Tänään oli aivan mahtava keli. Poljin tuossa iltasella vanhempieni luota mutkan kautta kotiin auringon juuri ollessa laskemaisillaan. On jännä huomata, miten hiljainen kaupunki voi olla sunnuntai-iltana. Olisi mukavaa kävellä käsikädessä katsoen auringonlaskua, istua penkille, katsoa toista silmiin.
Illalla katsoimme isän kanssa neloselta sinkkuäidit tai jotain. Huomasin, etten ole yksin kaipaamassa kumppania. Isä siinä antoi hyviä vihjeitä muutoinkin parisuhteeseen pyrkivälle. Nämä samaset ohjeet olen kuullut vain ziljoona kertaa ja ne ovat hieman vanhentuneita!? Isäni vielä luulee, että hän on 30 vuotta nuorempi ja viehätysvoima tallella… No, maailma on muuttunut jonkin verran niistä ajoista.
Minä taidan tehdä itseni kiireiseksi. Se on minun puolustusmekanismi. Pelkään kai lopulta antaa sydämeni kokoaan, kun olen saanut päihini niin monta kertaa. Sitä varautuu pahimpaan, ettei tippuisi niin korkealta kuin joskus. Ne muutamat tiputukset ovat vieneet niin syvälle, eikäs sinne enää halua. Pikku hiljaa kuitenkin hyvä tulee…
Olin eilen merellä. Kalastin, tai paremmin yritin kalastaa. Kun kävin kaverini kanssa syömässä pienellä luodolla, pari hyljettä tuli lämmittelemään luodon vieressä olevalle kivelle! Oli todella hiljaista ja lähes tyyntä – täydellinen maisema. Eväitä olisi voinut nauttia pidempäänkin. Vielä illalla kävimme kaverini kanssa tanssimassa lavatansseissa. Siitähän tulee oikein tapa, kun tämä oli jo toinen kerta! Eipä vain ollut kovin paljoa nuorempaa väkeä paikalla, vaikka isäni kertoi toista… 😉
