Turn Loose the Swans

Rakkaus on ihana, kamala, repivä, itkettävä, valaiseva, selvänäköiseksi tekevä, autuas, typeröittävä ja niin monitahoinen tunne, että sitä on oikeastaan ihan turha edes lähteä sen kummemmin määrittelemään.

Kun jotain asiaa alkaa määritellä, sen etäännyttää, tieteellistää ja saa itselleen helpommin käsiteltävään muotoon. Rakkauden kiihkeässä roihussa se ei edes onnistuisi. Määrityksiin päästään vasta tunteiden hiukan tasaantuessa. Kun rakkaus on muuttunut raivoksi, on jo liian myöhäistä.

Minulle, jolle rakastuminen ja rakkaus eivät koskaan ole olleet helppoja asioita, on tullut vuosien myötä kiinnostus pohtia rakkauden kaikkivoipaisuutta ja olemusta. Yksi hedelmällisimmistä keskusteluista on käyty hyvän ystävän, entisen ihastukseni kanssa, joka on mieheksi erittäin kykenevä ja halukas erittelemään tunteitaan ja elämäänsä. Makasimme melankolisissa fiiliksissä sohvallani juomassa punaviiniä ja pohtimassa, miksi me molemmat olemme vaikeita ihmisiä, joiden on suhteellisen helppo ihastua, mutta hyvin vaikeaa rakastua. Nauroimme aivan hysteerisinä, mutta emme päässeet kuitenkaan puusta pitkään. Silti siitä keskustelusta tuli jotenkin puhdistunut olo. Joku muukin pohtii näitä samoja asioita.

Arjessa tulee miettineeksi ihan oikeasti myös sitä, että miten joku ehtii panostaa seurusteluun. Työpäiväni ovat pitkät, kotona pitää tehdä töitä, vähän harrastukset vievät aikansa ja opinnot pitää saada loppuun. Hektisen työpäivän jälkeen päivän paras hetki on usein se, kun pääsee kotiin, laittaa oven kiinni ja on ihan yksin. Työkaverini on pohtinut ihan samaa: "Ajattele, jos tässä pitäisi nyt ryhtyä säätämään. Voi kauhea." Onneksi minä poden kroonistuvaa ärsytystä miessukupuoleen, ja ystäväni menojalka vilkkuu maanisesti. Ei ole pelkoakaan mistään arjen sekoittajista.

Olemme ystäväni kanssa hyvin tyypillisiä naimattomia, 3-kymppisiä naisia. Me olemme valinneet työn, harrastukset, läheiset ja ystävät elämämme kiintopisteiksi. Itsenäiseen elämään tottunut ei helposti lähde muuttamaan itseään muiden makuun sopivaksi. Ystäväni vuoden takainen heila esimerkiksi oli sitä mieltä, että ystäväni harrasti liikaa, arvosti liikaa työtään ja panosti liian vähän kotiinsa. Naisen kuuluu sisustaa ja pysslata himassa ja pestä miehen säbäverkkarit. Tällaisen kommentin jälkeen mies käytännössä kannettiin ulos asunnosta. Kaverin kutsumanimi on edelleenkin Republikaani...

*

Minulla on takanani noin 15 tunnin työpäivä. Työkaveri huokaili, että on ihana mennä kotiin miehen ja lasten luo. Toinen siunasi, että lapset ovat harkoissa ja mies kotona. Kolmas toivoi, että mies JA lapset ovat harkoissa. Neljäs toivoi vaimon olevan poissa, jotta voisi syödä lopun suosikkijätskin suoraan purkista ja maata eteisen lattialla jalat seinällä. Viides harmitteli, että pitää mennä yksinäiseen kotiin, kun sohvalla olisi kiva kölliä toisen kainalossa. Minä ajattelin kaipaavasti ihan vain omaa kämppää ja hiljaisuutta.

Kun kaaduin sisään ovesta melkein suorin vartaloin eteiseen, suljin oven, istuin alas ulkovaatteissani ja kengät jalassa sytyttämättä valoja ja vain istuin pimeydessä ihan hiljaa. Kerrostalo helisi, kolisi ja kohisi ympärilläni. Nousin ylös, laitoin takin naulakkoon ja kengät telineeseen ja keitin pannullisen teetä.

En jaksanut lähteä spinnaamaan, koska ilta oli niin kaunis. Musiikkisoitin messiin ja tepsuttelemaan Tervasaarta kohden.

Syksy on ihana vuodenaika. Hiljalleen tummuvat illat, raikas tuuli ja sopiva viileys tuntuvat niin hyvältä. Lenkin jälkeen on kiva sytyttää pari kynttilää, keittää teetä, syödä omena ja pari palaa suklaata. Sitten voi taas pakertaa töitä.

*

Sitten lounaissuomalainen huomio idän ihmeistä.
Lapsuuden herkkuni oli piispanmunkki. Se on pyöreä munkki, joka on päällystetty vaaleanpunaisella, makealla ja tahmealla kuorutuksella. Se on rasvainen, tahmea ja ylimakea herkku.
Samannäköisiä hökötyksiä kutsutaan ilmeisesti kaikkialla muualla virheellisesti berliininmunkeiksi. Ne olivat lapsuudessa pitkänomaisia, niiden kuorrutus oli yleensä valkoinen tai ruskea, ei ollenkaan tahmea, vaan varsin kova.
Otti taas lähi-Valintaladossa tänään pattiin, kun katselin kuivahkoilta ja kovahkoilta vaikuttaneita pyöreitä, vaaleanpunakuorrutteisia munkkeja, joiden vieressä luki berliininmunkki. Argh. Onneksi pääsee jossain vaiheessa sivistyneeseen länteen kylään. Siellä sentään osataan nämä asiat. Ja piimälimppu on maailman parasta.

Työtä, öttiäisten puremia ja Deep Red Divine.
Sangen tyypillistä tavallisen naisen elämää.

Tänään oli taas niitä päiviä, jolloin haluaisi muuttaa pysyvästi Pohjois- tai Keski-Englannin nummille istumaan ja katsomaan muuttuvaa maisemaa sekä kiertelemään pieniä ja hylättyjä kirkkomaita.

Tummakulmaisilla nummilla kiviaitoja laskiessaan ymmärtää jälleen kerran sen, miksi raivoisan tenhoavat Humiseva harju ja Kotiopettajattaren romaani on todellakin kirjoitettu pienessä ja syrjäisessä kylässä, kaukana elämän sykkeestä, kuten moni virheellisesti ajattelisi.

Auringonlasku nummilla on huikean kaunis kokemus, varsinainen valon joutsenlaulu. Valo ja varjo hiipivät pitkin kumpuilevia ja teräviä kukkuloita verkkaisesti, kunnes äkkiä huomaa, että valo on kadonnut. Silloin tuntuu, että pikkuväki alkaisi nousta luolistaan, haltioiden karkelot alkaisivat usvassa ja pimeyden turvin nummi alkaisi elää omaa elämäänsä...

*

Sitä ajattelee, että vielä rahapulaisempanakin sitä tulisi toimeen, jos olisi vapaus ja maisema, jota katsellessaan rauhoittuu.

*

I like to watch things
like to watch things grow
and to take things slow

I like to take them in
with the starlight
and the moon on a cold night

Oh I'd like to see them stay

Like those days
when we must walk this world alone
As the purple sky turns grey
And the world grows cold

I like to watch them
like to watch them go
To where they are gone

I like to take them on
to take them all
And to make the small

Oh I'd like to see them stay

Like those days
when we must walk this world alone
As the purple sky turns grey
And the world grows cold

And the world grows like those days
when we must walk this world alone
As the purple sky turns grey
And the world grows cold

Lake of Tears: Last Purple Sky

Minä sitten rakastan näitä tuulisia, tunnelmallisia ja pimentyviä syysiltoja! Tänään on ollut niin minun sääni!

Kun kävelee Type 0 Negativen October Rust ja Insomnium In the Halls of Awaiting luureissa ja lehdet lentävät ympärillä, tulee täydellisen voimaantunut fiilis. Mikä tahansa tuntuu olevan mahdollista.

Tekisi mieli pyöriä iso hame ympärillä liehuen keskellä kirkasväristä lehtimattoa ja lopulta muksahtaa kuivalle ja pehmeälle lehtimatolle katselemaan tummaa taivasta. Mukana riehunnassa ollut iso koira löpsähtäisi viereen makaamaan ja kiskoisi lopulta ylös, kotiin ja teelle.

Olen elämässäni tällä hetkellä siinä onnellisessa(?) tilanteessa, että koko miessukupuoli ei voisi kovin paljon vähempää kiinnostaa. Viime vuosien kolhuista oppineena olen keskittynyt elämässäni ihan muuhun kuin suhde- tai suhteettomuuspohdintoihin. Olen suhteellisen tyytyväinen mielenrauhaani, ja kykyni huomata komistuksia on huonontunut niin paljon, että onnistuisin missaamaan varmaan Aaron Stainthorpen, Peter Steelen ja pari muutakin heviheerosta, vaikka nämä tulisivat soittamaan ovikelloa. Arvioisin heidät varmaan jehoviksi tai mormoneiksi ja jättäisin oman onnensa nojaan.

Jokin vuosi sitten sain huolestunutta palautetta käytöksestäni eräiltä kavereiltani, koska elämäni oli niin tavattoman hillitöntä. Kävin enemmän ulkona (noin pari kertaa kuussa) ja tapailin miehiä aktiivisesti kavereina ja joskus deitteinäkin. Käytökseni oli siis epämoraalista ja huolestuttavaa, koska se poikkesi aiemmasta. Ikäiseni naisen ei kuuluisi käyttäytyä noin.

Se aiempi käytös sattui olemaan raha-, elämäntilanne- ja paikkakunta-ahdistuneen ihmisen kotona nyhjäämistä, koska ei ollut paikkoja, joissa käydä, rahaa oli vielä vähemmän kuin nyt ja itsetunto nollan alapuolella. Kun sain kivaa työtä, paikkakunta vaihtui, sain uusi ystäviä ja elämä alkoi maistua, oli viaton ja iloinen eloni äkkiä kovin negatiivista. Olin liian vanha koheltamaan edes maltillisesti.

Nyt miehetön eloni on samaan tapaan huoletuttavaa. Olen muuttumassa harmaaksi, sukupuolettomaksi tädiksi. Minun pitäisi etsiä itselleni kunnon mies. Elämässäni pitäisi olla oikea tarkoitus, ei vain työ, työ ja työ. Minun täytyisi saada joku tasapainottamaan epätasapainoista luonnettani ja hillitsemään minua. Minun iässäni päiväni alkavat olla luetut, joten nyt kiireellä etsimään toista puoliskoani. Voihan Hemuli, etten pahemmin sanoisi.

Minulla on muutama ystävä, jotka ovat tietäen ja tietämättään varsin joustamattomia. Heillä on vankka käsitys oman elämän- ja maailmakuvansa oikeellisuudesta. Ainut oikea tapa viettää juhlia, pyydystää haukia, paistaa hirveä, solmia kengännauhoja ja rempata kämppää on heidän perheidensä ja sukujensa tapa - koska se on paras. Kun poikaystäväkokelaan perhetausta on hieman erilainen, pidetään tätä junttina, kummastellaan perheen kodin sisustusta ja miehen intoa tehdä eri asioita. Sitten ollaan kummissaan ja loukkaantunut, kun riidan tullen poikaystävä ottaa tämän kaiken esille, koska on kokenut tulleensa - varsin perustellusti - aliarvioiduksi.

Minulla on vankkoja käsityksiä monista asioista, mutta minut on myös opetettu joustamaan tarvittaessa - muutamaa asiaa lukuunottamatta. Ne pari kiveenhakattua peruspilaria liittyvät niin olennaisesti arvomaailmaani, että joustamattomuuteni niistä käy ilmi lähes kättelyssä. Minä kun en satu sietämään kotitöihin osallistumattomuutta, moukkamaisuutta, sovinismia, päihteiden väärinkäyttöä, laittomuuksia, vastuunpakoilua, takertumista, yltiömustasukkaisuutta, kulttuurin vieroksumista tai nalkutusta. Ihan sama, miten hauen tai kengännauhat hoitaa, pääasia on homman hoituminen.

Viimeisen viiden vuoden aikana olen tehnyt pienimuotoista surutyötä. Kuulun näihin hitaasti ja varmasti omaan suuntaani matkaaviin ihmisiin, jotka ovat liian pitkään yrittäneet tehdä asioita "oikein". Jossain vaihessa väsyy ja lähtee omille teilleen. Kun irtautuu jonkun otteesta, seuraa siitä usein myrsky mehumukissa. Ystävyyden sävy muuttuu, tullaan kavereiksi, kenties pidetään pieni tauko ystävyydessä tai erotaan kokonaan.

Tietyissä suhteissa olen punninnut yhteydenpidon mielekkyyttä jo pitkään. Sitä haluaisi pitää kiinni muistoistaan ja siitä ajasta, jolloin toinen on vielä ollut hyvä ystävä - ei ole vielä pettänyt luottamusta, puhunut pahaa selän takana tai arvostellut elämää, joka ei mene hänen sääntöjensä mukaan. Erilaiset elämäntilanteet yhdistävät ja erottavat.

*

On ihmisiä, joiden kanssa pystyy jatkamaan juttua vuosienkin tauon jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunut. On ystäviä, joiden kanssa ystävyys lähtee katkolle heti, kun ei ollakaan tekemisissä päivittäin. On työtovereita, joiden kanssa ei ole mitään yhteistä puhuttavaa, kun työpaikka vaihtuu. On lapsuudenystäviä, joiden kanssa puhutaan imperfektissä menneisyyden tapahtumista. On ystäviä, joiden kanssa yhteydenpito vaihtelee.

On kavereita, joita näkee vain keikoilla ja festareilla ja riekkuu silloin näiden kanssa aamuun asti. On kuntosalikavereita, joiden kanssa keskustelee lämmitellessään, vaihtaa mielipiteitä musiikista ja päivän uutisista. On ihmisiä, joiden kanssa on kulkenut samalla aamubussilla jo vuosia - ja on viime aikoina alkanut nyökkäillä, kenties vaihtaakin sanasen bussin myöhästelystä. On yöelämän tuttavuuksia, joiden kanssa puhuu intohimoisen kiinnostuneesti jostain asiasta koko yön, halaa pitkään öisellä kadulla ja lähtee onnellisena yksin kotiin.

*

Kaikkea ei ystävyyden nimissä pidä, saa tai tarvitse suvaita. Kannattaisi kuitenkin myöntää, että me kaikki muutumme. Me kaikki teemme asioita omassa tahdissamme ja omista lähtökohdistamme. Moni ystävyys kaatuu ennemmin moneen pikkuasiaan kuin suureen ongelmaan, kuten päihteisiin, väkivaltaan tai laittomuuksiin.

Jos itse eroaa, kaveri ei eroa sympatiseeratakseen tilannetta. Jos löytää elämänsä rakkauden, ystävä ei välttämättä ole samassa tilanteessa. Kun haluaa vakiintua, tuttavat eivät välttämättä halua samaa asiaa. Jos mielestäsi 30 vuotta täyttäneellä naisella pitäisi jo olla lapsi, kaikki eivät suinkaan ole kanssasi samaa mieltä.

*

Minä elän autuasta vanhapiikatätivaihetta. Hyvä ystäväni on ihastunut kuin teini-ikäinen, ja kaikki asiat ovat niin ihqja. Vanha koulukaverini potee mietoa ikäkriisiä, koska poika on seiskaluokalla ja toi ekan tyttöystävän näytille. Työkaverini elää uudenuutta rouvaelämää autuaana, ja toinen etsiskelee morsiuspukua häihinsä. Opiskelukaveri pöhähti salaa naimisiin miehen kanssa, jonka piti olla kesäheila. Vauhdikas ystävätär elää miehetöntä elämää ja flirttailee kiihkeästi exänsä kanssa. Opiskelukaveri on päättänyt pitää parisuhteensa koossa keinolla millä hyvänsä, koska ei halua olla sinkku. Me olemme ystäviä: yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta - omalla tavallamme.

Minusta on kivaa tavata erilaisia ystäviä. Minusta on ihanaa tutustua monenlaisiin ihmisiin. Siksi tykkäänkin työstäni, sillä meillä on porukkaa ihan joka lähtöön, ja asiakaskunta on laaja ja moninainen. Työporukkamme ikähaarukka on laaja: meno on kuin toisaalla kuin moukarihäkissä, toisaalla kuin tsehovilaisessa elokuvassa ja jossakin nurkassa vielä kuin hartauskokouksessa. Tunnelmaa löytyy siis moneen makuun - ja jos ei olemassa oleva riitä, tehdään omaa!

Työporukkani on yleisesti ottaen tosi nuorekasta ja hauskaa. Vanhemmatkin työkaverit ovat varsin reimaa joukkoa, oma lähin työkaverini voisi melkein olla äitini ja on silti uskomaton mustan huumorin ja kieli poskessa -menon lähde. Menen töihin mielelläni, sillä työporukka pitää kasassa, vaikka muuten alkaisivat liitokset irtoilla. Joka vuosi niin on itse asiassa käynytkin. Kotona stressaa työtehtävien kanssa aivan hulluna, mutta kun pääsee työpaikalle, voi huokaista helpotuksesta tutun porukan ympäröimänä. Tietää, että ratketessaan saisi apua ja turvaa.

Työkaverien kanssa on hauska istua iltaa, käydä syömässä tai harrastamassa muuten. Puhuttavaa löytyy aina, huumorintaju on loistavan huonoa ja elämänkohtalot tuttuja. Silti tämäkin porukka keski-ikäistyy, ainakin henkisesti. Työkaverien kanssa ei tarvitse mennä pokaamaan, dokaamaan, sammumaan tai munaamaan. Olisi kiva mennä vieläkin joskus yökerhoon, pubiin tai tanssimaan niin, etteivät kaikki lähde kotiin yhdeltä. No, jokaisella meillä on omissa elämänvaiheissaan omat haasteensa. :)

Huomaan taas ottaneeni nokkaani (joka muuten on hyvin sievä Kleopatran tapaan... ;)) toisten mielestä ihan pikkuasiasta. Sain tänään kuulla, että suuri osa kavereistani on ollut eilen illallisella hyvän ystäväni luona. Paikalle on luonnollisesti kutsuttu vain pariskunnat, joten sain kuulla tämän lipsahduksena tuttavaltani alkuviikosta. Sisäinen piruni otti vallan, ja tein pienen, lapsellisen ja ilkeän kokeen. Soitin emännälle tiistaina ja pyysin häntä leffaan ja kahville perjantaina (eilen) viikonlopun kunniaksi. Rouva mutisi vaikeasti jotain saunavuorosta. Näyttelin osani loppuun, pahoittelin ja lupasin soittaa joku toinen kerta.

Vaikka pyhä pariskuntakortti on tullut tutuksi 32-vuotisen elämäni aikana edellisen 15 vuoden ajan, kirveli sielussa (tai jossain vastaavassa) kuitenkin jälleen kerran. On se mukava tietää, että (humalassa kaikkea mahdollista naiva, väkivallalla uhkaileva) kaverin aviomies on minua parempi. Minua mieluummin kutsutaan myös (kansallissosialismiin kallellaan oleva) psykopaattitutkijapuoliso, perverssi proimettäjäpuoliso (sen yhä nisässä roikkuva penska on muistaakseni 5-vuotias) ja lestadiolainen jeesustelijapuoliso(, jonka mielestä ehkäisy on syntiä ja 15. lapsen syntymässä hengenvaaraan joutuva lessuäiti Jumalan Valittu). Minulle kyllä soitetaan ja valitetaan milloin mistäkin milloin mihinkin vuorokaudenaikaan, huokaillaan perheellisten ystävien rajoittuneisuudesta ja kadehditaan sinkkustatustani, koska oma puoliso on niin nuiva ja huono sängyssä.

Minulle siis kerrotaan kaikki tämä valivali. Senkö vuoksi minua ei kutsuta juhlahetkeen? Koska minua kahdehditaan? Koska voisin todeta kesken kahvin ja konjakin jotain isäntäpariskunnan väleistä ja seksielämästä? Pahoittaa jonkun mielen pelkällä olemassaolollani? Kyseisellä emännällä ei ollut pokkaa tunnustaa minulle edes osatotuutta perjantai-illasta, eli illallisia tuttaville. Pidetäänkö oikeasti sinkkuja niin tyhminä, etteivät he tajua asiaa?

Jokin niissä pariskuntaillallisissa on niin pyhää, että sinne ei kutsuta homopariskuntia ja sinkkuja. Kenties Alman Median toimitusjohtajan ja Lapin Kansan puheenjohtajan laususkelemat typeryydet pitää nähdä juuri tätä "normaaliuden" taustaa vasten. On kyllä uskomatonta, miten kapeakatseiset, sivistymättömät ja suivaitsemattomat ihmiset edes kehtaavat määritellä sen, mikä on "normaalia".

*

Puhuin taannoin vanhemman ja viisaamman ystäväni kanssa. Hänen sanansa ovat osoittautuneet monin tavoin profeetallisiksi. Hän on sanonut usein, että sinkkunainen joutuu luomaan itselleen uuden ystäväporukan siinä vaiheessa, kun tuttavapiiri alkaa tehdä jakoa parillisten ja parittomien välillä. Ne, jotka rajautuvat pariskuntaporukoihin, kannattaa jättää omiin oloihinsa. Ne, jotka kutsuvat mukaan, ovat todellisia ystäviä ja kohtelevat ihmistä yksilönä, eivät statuksena. Hän varoitti myös näistä Äiti Maahan ja Pariskuntalandiaan kadonneista, jotka yrittävät hieroa tuttavuutta 12 vuoden tauon jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunut. He nimittäin katoavat seuraavan lapsen, remontin tai muun syyn takia jälleen - palatakseen juuri ennen mummoutta.

Kyllä minusta olisi kivaa pitää yhteyttä vanhoihin ystäviin, jutella mukavia, juoda pari lasia viiniä ja syödä hyvin. Koska en ole mikään kauneusihanteiden löyhiinkään määritelmiin sopiva sylfidi enkä muutenkaan mikään joka suuntaan naiva ja pokaava nymfetti, luulisin olevani kohtuullisen helppo vieras, joka ei haro lähimmän miehen rinnuksia tai säärtä missään tilanteessa. En ole eläissäni vogotellut varattuja miehiä, enkä aio aloittaa sitä nytkään. Ihan suoraan sanottuna kaverieni miesmaku on myös niin kaukana omastani, että huolet veks vaan...

*

Olen lapsellisen loukkaantunut. Minut on jätetty viime aikoina kutsumatta niin illallisille, mökille kuin tupareihinkin yleisjuhlien aikaan. Luullaanko, että minä en tiedä näistä kutsuista? Jos ystäväni häpeää minua, ei hän ole ystäväni. Siksi kieltäydyinkin lähtemästä hänen roskakorikseen lenkille tänään. Tiesin, että odotettavissa olisi ollut tunti valitusta. Sanoin rauhallisesti, että hän voi mennä lenkille niiden eilisiltaisten, oikeiden ystäviensä kanssa, joiden joukkoon minunlaiseni ei kelpaa. Eipä tarvitse alentua sellaiseen seuraan, jota ei kehtaa esitellä hienosteleville tuttavapariskunnille. Minulle nimittäin riitti.

Langan toisessa päässä tuli nolostunut hiljaisuus ja epämääräistä mutinaa herkkanahkaisuudestani. Toivotin hyvää jatkoa ja kunnon katsetta peiliin sekä suljin puhelimen. Kirpaisi. Kaipa se menee ohi. Ystävyys kun vaatii vastavuoroisuutta ja luottamusta. Ensimmäinen on takkuillut jo pari vuotta. Toinen katosi tällä viikolla lopullisesti. Parempi keskittyä oikeisiin ystäviin ja jättää myrkkyliljat omaan rauhaansa.

Messusin tuossa jokunen tunti sitten ikääntymisestä. Taisin nuolaista taas kerran ennen tipahtamista...

Sipsuttelin lähi-Alkoon hakemaan punaviiniä illanistujaisia varten. Puistossa oli niin paljon kauniita lehtiä, että oli pakko potkiskella niitä ja hypähdellä lapsellisen onnellisesti. Jos maa ei olisi ollut märkä, olisin varmaan kierinyt niiden seassa. Märkyydestä huolimatta heittelin lehtiä ilmaan ja tunsin itseni penskaksi. Pikkuisen nolotti siinä vaiheessa, kun vanha pariskunta katseli minua jotenkin kovin sievästi ja setä totesi tytöllä olevan selvästi hauskaa. Juu. Kummaa, miten monta vuotta iästä putoaa ihan mentaalisellakin tasolla siinä vaiheessa, kun kiskoo anorakin päälleen.

Alkossa katselin tuumivasti punkkuhyllyä ja pohdiskelin eri vaihtoehtojen välillä. Eikös siinä seistä tönötä taas joku setä kyselemässä, että onko TYTTÖNEN viiniohjeiden tarpeessa ja mitään kysymättä yrittää tunkea käteeni jotain kamalanmakuista egribikavérin sisarpuolta. Onneksi omaan aika pätevän ääliökarkotekatseen, joten setä hävisi aika nopeasti.

Ostin chileläisen punaviinin ja näytin kassalla paperit saaden taas vuosisadan naurukohtauksen. Kun huonosti nukutun ja reippaasti stressatun viikon jälkeen näyttää ihan oikeasti kulahtaneelta 5-kymppiseltä, on aran myyjäpojan ikäkysely viikon toiseksi paras vitsi vanhojen Fingerporien jälkeen. Luultavasti levänneenä ja mielestäni ikäiseni näköisenä kukaan ei kysyisi mitään - ja saisin varmaan joissain paikoissa pyytämättä eläkeläisalennuksen. Kummallista on maailman meno!

Huomaan ikääntymiseni monista pienistä asioista. Viime aikoina olen huomannut, että huonon palvelun sietokykyni ei ainakaan kasva ikävuosien myötä. Onneksi en ole ystäväporukassani ainoa, joka näkee kirveitä, heittoveitsiä tai lumipalloja tietyissä palvelutilanteissa.

Innostuimme taannoin illanistujaisissa listaamaan paikkoja, joissa olemme viime aikoina saaneet hyvää palvelua. Kohdallamme ykköspaikoiksi ovat nousseet ketjuvaateliikkeistä Seppälä ja Vero Moda, Hakaniemen halli, kirjakaupat (Akateeminen erityisesti), Alkot, kenkäkaupat, Kallion pikkuputiikit, kuntosali, suutarit, Sokoksen kosmetiikkaosasto, Stockmann sekä jonotusmääristä huolimatta pankit ja vakuutuslaitokset (Sampoa ei lasketa).

Vaihtelevan palvelun paikkoja ovatkin sitten olleet ravintolat, baarit ja kahvilat. Kun olimme ystäväni kanssa eilen pitkästä aikaa yhdessä kaupungilla ostoksilla ja hoitamassa monia pikkuasioita, saimme loistavaa palvelua (ei-ketjukahvila), asiallista peruspalvelua (keskustan lounasravintola), uskomattoman hidasta peruskohtelua (ketjukahvila) sekä aivan luokatonta kohtelua (ravintola, josta poistuimme varsin nopeasti).

Hyvä palvelu ei ole imartelua, tyrkyttämistä eikä makeilua. Se on asiallisuutta, kohteliaisuutta ja asiantuntemusta. Ravintola-alalla vuosia työskennelleet ystäväni huomauttavatkin aina, että ravintola-alan suhdanneherkkyyden kääntöpuolena on juuri hyvin menee -ajan osaamaton ravintolahenkilökunta. Moni olettaa kenen tahansa kykenevän tarjoilemaan tai työskentelemään baaritiskillä. Jos asiakaspalvelu tympii tai käytöstavat ovat puuttelliset, siinä eivät auta vieraiden kielten taito, ravintolan kannalta oikea ulkonäkö tai mitkään muutkaan asiat. Asiakaspalvelutyö on vaativaa, palkka ei ole huippuluokkaa ja työolot vaihtelevat. Tympääntyneisyys näkyy naamasta ja otteista.

Helsingissä on entistä enemmän ravintoloita, baareja ja kahviloita, joihin en suostu menemään. Osa paikoista kohtelee työntekijöitään huonosti (pienen kaupungin puskaradio toimii), osasssa hinta ja laatu eivät ole lähelläkään kohtaamista ja osassa palvelu on niin kamalaa, ettei viitsi vaivautua, vaikka ruoka olisikin hyvää.

Jos päällimmäinen yleisfiilis käynnistä menee vitutuksen puolelle, ei kannata mennä kiusaamaan itseään - ja vielä maksaa siitä. Jaloillaan äänestäminen kannattaa - viitseliäs jättää palautetta netissä tai ravintolassa.

*

Olimme taannoin syömässä isolla porukalla kahtena peräkkäisenä päivässä kahdessa erilaisessa ravintolassa.

Ketjuravintolan tarjoilija huokaili kovaäänisesti seurueemme saapuessa (pöytävaraus tehty ajat sitten), ilmeili tilauksistamme (meillä oli jo rajoitettu lista ja päätökset lähetetty ravintolaan etukäteen), unohti osan juomatilauksista ja sotki laskutuksen. Ruoka oli kamalaa.

Seuraavana päivänä olimme syömässä samanhintaisessa hotelliravintolassa. Pöytämme vaihdettiin, jotta saimme istuttua mukavammin, tilauksemme hoidettiin ammattitaitoisesti ja pahoiteltiin kohteliaasti hieman pidempää odotusaikaa suuren asiakasmäärän vuoksi, ruoka oli hyvää, juomasuositukset onnistuneita ja laskutus sujuvaa.

Lienee helppo arvata, kumpaan paikkaa 20-henkinen seurueemme jätti reilun tipin ja varasi samalla kerralla pöydän pikkujouluja varten.

Tänään olen:
- syönyt kulhollisen muodollisesti pätevää mutta aivan mautonta pastaa (eipä tarvitse mennä siihen ruokalaan enää)
- juonut kaksi lattea (pyörin edelleenkin ympäriinsä kuin ois selässä siivet ja pyllyssä pitkä pyrstö)
- ostanut lilat sukkikset (aika rouheat)
- löytänyt kolmet periaatteellisesti ihanat kengät, joissa kaikissa oli myös ostamisen estävät periaatteelliset viat (hintakin olisi ollut sopiva ja tarvetta ollut työkengille, joten harmittaa)
- mutustellut hyvää suklaata (Kalev rules!)
- polkenut nassu punaisena spinningissä (lääh...)
- kastunut kolme kertaa (snifff...)
- rapsuttanut perhoskoiraa (sievä!)
- kompastunut pimeässä juoppoon (makasi keskellä käytävää)
- ostanut kivan lahjan (Tulipa soma paketti!)
- potenut ahistusta (metsäsuomalaisesti)
- huolestunut työkaverista (taas)
- pelännyt poliisia (kantsii ylittää suojatie päin punaisia poliisiauton edestä)
- lukenut uuden Nemin (hirnh...)
- harrastanut kyldyyriä (se Koffin museon pukunäyttely oli leveä pettymys)
- nauttinut luxus-aamiaisen (croissantti pelastaa päivän)
- vertaillut cavoja (juhlapullo on ostettava)
- saanut hyvää palvelua ketjuliikkeessä (kiltti myyjä soitti noin kymmeneen paikkaan löytääkseen tarvitsemani tuotteen)
- puhunut puhelimessa noin 30 ihmisen kanssa (aina soi...)
- puhunut hyvää miehistä (isi ja hompsukaveri)
- haukkunut miehiä (... noin about sit ne kaikki muut)
- pohtinut elämän tarkoitusta (en keksinyt)
- ajatellut Freudia (tai siis freudilaisia lipsahduksia)
- unelmoinut koko päivän kuumasta kylvystä, jonne on syytä mennä, koska edellisen kastumisen vuoksi hampaat kalisevat aika kastanjettimaisesti