin pääsee ulommaiselle piippuhyllylle toisten köyhien sekaan kuikkimaan ja ihmettelemään, mitä kaikkea ihmisen kurkusta lähteekin. Kyllä tällainen oleskelu yhden koti-iltanyhjöttämisen voittaa!

Ja hyväähän, tuo piru, Rigoletto, hovinarri pohjimmiltaan tahtoo, mutta vain läheiselleen eli omalle tyttärelleen Gildalle, jota yrittää suojella henkeen ja vereen.

Siinäpä se kaksinaismoraalin huippu: miksi hyvää ainoastaan omalleen, läheiselleen - mutta muille 'pahaa'! Olkoon siinä Rigoletton kirjallinen sanoma, libreton, joka perustuu Victor Hugon näytelmään Kuningas huvittelee.

Musiikin sanoma on jo toinen, jopa viehättävä, tarttuva. Tuuli Takala Gildana oli huippu, jopa Kiril Manolov Rigolettona jäi varjoon ajoittain.
Musiikin puhtaudesta ei maallikolla ole valitettavaa, se jääköön osaavimpiin korviin, kuten Hesarin kriitikko Vesa Sirénin ensi-ilta-arviopaloihin:

"Takala oli 90-prosenttisesti vastustamaton myös laulajana. Sointi oli ja laulu sävykästä ja useimmiten myös erittäin puhdasta. Vain hetkittäin hän yritti ehkä pakottaa sointia suuremmaksi, mikä toi ohimenevää pinnistelyä."

"Hyvän juhlaorkesteri sointi kuulosti normaalia kompressoidummalta. Kontrabassot olisivat saaneet soida syvemmin, heleät kohdat heleämmin."

Loppulausunto (Rätyä siistien):

- Hiton hyvä!
.

Onhan Ville Valokin koettanut tulkita baddingia nappiin osumatta, mutta ihan kohtuullisesti. Myös moni muu ammattilainen on esittänyt kipaleita ihan ok! ja sinnepäin eli ei hassummin. Mutta eihän Raulin haurautta voi kukaan esittämällä esittää!

Tuota taustaa vasten Lieksan Badding Tuomas Salopuro selvisi loistavasti Rauli Somerjoesta, jonka surullista, koskettavaa kohtaloa Bussi Somerolle -tarinaa esitetään kymmenen kertaa ennen joulua tuolla kaukana kaukana susirajan takana Lieksan* teatterissa.

Tässä taas yksi esimerkki, että Cityn yläpuolisessa Suomessa o n elämää! On muuten ohjaajalla, Tero Sarkkinen, ollut hemmetin moinen homma pitää koossa matsku ja monen sortin sakki, luulemma.

Ensi-illassa lauantaina Brahean salillinen nautti menosta, vaikka ilonhetkiä näytelmässä ja Raulin elämässä vähemmän olikin kuin surua, pettymystä ja masennusta. Pala kurkussa sieltä pois lähdettiin, jos vieno hymykin huulilla - mikä on hyvän merkki.

Kuten sanottu: päähenkilö onnistui mainiosti; ulkoisestikin samanlainen riuku olemukseltaan. Lapsi-Rauliin tottui alun karsastuksen jälkeen ja hyväksyi Sanna Markoffin Rauliksi; kuolevan, lihoneen, viinanmurtaman 40-kymppisen Raulin hahmottama Ensio Kortelainen oli jo vaikeampi sulatettava.

Aito liveorkka lavalla: Vau! Kunnon räpinää!
Ja M.A.Nummisena Sami Ehrukainen osasi kiekaista! Entä Rauli "Rafe" Tanskanen Baddingin nimittäjä ja lapsuuden kaveri - Matias Kankaassa on särmää, on!

Muita? Ei riitä tila: mutta olihan opettaja Möllösellä, Sini Nevalainen, kirkas falsetti ja kuri!

Menkää itte kattoon, vaikka:
Pitkän matkan päässähän pahulainen on, mutta Kolin rinteillä lasketellessanne olette jo Lieksassa, ja mikä sieltä poiketessa teatterissa - ei muuta kuin Pielisen yli silpaisette!

*Lieksa: Venäjän yhteistä rajaa
>100 km
---
Voiman Kulttuuriseinällä

Kohtalon ivaako lie ollut nähdä keihäsmies just ennen sitä, matkalla sinne.
Syöntipaikalla Tanhuvaarassa Ruuskasen Antti.
Vaikka syytönhän Antti on primitiivilausahdukseen, Rätyhän sen tuhautti ilmoille kuin pierun, mielipiteensä oopperasta:

- Hyi saatana!

Olisivat kysyneet Ahteelta niin tulos olisi ollut fiinimpi.
On siellä Tanhuvaarassa leirillä koko Jokerien KHL-joukkue, vaan tuskinpa siinäkään porukassa enempää myötämieltä olisi löydettävissä - viidakoissa sen kuin seikkailevat; no Erkasta nyt ei tiedä, so. yks henkimies lätkäsakin seassa.

Tosca siellä meni Olavinlinnassa, se Eemelin väännös 'Parvella Toscaa' ei pitänyt kutiaan alkuunkaan, vaikka parvella istuimmekin kaikin.

Ensimmäinen näytös vähän kyllä siltä vaikutti, verenvähyydeltä, ainut pilkahdus oli sen taidemaalarin, Kamen Chanev, vetäisy, muuten kuin kuollutta kaikki. Paitsi stuntin köydellä alashumahtaminen muurin seinämää myöten.

Mutta annas olla - toinen ja kolmas kun tulivat niin johan alkoi himinä.
Ensimmäisen kerran oli uskottava että nainenkin voi kohota yli kaiken ja pestä miehet laulullaan, suohon syöstä: Siinä miehet kalpenivat kun Rusanen kiskaisi äänensä yli muiden. Parvella asti värähteli Johannan kirkaisu, sopraanona vai mezzonako lie paukaissut ja paukutellut. Ja koko illan.

Hitto että oli kaikkea muuta kuin hyi-saatanaa!

Oli siellä suosikkinikin, se Onnen maan Kotilainen, vaan Juhalla oli niin pieni ja mitätön lauluosuus vankina; sinne kaivoon katosi jo hyvissä ajoin ja sinne mies myös tapettiin. Ja sen muuritempunkin teki, ymmärrettävästi, se stuntti.

- Jäiköön noista kukaan eloon lopulta? todeten kysäisi kanssakatselija Mats kun raikuvat aplodit täyttivät Linnan Olavin.
Kävi kalpaten henkilöille, vähän niin kuin Karamatsovin veljissä vasta siellä Oudossa kummussa.

Lomakohdevihje.

Kesäteatterit tietenkin, varma valinta, meille joilla ei enää ole jukujukuikäisiä lapsia.
Mutta miksi tyytyä vähempään, kun voi saada enemmän!

Pohjois-Karjalassa päin pyöriville matkailijoille on tarjolla varsinainen aarre liki Joensuuta Ohvanan mäeltä vasemmalle. Siellä on kulttuuritalo, joka tarjoaa ammattimaista teatteria läpi vuoden entisessä koulurakennuksessa.
Kylmän ja sateisen kesän kunniaksi on sopivasti juuri nyt menossa musikaali
Singin' in the Rain

Saara Saastamoinen
kimittävänä pöljäblondina, mykkäfilmidiiva Lina Lamontina on kiusallisenhäkellyttävä. Että osaakin risoa - katsojaa penkissä - koko tyyppi! Onneksi lopussa saa nokilleen Lina, mutta toki kaikki sympatiat jäävät Saaralle.
Bravo! Bravo!

Miljöö Ohvanan mäellä on mitä maalaisin, atmosfääri mitä kotoisin! Sivistys on saapunut luonnon keskelle: peltoa, metsää, pajukkoa ympärillä ulkona ja viimeisen päälle ammattitaitoa sisällä. On siinä ihan oikeesti nielemistä ja uskomista, hei!
Jos kurkkimistakin niskojen takaa täpötäydessä koulusalissa, kun Moilanen, Salokangas, Sarkkinen, Ursin panevat parastaan.

Mutta uskottava on, menkää aistimaan!
Ette pety.
Eikä homma tähän pääty. Syksymällä on tulossa monenlaista laulua ja musikaalia ja revyytä: ainakin La-Lai-La musiikkinäytelmä Laila Kinnusesta on pistettävä korvan taakse.

Erittäin hienoa työtä tehdään Ohvanassa vailla minkäänlaista valtion, kunnan tai minkään instanssiin apurahoitusta.
Tällä teatterilla on muuten komealta kalskahtava nimi: The LittleBigMusic, ristiriitainen, totta kai sekin, kun toimipaikkana on Ohvanan kulttuuritalo.

Uskaliasta, ennakkoluulotonta, kannatettavaa!

**********

Nyt on Perhonen tapettu, nyt ei enää hätä, vaan hyvä mieli.

Siellä se liiteli ja huuteli katetulla linnan pihalla kahdentuhannen katsojan edessä. Itku ilon jälkeen, niinhän se ihmisen elämässä menee, niin tuon ihmisperhosenkin. Tämä perhonen oli geisha, Madama Buttefly, 15 v., jota amerikkalainen laivastoupseeri Pinkerton piti, voi sanoa, pilkkanaan, jalkkiksenaan, nykyisin paheksuttavana pikkuvaimonaan, lolitana, miltei pedofiliaa hipoen. Mies aikamies, nainen tyttö. Menivät kyllä naimisiin, mies tarpeeksi saatuaan häippäsi mantereelleen. Tuli sitten toki noutamaan kolmen vuoden kuluttua poikansa, uuden vaimon kanssa, merten taa. Muttei se nyt aivan kivuttomasti käynytkään. Upseeri ja herrasmies kun oli, hän huomasi Madaman aidon polttavan kaipuun, palavan rakkauden ja tuskan. Murheessa ja tuskassa kieriskeli sitten aikansa, kunnes kovettui ja lähti poika mukanaan Amerikkaan.

Kuis Perhoselle kävi?
Kursiivi sen kertoo tuolla alussa - oman käden kautta lähti.

Siinä tarina ja sen mausteina ne laulut, kulissit ja muut hiippailijat. Puccinin Giacomon musa, joka jatkui ja jatkui: ei mitään kolmen minuutin iskelmää perä perää. Toiselle sadalle nousi esiintyjien luku kuoroineen soittajineen.

Jotta paljonkos tuosta satasen piletistä yhdelle jää jaettavaksi. Linnavuokrat ja kaikki.

Oli komeata kuultavaa, tosin tapahtumaköyhää katsottavaa ennen kuin päästiin loppupuolen huipentumiin. Luulisi nyt alkupuolen miehen ja naisen välisestä seurustelustakin irtoavan jotain säpinää esitettäväksi vaikka huru mycket! Vaan eipä. Siellä nyhjäsivät näyttämön vasemmalla laidalla italiaksi laulellen, siellä voimapaikalla, siellä kaukana jossakin niin etteivät oikean laidan katsojat lähikontaktiin päässeet. Eivät kyllä toisessa eivätkä kolmannessakaan näytöksessä.

Sitä en tiedä, soiko tenorin ääni puhtaana, johtiko kapellimestari karvalleen viulut balanssiin, lauloiko Perhonen, Helena Juntunen, karvalleen oikeassa tempossa; mitä kömpelyyksiä lie sattunutkin, mutta kyllä kelpasi kuunnella, katsella. Mielessä ilman muuta myös tuo Perhosen lapsi, jaksoipa urheasti huutamatta - toisin kuin nuo toiset - iltamyöhään poika lavalla tepastella.

Valveilla piti miljöö katselijansa.
Vasta kotimatkalla alkoi omaa suuta repiä vähän samaan malliin kuin laulajilla lavalla.

Tänään mentävä silti olisi vaikka

Isompi Tietäjä möyryää:
- alkupuoli oli jopa kammottavaa kuultavaa
- loppupuolella hän joutui hieman pinnistämään
- soinninväri oli kaunis, mutta ydintä puuttui
- tuntui ensin hosuvalta ja sitten vähän pliisulta
- soinnista puuttui pohjaa ja intensiteettiä
Sirén/HS

Pienempi tietäjä ei jää pekka pahemmaksi:
- lavalla ei tapahdu yhtään mitään
- vaikutelma on lähinnä levoton
- edes kuoro ei tule ohjaajan avuksi, sillä P ei ole säveltänyt sille mitään
Jääskeläinen/Karjalainen

Hittolainen ja 85 euron piletti taskussa ja tuo naarasperhonen lentelee taas tänä iltana Olavinlinnassa klo 19.
Surmaa itsensä, ja jättää kylmän viileästi jälkeensä oman pienokaisensa - siksikö kun hulttiomies, tuo Suuri Rakkaus on hyljännyt hänet?
Siinä kysymys katsottavaksi ja kuunneltavaksi,
vaan sittenkin:

Repiskö lipun vai meniskö sinne kitumaan?
Kas siinä vasta kysymysten kyssä!