rikkana rokassa
ja yleisön pyynnöstä jokunen kultajyvänen tännekin, jottei koko ajan tulisi istuttua huussin reiällä.
Uskonnosta ja politiikasta on parempi olla kirjoittelematta, vältellä noita ärsytyksiä.
Vaan nyt kun lankesin, on pakko pistää julkinen tunnustus, josko helpottaisi.
Apua!
Äänestin kepua!
Vaikka vannonut aina toisin: ennen vaikka ruåttalaisia, noita itärajan hylkääjiä, täkäläisten varuskuntien lakkauttajia. Ajattelin että EU-vaalit kun kyseessä niin sama se, kutka 13 suomalaista meppiä moppia siellä 751 parlamentaarikon joukossa heiluttelevat, pölyjä pyyhkivät.
Tutuhko mies kun oli, huonemies menneiltä ajoilta, niin mikä ettei. Kun tarjosi vielä munkkirinkilät ja kahvit huoltoasemalla, missä sattumalta törmäsimme. Ja onhan hän tätä periferian kulmaa rikastuttanut ja jatkanut monen miehisenmiehen elämää projektillaan, josta tosin toinen lääkäri, tämäpä Heikkilä, on enempi mieltä muuta. Putin mies siis tämä PP.
Ja olihan tuota kannattanut liki 20 000 muutakin äänestäjää.
Joten suotakoon anteeksi harhaisen harhainen askel - ääni rikkana rokassa.
Eduskunnan tilitoimiston apulaistoimistopäällikkö, sittemmin talouspäällikkö Pertti J. Rosila antaa palaa, kai tuon ollimaisen tittelivyöryn innoittamana, kertoessaan kirjassaan Arkadianmäen kirstunvartija, Tammi 2018, kuka kukin ja minkälainen kansanedustaja on.
Ja on!
Hyväkin tyyppejä löytyy, mutta poikkeavathan meitä enemmän kiinnostavat.
Kirjan luettua jää käteen muutama kumma:
- Heinäluoma täysin kaksinaama juonikko
- Uosukaisella Topissa turva, enemmän kuin puolueessa
- Lipponen omapäinen pässi
- Stubb itseään täys kuin turusen pyssy
- Aho tervehtimätön koppava kollegoilleen
- Ruohonen-Lerner nyhtää rahat aina kun voi - ja vaikkei voisikaan
- Niinistön ärhentely väheni Haukion löydettyään
- jne.
Veronmaksajien kannalta parhaita pihejä ja säästäjiä olivat puhemiehinä Niinistö ja vaatimaton Lohjala. Eduskunnan 'eesistujista' ylivoimaisin tuhlari oli pääsihteeri Ooppera-Tiitinen, jota Niinistö epäonnistuen yritti usuttaa töihin eikä vain niin että
istuu lähes tyhjän panttina puhemiehen korokkeella ja sisälukee puhemiesneuvoston kokouksissa lukutaitoisille läsnäolijoille eduskunnan päiväjärjestystä-
Vanhin on Linuksen, sen Linux-käyttöjärjestelmän isän, isä Nils Torvalds, 72 v, Hesasta. Nuorimmat ovat erityisopettaja Laura Huhtasaari, 38 v, Porista sekä bioanalyytikko Merja Kyllönen, 40 v, Suomussalmelta.
Kesken koulutuksen on vielä yo Haavisto, 59 v, ja ylimmän tutkinnon omaa Väyrynen, 71 v. Tohtorismies tämä Paavo - ja kun koulutuksia ei sen kummemmin Ylen presidenttitentissä painotettu, painotti Paavo itse, joka kirjojaan kauppasi muttei yhtä:
"Tohtorin väitöskirjaani en myy."
Sitä jossa väitti että Neuvostoliitto on ikuinen.
On siellä myös taustalla pari tapettirullaa: Vanhanen Matti, 62 v, ja Haatainen Tuula, 57 v.
Kunhan ovat, kun puolueella pitää olla.
Eikä sovi unohtaa istuvaa ja rullaluistelevaa presidenttiä, isä-Saulia, 69 v, minkä maininnan jälkeen ei liene valinnan vaikeutta kovin monella.
Mutta jos niin Ylen vaalikoneesta apu irtoaa.
Voi käydä vaikka näin naamajärjestykselle 23 kysymysvastauksen jälkeen:
'Sinulla taas oli vaikeampaa, sikäli kuin olen ymmärtänyt, ajoit jonkin aikaa jopa pimeää taksia, ja se merkitsee, että DDR:n jälkeen ei ollut rahaa normaaliin elämään.'
Melkein yhtä kuuluisa suhari muuten löytyi juoksu-uransa jälkeen yllättäen taksikuskina Tukholmassa: Mohammed Gammoudi, Virénin vastustaja Münchenin kymppitonnilla.
Mutta että Vladimir Putin Pietarissa taksisuharina 90-luvun vaihteessa palattuaan KGB:n hommista Itä-Saksasta!
Se ja paljon paljon muuta kummaa totta on luettavissa ikätoveri, synt. 1952, kasvinkumppani Mihail Bergin pamfletista Kirje presidentille, Like 2005.
'...uudet huligaaninalut valtasivat symbolista pääomaa ikätoveriensa silmissä tappeluilla, puukkoleikeillä, pikkuvarkauksilla tai yksinkertaisesti hurjuudella ja hurjapäisyydellä.'
Miehillä sama raju kasvualusta silloisessa 60-luvun Leningradissa, missä nuorten huliganismi kukoisti.
Ihanko totta!
Ja me kun länsimaissa luulimme moisen mahdottomaksi viimeisen päälle järjestäytyneessä kommunistisessa ihannevaliossa. Ja minäkin kun luulin, että olisipa tuolla, kovassa kurissa, helpompi jopi hoitaa opehommia kuin Suomessa.
Toisesta tuli siis pressa, toisesta vaiennettu kurja kirjailija - oma oli valintansa? Kirjailija ja presidentti - sukset ristissä läpi elämän.
Nytpä ei ihan kaikki natsaa, mutta silti ei hukkaan heitetyltä ajalta luettu aika tunnu.
Ponnistuksia vaatii päästä loppuun, vähän niin kuin päähenkilömieheltä muhina naisen kanssa. Minä, lukijana, onnistun ja pääsen loppuun, toisin kuin päähenkilömies, jolla lurpsahtaa ja joka joutuu pettyneenä toteamaan loppujen lopuksi:
'Lopulta raihnastuminen, hyvästijättö, kuolema ja ikuinen yksinäisyys.'
Viimeinen taisto Varsovassa on romaanin nimi. Atrain Kustannus 2015.
Tekijä tuntee Varsovansa ja Puolansa, onhan Matti Hoviseppä toiminut siellä toimittajana ja kirjeenvaihtajana pitkän ikänsä.
Niiltä pohjilta Hoviseppä vetelee vanhenevan päähenkilömiehen jalkoja Walesalandiassa. Tämä kummallinen henkilö on Kari-Matti, kuin kameleontti, joka välillä saattaa muuttua kesken kappaleen minäksi. Yllättäen näin lukijansa perinpohjin. Jos kirjoittaja ei ammatiltaan olisi kirjoittaja, saattaisin luulla tyylin äkkivaihtoa pahaksi mokaksi - jopa. Nyt töksähtely tyylikeinoksi laskettakoon. Näinhän Salama niin kuin moni muukin kuulu yhdenäkin 'sekoja' mättää. Taiteeksi tekstin takoo, ns..
Kuusikymppinen mies käy kirjassa läpi Puolan rajua muutosta kommunismista kapitalismiin, katolisen jos muunkin uskonnon prameutta, materiapalvontaa, pedofiliaa paheksuu. Toimittajana mies pääsee Gdanskin telakan lakkopäämajaan juuri kriittisinä aikoina ja pystyy karistelemaan kannoiltaan ilmiantajat.
Jokin maan rajussa muutoksessa klenkkaa: Ahneuden filosofia ja käytäntö vyöryvät Puolaan - voiton maksimointi, toisista piittaamattomuus syrjäyttävät yhteisöllisyyden.
Naiset ovat ihmeen kiinnostuneita tästä viileästä pohjoismaalaisesta Kari-Matista, joka näkee itsessään vain epäonnistumista sekä rumuutta habituksessaan. Mutta silti jokin ominaisuus miehessä naisia viehättää, tai sitten naiset ovat niitä jämänaisia joiden vetovoima ei Kari-Mattia kummempiin miehiin enää riitä.
Kari-Matille käy kuin posteljoonille Kieslowskin filmissä Lyhyt elokuva rakkaudesta, jota katsomaan hän naisensa vie. Pupu pöksyssä karkuun lopulta loikkivat niin posteljooni filmissä kuin Kari-Mattikin sittemmin naisen alkaessa itseään haaroitella.
Ei onnistu ei - vanhenevan miehen koetus.
Koko elämä on kuin surkea coitus int.
Sorron lapsien lukijalle päivittää Savon Sanomatuutta kulissien takaista tietoa vastaavasta. Eli Joel Lehtonen kuvailee romaanissaan suomalaisten rimpuilua irti Venäjästä ja autonomiasta, Arto Luukkanen luo kauhukuvaa näistä päivistä ja presidentti Niinistön matkasta Putininin pihteihin juhannuksen alla.
Luukkanen on Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtori Helsingin yliopistossa, Joel Lehtonen on Putkinotko-romaanin kirjoittaja. Lehtonen kirjoittaa romaaneja, fiktiota, Luukkanen ei kirjoita.
Lehtosen ’lapset’ ovat monta mieltä, Luukkanen selkeästi yhtä:
Niinistön Moskovassa saama poliittinen viesti annettiin korkeimmalta taholta eikä siitä voi enää neuvotella. Vladimir Putinin viesti oli suora: Suomi ei saa mennä Natoon, vaan olisi löydettävä jonkin sopimusratkaisu, jossa meidät sidottaisiin lähemmin itään. Mikä se sopimusratkaisu olisi, ei tiedetä. Jäi auki, olisiko se uusi YYA vai muu poliittinen alistuminen.
Se on hybridisodan paikka.
Mahtaa nyt Onnilla, sillä Rentnerillä, Paratiisissaan olla pohtimista ja sottailemista, ei siinä taida auttaa edes Hortikan Jannun turva …
Sweetbebe ja Ämeriäkkylä.
Kummatkin ovat häirinneet mielenrauhaa viime päivinä.
Toinen on työntänyt pukinsäärtänsä tänne Cityn kommenttilokeroon niin etteivät voksi, sirin kanssa käymämme akateemiset, korkeatasoiset, pohjiinajatellut (opettaja-lääkäri)keskustelupuheenvuorot ole tahtoneet olla löydettävissä blogipotun hallintapuolelta.
Kuten kuvasta näkyy, nytkin tämä lovely sweetukka luukuttaa ja on jonottamassa 100 (sadan!) fanituskommentin voimalla pääsyä hikkajiin pakeille.
Tuommoisenko houkutuksen kanssa sitä pitäisi alkaa toimia kankaanniemiläisittäin?
...
Ämeriäkkylä taas on kunnostautunut valtakunnallisesti, kuten kuva ja uutiset kertovat, palaamalla takaisin kriisikuntien kärkiporukoihin.
Ihanalla sweetbebemäisellä alvittomalla Attendolla ei tietenkään ole asian kanssa mitään tekemistä, päinvastoin, sehän auttaa kuntaa velkakierteessä, kuten lehdestä (KK3.6.) luemme (Attendon kuntaturvajohtaja Pitkälä): "mekin olemme lainoittaneet Rääkkylän kuntaa". A antaa lainaa kunnalle, joka voi lainarahalla maksaa A-velkojaan!
Kumankaan kaa tässä haluis olla, ihan oigeesti, hei!
Ä:n kanssa taitaa kuitenkin olla pakko.
ps
Ajatelkaas swetukka lähetti tuollekin Jannu Hortikalle soman ihailijamailin, jossa sanoi ihailevansa 'profiiliasi ja ulkomuotoasi' sekä rakastavansa viimeisen paalle suvasti seka ...
Seuraamatta mediaa ois paras. Jos kykenis, vaan ei, kuten todettu ja kokeiltu jo on.
Blatterin Sepe,79, jatkaa FIFA:n puheenjohtajana - tuon korruptoituneen koko maailman jalkapalliliiton pomona alkaa vasta kahdeksastoista vuosi. Ei mitään hurpaa.
Toinen hyvä, Faselin Renne,65, johtaa lätkäliitto-IIHF:ää.
Molemmat Sveitsistä, sieltä piilottelevien pankkien maasta - pankeilla jotain tekemistä tässä suhmuroinnissa?
Se on magiaa ja makeeta tuo raha. Syötävän hyvää. Vaikkei Heikkiläkään sentään sen syöntiä hyväksy jos kohta kaiken muun sallii.
Mutta hei siis tään takiahan näistä kun eilinen Urheiluruudun kuva herätytti: kannattaneeko tuo henkensä uhalla yleneminen - jos takana koko ajan tumma varjo seuraa, ja sivutuotteena joutuu bodyguardia mukana kulettelemaan
=
Yksi otanta facebookista.
Ka***emi vs. puoluenainen:
- Tää hotelli on ihan tyhjä... missä ihmiset?
- Nukkumas kotona.
- Tos vieres tyhjä sänky sulle.
- Joo. Väsyttääkin jo.
- Nussittuna nukkuisit sikeästi...
Ent. kristikansan ed., nyk.per.suom., viestitti kaluhalunsa koordinaattipaikan noin.
Älkäämme kivittäkö, koska kustakin puolueesta on löydettävissä omat pukkinsa, jotka ovat aina valmiina toimiin ja ruikkimaan.
Mielitoimituspaikatkin selvillä:
Tämä lappilainen jokivarsikylä, Suvanto, olisi hukkunut tekojärven alle (WP)
Suvanto - Pelkosenniemi WP-kuva
jos Kemijoki Oy eli omistajat olisivat saaneet tahtonsa läpi.
Puolenvuosisadan taistelu on nyt ohi eikä Vuotoksen tekojärveä rakenneta. Todennäköisesti.
Melkoista soutamista ja huopaamista olemattomalla järvellä on ollut: tuimina ovat käyneet laineet kun kannattajat ja vastustajat ovat airoillaan huiskineet.
Nyt kun taisto ohi on, on jälkikirjoituksen aika. Pirkko Hyvösen romaani Vuotos- Vastasatanut uusi lumi, Nordbooks 2014, kertoo yksilötasolla, asukkaiden ja päättäjien näkökulmasta järvisodanaikaiset mietteet.
Komeiden maisemien kuvaus on komeaa, asukkaiden kipuilu ja tuska koskettavaa.
Häviäjiä ovat kaikki, souditpa tai meloitpa kummalla puolella tahansa.
Arki ja jokapäiväinen elämä on tulevaisuuden suhteen epävarmaa, siis vielä epävarmempaa kuin tulevaisuus yleensä on. Perheriitoja, sairauksia, seurusteluesteitä, salailua, vihanpitoa arkisessa elämässä. Ikävyyksiä riittää päiviksi kuukausiksi, vuosiksi, vuosikymmeniksi.
Vuosituhantinen maisema on hukkumassa veteen; veden alle jäävien tilojen asukkaat myyvät firmalle tiluksensa ja muuttavat vaivihkaa maalikyliin. Viimeisenä Heikki, joka joutuu ampumaan uskollisista uskollisimman ajokoiransa, koska ei siitä olisi eläjäksi kaupunkiin, kolkkoon kerrostaloon Rovaniemelle, minne mies Mirjansa kanssa muuttaa ja missä avioero on valmiina vaanimassa.
Useamman uppoavan perheen kautta Hyvönen kotiseutuun kiintyneitä kylänihmisiä meille näyttää ja saa nostettua yksilöt möhkäleisen massatuhoojan kynsistä eläviksi ihmisiksi.
Romaani on aina tunteikkaampi kuin kylmät asiapaperit, se nostaa ihmiset esille eikä jätä asiaa kylmäksi, niin kuin olisi jättänyt romaanin loppuun liitetty nelikymmensivuinen virallisten Vuotos-asiapapereiden yhteenvetoaineisto, jos pelkästään se olisi julkaistu irrallisena tietokirjana.
Nyt pikku-Matti, joka romaanin alussa ihmettelee isänsä kyyneleitä ja joka lopulta itse vanhana isänä ja ukkina vuotostaistelunsa taistelleena hukkuu veteen ja saa aikaan kyyneleitä, muuttuukin eläväksi kuvaksi eikä jää pelkäksi mappiaineistoksi liiteluetteloon.
Empatisoinnissa on voimaa enemmän kuin asiapapereissa.
Hyvä Hyvönen!
