- Maskuliinisuus, kansakunta ja väkivalta suomalaisessa sotakirjallisuudessa
Arto Jokinen on tutkinut suomalaisen maskuliinisuuden juuria munaskuita myöten. Perehtynyt Suomen sodista kertoviin kirjoihin ja niiden avulla yrittänyt päästä perille 'mikä mies on suomalainen mies?' -problematiikkaan. Sodista kertovia kirjoja on ilmestynyt toista tuhatta, joista hän on valinnut tarkempaan syyniin kolmisenkymmentä teosta.
No ei se mies ole ainakaan sellainen kuin Arla Kanervan Taiteen mustan kirjan taiteilijapahoinpitelijät.
Vaan?
"Ideaalimaskuliinisuus on yhtä soturiin liitettävien attribuuttien kanssa."
Siihen kuuluu myös väkivaltaisuus.
"Asevelvollisuus on kuitenkin vain yksi sukupuolen teknologia, joka liittää väkivallan ja maskuliinisuuden yhteen. Muita ovat esimerkiksi kirjallisuus, elokuva, sarjakuva, näyttämötaide, kuvataide ja media."
Noin loppuyhteenvetelee miehuutta edesmennyt tutkija Arto Jokinen (1964-2016), joka itse oli aseistakieltäytyjä, intohimoinen kamppailulajien harrastaja, ristiinpukeutuja sekä fetissi- ja BSDM-toiminnan aktiivi.
_
aiheesta lisää
N-L, USA, I-B, Ranska.
Aivan samanlaisia brutaaleja himokkaita, tulivatpa idästä, lännestä tai etelästä!
Miehittäjillä, voittajavaltioilla, ovat omat oman käden oikeutensa hävinneessä Saksassa.
Niistä oikeuksista on jälkiseurauksina satojentuhansien raiskausten jälkeen: lapsia, abortteja, järkkyneitä mieliä, tuskia tuhannenlaisia.
Ei niitä, mitäs noista hävinneistä, ole pahemmin esille tuotu.
Ja sitten tulivat sotilaat, Minerva 2016, on saksalaishistorioitsija Miriam Gebhardtin raportti, tutkimus, selvitys saksalaisnaisten kohtalosta toisen maailmansodan voittajien käsissä vuosina 1944 - 1955.
On niin hurjaa tekstiä, ettei tätä voi lukea kuin pätkittäin - jos meinaa mielenrauhansa säilyttää.
Hurja on miehen mieli, ihmisen luonto, ei voittajilla sen jalostuneempi.
Ei voi muuta kuin haukkoa henkeä, nikotella ja pitää tauko tässä, puolen välin paikkeilla kirjaa, ennen kuin yhä pahempiin paikkoihin lukija uhriensa kanssa ajautuu:
"Maailman rikkaimman kansakunnan sotilaat kulkevat kylästä kylään ja talosta taloon, etsivät aluksi vastapuolen sotilaita ja aseita, nappaavat tilaisuuden tullen kelloja ja polkupyöriä, samoin radioita, kameroita, kaukoputkia, koruja, pöytähopeita, taskuveitsiä ja sytyttimiä matkamuistoiksi, rohmuavat alkoholijuomia, elintarvikkeita (varsinkin munia) ja jopa eläviä eläimiä. Sen jälkeen he raiskaavat, usein joukolla, joko kerran tai monta kertaa peräkkäin."
Alaikäinen uhri on heille "good for pricking"
"chiks"
"a lay"
"a lying bitch".
Ensin lähetetään paljon ruokaohjelmia. Sitten lähetetään paljon laihdutusohjelmia. Paino säilyy tasapainossa.
Yhtä ohjelmaa vielä puuttuu, viimeksi sitä on kokeiltu seitsemisenkymmentä vuotta sitten - naapurimaassa.
Saksalainen idea.
Ympäröidään koko kaupunki. Ei lasketa kaupunkiin ruuanhiventäkään.
Tulos:
1. On tultava toimeen leipäpalasella, jossa viljaa ei juuri nimeksikään, per päivä.
2. Luunlaihoja ihmisiä miljoonasotalla, sivutuotteena yli puolimiljoonaa vainajaa. Siviilivainajat on laskettu 186 hautakummun alle 25 hehtaarin alueelle Piskarjovkan hautausmaahan:
Hevosenleikkiä ihmisillä.
Ainoastaan Laatokan kautta piiritys vuoti, Laatokalle muodostui Elämäntie: talvella jäätä pitkin, kesällä lautoilla.
Joku viisas on viisastellut:
- Mannerheim ei halunnut näännyttää kokonaan entistä kotikaupunkiaan.
Hölmölän yliopiston ensimmäinen tutkimustulos on siinä!
Oikein IL:n etusivulla.
Lähtökohtana tutkijajoukolle ja tutkimukselle oli vähäväkisen kansan olettama: minkä se tuuli kivelle mahtaa.
Kansan viisauden HY todisti tutkijavoimin paikkansa pitäväksi.
Paratiisieläjä Onni Rentner on poistunut Paratiisista.
Kylillä kerrotaan, että hänet nähtiin pyöräilevän varhain lauantaiaamuna kylille päin, ohittamassa kiireen vilkkaa senkin kirkkkotienoon rumistuksen ja jatkavan menoa osuuskaupan ohitse.
Suuri hämmästys levisi tapahtuman takia kaikkialle: Eevan temppuako oli ruoja toistamassa?
Mehän tiedämme että parturissa hän vain käväisi, tukkaansa lippuuttamassa; oli suittava itsensä kuomeneen mikäli ne suunnitelmat yliopistoon hakeutumisesta onnistuisivat, siksi olisi siistiydyttävä ja muututtava ihmisen näköiseksi.
Mutta mutta.
Siinä pukilla istuessaan leikkaaja ojensihe hänelle aamuisen IltaSanomat, 22.08.2015, ja pöyristyneenä miehemme luki ja lukee kohtaa missä sotavangiksi jäänyt Ahti Jokinen, nyt ysiykkönen, kertoo tarinaansa:
- Meinasivat ampua minut. Pistivät mäntyä vasten ja kädet selän taakse ja liikkuvat olivat jo takana, kun siihen tuli upseeri sanomaan, ettei tätä miestä ammuta.
Edessä oli vankileiri Tsherepovetshissä Keski-Venäjällä.
Edessä myös nälkäkuuri.
Lehti kertoo ja Onni lukea tankkaa, miten perunannostoaikaan saksalaisvangit syödä ahmivat suoraan pellosta raakoja mukuloita.
- Tulivat kokonaisina pois kun olivat tarpeillaan, me pesimme ne, litistimme, lämmitimme armeijan purkeissa ja laitoimme sekaan pihlajanmarjoja ja lehtiä. Syötiin sitten se mössö.
- Varsinainen paskanmarjat-kurmetti! on OR huulta heittävinään parturille ja möläyttää vielä päälle karkean pilan: - Varsinaista jälkiruokaa, peräruokaa kuten täällä pruukataan sanoa.
Onni voi oikeasti pahoin.
Hän kiirehti pukilta poispääsyä ja katui syvästi ihmisten ilmoille tulemistaan. Hittoako näiden pariin päätänsä seinään lyömään jne.
Näinköhän odotettavissa on, ettei hän niihin yliopistoihin enää halajakaan?
Ei pitäisi leikkiä tulella, so. leikkiä tuon tai tään kaltaisella, ainakin vakavimmat asiat pitäisi pitää vakavina. Muuten sitten oleiltakoon kuin ne ellunkanat.
KS. kartta!
Läheltä liippasi - jalkoihin jääminen.
Me ajoimme su-iltana tuosta ohi Pietarista Viipuriin ja Svetogorskin kautta Imatralle antskuilemaan ja eikös Putin-jättiläinen jo ollut punaisella punaisena sotaa harjoittelemassa ma-aamuna!
Täällä liki meitä harjoittelee vaikka itse sotaraina, Kremlistä Krimille, etenee Ukrainassa!
Ihanpa vilulla puistelee.
Taitaa tulla mahorkan mittainen tauko itäreissaamiseen.
Tiukille otti, koska Ilja K puuttui joukkueesta.
Vastustaja Ak Bars Kazan oli parempi, mutta me voitimme kuten tulostaulu kertoo 3 - 2. Varmaan Jalosen Jukan zablún toimi paremmin kuin Ari Selinin ja Raimo Helmisen, ja lisäksi taistelutanner oli kotoinen.
Me olimme CKA Pietari.
Istua nyt yhdenäkin jossain Nevan takana sijaitsevassa jäähallissa!
Lähteä hiljaisesta syrjäisestä Ämeriäkkylästä, missä ei muuta internatsionaalista ole kuin tuo surullisen kuuluisa caymanilainen Attendo. On siinä muutosta mielelle nokko!
Hurauttaa vain automobilillä rajan yli ja ajaa metrolla joen ali, niin siinäs istut ja huudat kurkkusuorana kahdentoistatuhannen toverin sakissa kaupungin puolesta, kaupungin jonka laitakujosilla nämäkin Putin ja Medvedev ovat kerran köyhinä pojankosseina pyöriskelleet, PS:
Pietarilainen painimestari, syrjäisen Baskovin kujan nro 12 kommuuniasunnosta maailmanmaineiseen noussut vakooja Vladimir Putin (s. 1952) kärsi rankan tappion Sotshin jäähallissa 19.2. iltapäivällä.
Kyllä siinä pelissä on sota ja rauha jääveteen piirretty viiva, ajopuina katsomossa pyöriskellään ja hillutaan, odotellaan josko homma pian rantakiville kolahtaisi ja tappelus leimahtaisi. Aika ajoin tolstoilaisuus, jos normaali ihmisyyskin, kaukana kaukalon molemmin puolin, eikä auta vaikka kuinka valmentajat pyhäpuvuissaan ja kravateissaan käyskentelevät ja - herrasmieslausuntoja tuomareille jakelevat.
Mukaansa se pauhu imaisee humaaninkin henkilön; mitäpä tuossa pingottamaan, eikun uraa! uraa! uraa!
Painukoot Raipet ja Selinit tappio niskassa villien lumileopardiensa [Ak Bars] kanssa haavoja nuolemaan kaukaiseen Kazaniin,Tatarstanin tasavaltaan harjoittelemaan sodankäyntiä mailaviidakossa.
Siinäpä kuva jota olen tuijotellut pari viikkoa ja miettinyt jokaisen ammutun arkisen kulun: millainen perhe; mikä työ; miten nyt puoskien käy ...
397 surmapäätöstä yhdessä päivässä oli ennätys. 10 000 'ammutaan paikalla'-teloitusta. 'Ja millähän oikeudella?' hakee Antero Jyränki vastausta kirjassaan Kansa kahta, henki halpaa: oikeus sisällissodan Suomessa?
Vaikka puistatti pentuna punaiset Väinö LinnanTäällä Pohjantähden alla -trilogiassa kun ne ampuivat sen ruotsisuomea solkkaavan kartanopatruunan ja kippasivat kuin kaltatun sian sillalta virtaan ja vaikka se Rukkasenhaukkuja nauratti, oli itsestään selvää että punikit pahoja olivat, lahtarit hyviä.
Vaan sittemmin uuden tiedon karttuessa ja vanhan keiton kypsyessä ei kaikki niin punavalkoista ole ollutkaan.
Ja taas siihen soppaan on ripoteltava lisämausteeksi käpykaartia ja valtiovaltaa. Nyt tosin jo toisesta sodasta. Eli Tapio Koivukari on läpikäytyään monenlaista asiakirjaa aseistakieltäytyjistä koonnut romaaniksi Käpykaartilaiset, Johnny Kniga kustannus 2013.
Muutaman varsinaissuomalaisen kylänmiehen kantti ei enää kestä lähteä talvisodan jälkeen jatkosotaan, joten askeleet vievät metsään - vuosiksi:
"Kukaan ei sanonut mitään, kun Einari asteli vaivihkaa loitommalle, joku suojeluskuntatalolle kiiruhtava katsoi häneen ja kysyi, oliko väärä suunta. Einari vastasi, että piti käydä yksi velka maksamassa. --- --- Kappaleen matkaa kirkonkylältä loitonnuttuaan Takavainion Einari harppasi maantienojan yli ja katosi metsään."
Siinä sitten järjestyy työmaata virkavallalle ja nimismies RuubenTammivaaralle, jonka oma henkilökohtainen elämäkään ei reilassa ole ja kaksoiselämän eläminen käy pitemmän päälle hermoille.
Lähimetsissä pyörivät ja maakorsussa makailevat niin Takavainion Einari kuin Viitasen Kustaa ja muutama muu jermu. Ruokahuollon ja puhtauden on toimittava, niinpä monen kotiväki joutuu samaan liemeen mukaan. Ja kun ruoka loppuu, alkaa se vaihe jossa on astuttava varkauksien teille.
Kirjan loppuun liitteeksi Koivukari on laittanut mielenkiintoisen Suomen Kansan Vapaudenliiton Partisaanisodan keskuksen asiakirjan: Hävitysohjesääntö N:o 2. Talonpoikaistoa ja maaseutua varten. Asiakirjassa jaetaan monenlaisia sabotaasineuvoja ruokahuollon vaikeuttamiseksi ja niilläkin keinoin sodan lyhentämiseksi: kaikenlainen jarrutus ja viivyttely työnteossa, siemenviljojen tuhoaminen, tuholaiseläinten tuominen, perunakellarien ovien auki jättäminen, puima- ja niittokoneiden rikkominen, puiden naulaaminen, lyhytsulkujen aiheuttaminen sähkönjakeluun jne.
Teologian maisteri Tapio Koivukari, s.1959, on aikaisemmin kirjoittanut merellisistä ympyröistä, saaristoelämästä, joka minulle, Volter Kilven ylistäjälle, on jäänyt Mestarin rinnalla toiseksi ja ulkokullaiseksi, mutta nyt tämä romaani käpykaartilaisten elinpiiristä iski kyllä Saaristolaissaaga-trilogian aloittamaa Luodetuulenmaata enemmän.
Kelpo romaani.
Niin mistäkö sen tietää?
No siitä kun sen ihmisiä jää ikävä.
