Kaverini kertoo Facebookissa hurjan opettavaisen tarinan siitä, miten ennakkoluuloisia me olemme ja miten ennakkoluulot vaikuttavat jopa viranomaisten käyttäytymiseen.

TÄMÄ ON KAIKILLE TEILLE, JOTKA YMMÄRRÄTTE TAI ETTE YMMÄRRÄ MITÄ TARKOITTAVAT LÄHIMMÄISENRAKKAUS JA KANSALAISVELVOLLISUUS:

Kaverini huumattiin eilen Kalliossa sijaitsevassa yökerhossa. Vietimme sitä ennen tyttöjen kesken mukavaa iltaa kolmen ruokalajin illallisen parissa ravintolassa. Kunkin annoksen kanssa joimme kaksitoista senttilitraa viiniä. Sitten kävimme juomassa lasilliset kuohuvaa, minkä jälkeen suuntasimme Kallioon tähän kyseiseen erittäin suosittuun yökerhoon. Ehdimme tilata yhdet juomat.

Yhtäkkiä ystäväni alkoi hyperventiloimaan, minkä jälkeen menetti tajuntansa muutamaksi minuutiksi. Luulin ensiapukurssin käyneenä kyseessä olevan paniikkikohtaus. Asettelin ystäväni kylkiasentoon ja juoksin hälyttämään lähimmän baarimikon apuun, joka tuli paikalle vastahakoisesti. Hän ei suostunut jäämään ystäväni luokse jotta minä olisin hakenut portsarit paikalle, joten lähetin hänet hakemaan miesvoimaa avuksi, jotta saataisiin ambulanssi tilattua oikealla tavalla ja tajuton henkilö kannettua rauhallisempaan ympäristöön.

Apua emme saaneet. Sen sijaan päänaukomista siitä, että "noin siinä käy kun vetää liikaa lappuja". Pyysin portsareita useaan otteeseen apuun, pitelemään ystävääni koska hän oli siinä vaiheessa menettänyt tajuntansa jo kolme kertaa yrittäessäni saada häntä pois tanssialttian reunalta. Vihdoin portsarit raahasivat ystäväni ulos pakkaseen istumaan ilman takkia, hanskoja tai mitään ja ambulanssia ei ollut vieläkään tilattu useista pyynnöistäni huolimatta. Sen sijaan sain kuunnella alaluokkaista kielenkäyttöä ja herjaavia huutoja.

Asettelin turkkini ystäväni ympärille ja yritin kannatella häntä parhaani mukaan samalla kuin yritin saada hänelle apua. Kukaan ei välittänyt. Kukaan ei auttanut. Kun lopulta yksi portsari jäi ulos kanssamme, ajattelin että: "jes, hän tulee auttamaan" ja pyysin häntä pitelemään ystävääni. Kun hetkeksi pääni käänsin varmistaakseni ambulanssin tulon, oli portsari päästänyt jo otteensa ja tajuton ystäväni kolauttanut päänsä pahasti. Ambulanssi saapui viimein. Ensihoitohenkilökunta suhtautui tilanteeseen sen vaatimalla tavalla. Selvisi ystäväni verenpaineen olevan niin korkea ja sydänkäyrä sekaisin, että mikään muu kuin ambulanssilla sairaalaan ei olisi tullut kyseeseen.

Menin ystäväni mukana Haartmanin sairaalaan, jonka hoitajat ensin suhtautuivat ystävääni yliannostuksen saaneena narkkarina (johon by the way pitäisi oman moraalikäsitykseni mukaan suhtautua aivan yhtä diskreetisti kuin niihin Stockamummoihinkin tai kehen tahansa elävään olentoon). Ystäväni alkaessa oksentamaan hyytynyttä verta, heidän asenteensa oli edelleen aroganttista.

Kun testitulokset vihdoin tulivat ja he näkivät että ystäväni todella ei ole ottanut mitään huumausaineita koko illan aikana, asenne muuttui ja uskalsin lähteä muutamaksi tunniksi kotiin ystäväni saadessa vihdoin asianmukaista, inhimillistä kohtelua. Yhtään ketään sormella osoittamatta, mulla on sellainen fiilis, etten ole ikinä eläessäni tavannut noin montaa sosiopaattia yhden vuorokauden aikana. Mua kuvottaa kylmyys ja välinpitämättömyys sekä samalla pelottaa, minkälaiset ihmiset ovat vastuussa ihmishengistämme.

Tarinan opetus: Suhtaudu jokaiseen ihmiseen kuin olisit itse samassa tilassa. Älä oleta. Kuuntele. Luota.

Ilkka O. Lavas
sarjayrittäjä