Herkkäsieluiset taitelijat tahtovat aikansa metelöityään sulkeutua rauhan tyyssijoille. Sinnehän Valamoon myös Pentti Saarikoski loppumetreillä painautui, ja on nyt palvottavana luostarin kalmistossa.
Joku toinen vähemmän taiteilija halajaa myös, jostain kumman syystä silloin tällöin toisinaan sinne, yltöhollilla kun tuossa on. Antaapa kärrätä joskus itsensä paikoille, kuten sarjakirjoitus viime syksyltä on luettavissa.
Käyhän hän tosin oopperoissa, niissä hyi-saatanoissa ja lätkäotteluissa Kuopioita ja Pietareita myöten - jotta skaala laajana pysyisi.
Nyt oli Loirin Veskun vuoro astua luostariin uskollisen kitaristi-Lerchensä kanssa - uskollisen niin: - Parituhatta yhteistä keikkaa, kertoivat tahkonneensa, - eikä vielä kertaakaan Valamoon vaikka kymmeniä vuosia on mieli tehnyt. Onneksi vihdoinkin.
Nyt vetäisivät keikan joka tuskin rutiinikeikalta tuntui, ja koska kansaa oli sali tupaten täynnä, saivat esittää illalla toisen setin ulkopuolelle jääneille.
On siinä kaiken kokenut mies. On siinä edessä, kuluneena. On mistä ammentaa. Ja ammensivathan he yhdessä. Kahdentuhannen keikan miehet.
Eivätkä lähteneet rahat jenkkikassiin sullottuina niin kuin Vesku aikoinaan veroja maksamatta keikoilta lähti. Poistuivat nyt kaikkensa antaneina, rahatta.
Sillä jo alkupuheessa oli käynyt ilmi luostarin igumeeni Sergein suulla:
- Haluavat lahjoittaa esiintymispalkkionsa luostarin hyväksi.
