Tämä kirjoitus on tehty yhteistyössä Suomen Sähkötuonti Oy kanssa, joka sponsoroi kotiimme Hooverin älykkäät pesukoneet ja kuivausrummun.
Olen harrastellut älylaitteita useamman vuoden ajan ja nurkkiin on kertynyt yli 200 erilaista älyhärveliä. Olimme juuri tilanneet talopaketin, kun päälle iski Ukrainan sota ja energiakriisi. Sähkön hinta pomppasi yhtäkkiä moninkertaiseksi. Energiansäästö sai uuden merkityksen: eurojen säästön lisäksi kaikkien kansalaisten oli osallistuttava talkoisiin, jottei sähkö lopu. Ajattelin kantaa korteni kekoon.
Energia-alalla ollessani opin, että kaikki mikä lämmittää tai pyörittää kuluttaa energiaa. Siispä lämmitys, ilmanvaihto, sauna sekä itselleni yllätyksenä tuli, että myös pyykinpesu kannattaa suunnitella energiatehokkaaksi.
Uutta taloa rakentaessa voi vaikuttaa talon tiiveyteen sekä eristykseen. Timpurit tekivät huolellista työtä ja kaikki ilmavuodot tukittiin. Tiiveysmittauksissa pääsimme parhaaseen passiivienergiatalon tiiveysluokkaan. Talopakettia tilatessa olimme ottaneet vakiomäärän villaa yläpohjaan, mutta tilasimme 350 euron lisähinnalla 10 cm lisää puhallusvillaa, jotta lämpö ei karkaa ylöspäin.
Lämmitysmuodon osalta arvoimme pitkään edullisemman ilmalämpöpumpun ja ilma-vesilämpöpumpun (VILP) välillä, mutta energiakriisi teki ratkaisun helpoksi. Globaali komponenttipula aiheutti VILPpeihin saatavuusongelmia, mutta onneksi meille saatiin VILPit aikataulun mukaan. Meille valikoitui NIBE Split Classic, jossa sekä käyttöveden että lämmitysveden voi säätää ohjautumaan pörssisähkön hinnan mukaan niin, että laite hyödyntää vuorokauden edullisimmat tunnit lämmitykseen.
Ilmanvaihtokonetta (Vallox 110 MV) pystyn ohjaamaan siten, että kun talossa ei ole ketään, niin ilmanvaihtokone menee automaattisesti “poissa kotoa” tilaan ja kun joku tulee kotiin, niin “kotona” tila aktivoituu. Ilmanvaihtokone ottaa myös talteen lämpöä ennen kuin puhaltaa jäteilman pihalle. Näin emme suotta puhalla lämmintä sisäilmaa harakoille ja vaihdamme lämmitettyä ilmaa vain tarpeen mukaan.
Saimme kotimaiselta perheyhtiöltä, Suomen Sähkötuonti Oy:ltä kotiimme Hooverin älykkäät pesukoneet ja kuivausrummun. En ole mikään innokkain pyykinpesijä, mutta lasten pyykkiä saan silti pestä jatkuvasti. Ongelmaksi pyykkiä pestessä on itselläni muodostunut se, että helposti unohdan pyykit koneeseen ja tiedät varmasti, että jonkin ajan kuluttua joudun pesemään niitä uudelleen. Tämä on veden, energian ja ajan hukkaa. Älypesukoneesta innostuneena asensin heti Hooverin appin ja onnekseni huomasin, että tässä on automaattinen ilmoitus, kun pesuohjelma on valmis. Kännykkä piippaa, että pyykit on pesty ja voin laittaa ne kuivumaan.
Käytämme paljon “ekokuivausta”, eli narulla kuivattamista. Joskus kuitenkin tarvitsen pyykit kuivaksi ja silloin käytän kuivausrumpua. Esimerkiksi kun tyttären lempparipaidalle tippui jotain ruokaa, niin pesasin käsin sen kohdan ja kuivasin sitten kuivausrummussa ja pian saatiin paita taas kuivana päälle.
Hooverissa on myös pörssisähkö-ominaisuus, eli sen voi laittaa pesemään pyykkiä kun sähkön hinta on edullista. En ole tätä vielä käyttänyt, kun meillä on talon katolla aurinkopaneelit, joista saamme päivällä ilmaista sähköä. Talvella pimeän aikaan pääsen testaamaan tätäkin hienoutta. Luulen, että käytän silloin Hooverin kuivaavaa pesukonetta, jotta pesukone myös kuivaa pyykit ja ne ovat kerralla valmiit ilman että täytyy siirtää pyykkejä erikseen kuivatettavaksi.
Sähkösauna olisi ollut myös melkoinen energiasyöppö. Olen kasvanut lapsuuteni talossa, jossa oli puusauna ja rakastan puusaunan löylyjä. Päädyimme rakentamaan kotiimme puusaunan, vaikka se on vaikeampi rakentaa koska savupiipun paloeristäminen vaatii tarkkuutta. Puusauna ei kuluta sähköä ollenkaan ja siitä syntyvä lämpö otetaan talteen ilmanvaihtokoneessa jossa saunan lämpö lämmittää sisäilmaa.
Näillä ratkaisuilla saimme talosta parhaan A-energialuokan talon, sähkölasku on pieni ja ilmasto kiittää. Älykoti säästää sähköä.
Menestystä elämääsi!
Ilkka Lavas
sarjayrittäjä
Energialuokka A
Ilmanvaihtokone Vallox 110 MV lämmön talteenotolla
IV-koneen ohjaus Home Assistant
Lämmitys Ilma-vesilämpöpumppu NIBE Classic
Hoover kuivaava pesukone H-WASH&DRY 500
Hoover Hoover H-Wash 500 Pro -pesukone
Kuivausrumpu H-DRY 500 PRO -kuivausrumpu
Lisää tarinaa Hoovereista Ennin blogissa.
Kirjoitettaessa soi Husky Rescue - Skin of Snow
16 kommenttia
Matilda Hall
10.8.2023 08:58
Kiitos vihollisen jakamisesta. Se on niin kivaa. livetheorangelife
Vastaa kommenttiin
Diazsv
21.8.2023 10:29
Thank you doing this great work. Foot Locker Survey
Vastaa kommenttiin
Brandon82
14.9.2023 11:59
Thanks for sharing this, this is amazing. i like it.
Vastaa kommenttiin
Brandon82
14.9.2023 12:00
Thanks for sharing this, this is amazing. i like it.
Vastaa kommenttiin
victormarcel09
25.9.2023 11:28
Your blog is one such blog that reliably contemplations to post the articles which contain some important data in it Follow My Health.
Vastaa kommenttiin
victormarcel09
25.9.2023 11:29
Your blog is one such blog that reliably contemplations to post the articles which contain some important data in it Follow My Health.
Vastaa kommenttiin
sarahjames200
2.10.2023 20:26
In times of academic trepidation, our pay someone to take my exam for me service stands as a beacon of hope. Our seasoned experts are poised to aid you in your scholarly endeavors, ensuring you rise above in your online evaluations. Bid farewell to nocturnal study sessions and entrust your aspirations to us.
Reach out to us at: https://takemyonlineexamforme.com
Vastaa kommenttiin
sarahjames200
2.10.2023 20:26
In times of academic trepidation, our pay someone to take my exam for me service stands as a beacon of hope. Our seasoned experts are poised to aid you in your scholarly endeavors, ensuring you rise above in your online evaluations. Bid farewell to nocturnal study sessions and entrust your aspirations to us.
Reach out to us at: https://takemyonlineexamforme.com
Vastaa kommenttiin
Aloksharma1996
13.10.2023 12:43
Nice to read your article! I am looking forward to sharing your adventures and experiences. Also you can check : <a href="https://technologycounter.com/employee-communication-software">top employee communication software</a> , <a href="https://technologycounter.com/employee-transport-management-software">top employee transport management software</a>.
Vastaa kommenttiin
farhanjani
13.12.2023 16:36
new york highland falls https://threemovers.com/new-york/highland-falls/ . Research the New Neighborhood or City You're Moving To: Get familiar with your new surroundings, including car dealerships, auto repair shops, and luxury car dealers, if you own a luxury car. Look into schools, medical facilities, local amenities, and the general vibe of your future community.
Vastaa kommenttiin
katherine561
5.3.2024 07:54
In partnership with Suomen Elektrotuonti Oy, sponsor of Hoover's smart appliances in our household, this collaboration delves into the transition toward energy-efficient practices prompted by the war and energy crisis in Ukraine. With a repertoire of over 200 smart devices, the author, leveraging experience from the energy industry, underscores the importance of strategizing laundry routines for energy conservation amidst soaring electricity costs and the prevailing challenges of the current circumstances. CatNeedsBest
Vastaa kommenttiin
farhanjani
30.5.2024 02:01
movers los angeles https://fixedpricemovers.com/location/los-angeles-county-movers/ Resourcefulness in finding solutions to any logistical challenges.
Vastaa kommenttiin
farhanjani
21.6.2024 17:18
Dedicated and Trained Sales Staff: My team of four trained professionals is always ready to assist you with personalized service and expert advice. <a href="https://www.juwelier-lackner.at/">Juwelier Steiermark</a>
Vastaa kommenttiin
jeffrey597doss
10.10.2024 13:29
In collaboration with Suomen Sähkötuonti Oy, known for sponsoring Hoover's smart washing machines and dryers, I've been exploring the world of smart devices for years, accumulating over 200 different gadgets. thedisneyhub
Vastaa kommenttiin
jeffrey597doss
10.10.2024 13:29
In collaboration with Suomen Sähkötuonti Oy, known for sponsoring Hoover's smart washing machines and dryers, I've been exploring the world of smart devices for years, accumulating over 200 different gadgets. thedisneyhub
Vastaa kommenttiin
clioivory
15.11.2024 17:00
Задумываетесь о торговле бинарными опционами? Прежде всего, запомните: “беспроигрышных” стратегий не существует. Любая торговля сопряжена с риском, и обещания легкой прибыли – часто признак мошенничества. На сайте https://binplus.ru вы найдете обзоры брокеров, аналитику рынка и различные торговые стратегии, которые помогут вам понять механизмы торговли и минимизировать риски. Изучайте информацию, сравнивайте брокеров, выбирайте надежных партнеров из ТОП-10, и помните, что успех в торговле – это результат тщательного анализа, дисциплины и постоянного обучения. Избегайте предложений, гарантирующих 100% прибыль – это обман. На https://binplus.ru вы получите доступ к проверенной информации, которая поможет вам научиться грамотно торговать, понимать риски и выбирать надежных брокеров. Важно помнить, что ответственность за ваши инвестиции лежит только на вас, поэтому тщательное изучение рынка и выбранной стратегии – залог успеха.
Vastaa kommenttiin