Joskus se vain on edessä. Vaihto nuorempaan, vaikka olisi kuinka hyvä suhde takana. Homma ei vaan enää pelitä eikä löydy enää uutta virtaa. Puhun nyt kampaajasta.

Kampaajan vaihto on henkisesti todella vaikea asia. Olen kokenut sen jo liiankin monta kertaa. Minua, kuten varmaan useimpia muitakin naisia vaivaa sinnikäs ja täysin tarpeeton kampaajauskollisuus. Huono omatunto kalvaa armottomasti, jos edes välillä käy jollain muulla.

Oma kampaaja tietenkin havaitsee syrjähypyn heti ja useimmiten alkaa moittia sen toisen kädenjälkeä. Ihan ymmärrettävää ja inhimillistä, mutta asiakkaalle äärimmäisen kiusallista. Siinä sitten saa nolostella ja kiemurrella tuolissaan, että miksi tämmöinen virhe nyt tuli tehtyä.

Silloinkin, jos on hakenut vain latvojen tasoittamista tai hätäavuksi väriä muulta kuin omalta kampaajaltaan, pitää sen oman kampaamon ikkunan ohi livahtaa huomaamatta kyyristellen tai mieluiten vaihtaa kadun toiselle puolella.

Mitä se ajattelee jos näkee? Miten nyt selitän tämän sille?

Täysin mahdoton tilanne on sellainen, että olet hätäpäissäsi ja pakon edessä ottanut ajan saman kampaamon toiselta kampaajalta ja pitänyt hänen työstään enemmän. Mitään niin julmaa kuin vaihtaa saman salongin sisällä toiseen henkilöön, ei voi kenellekään tehdä. Yritin kerran. Ei kantti kestänyt.

Helpompaa kuin joutua selittelemään tai piilottelemaan, on yksinkertaisesti olla menemättä koskaan enää sille entiselle. Rankkaa, mutta niin se vain on. Siksi vaihtamista pitääkin harkita huolella, ettei joudu huonojen irtosuhteiden armoille. Hyvä konsti on käydä vaikkapa föönauttamassa tukkansa uudella ehdokkaalla.

Jos tulee tätimäinen pallo tai muuten tönkkö, unohda koko juttu. Jos sen sijaan tulee hyvä ja lisäksi jotain visioita muutoksista, niin kannattaa harkita.

Jos kampaaja lörpöttelee omista asioistaan heti ensitapaamisella, juokse ajoissa karkuun, sillä tulossa on armoton helvetti, joka pahenee kerta kerralta.

Kampaajan tuolista ei pääse pois, vaikka kuinka ärsyttäisi. Pahinta on, jos hän utelee ja edellyttää vastavuoroista avautumista.

Itsestään selvää on, että kampaajani pitää olla mies. Tällä kokemuksella en enää edes yritä luottaa naisiin. En tiedä, mikä siinä on, mutta samoin kuin mieskokit, myös mieskampaajat loihtivat keskimäärin kiinnostavampia luomuksia. Toivoisin hartaasti voivani sanoa, että molemmat ovat yhtä hyviä, mutta minun kohdalleni on kyllä sattunut enemmän hyviä mieskampaajia.

Itse asiassa kaikki todella hyvät ovat olleet miehiä. Voihan olla, että kampaajan uralle hakeutuvalla miehellä on enemmän paloa ja intohimoa ammattiin kuin naisilla? Koskaan en myöskään ole joutunut kuulemaan mieskampaajan parjaavan sukulaisiaan ja naapureitaan tai tilittävän parisuhdeongelmiaan.

Miehistäkin nouseva junioristylisti on parempi vaihtoehto kuin jo kannuksensa hankkinut ja seurapiireihin ja näytöksiin erikoistunut menestyjä.

Sellaisilla ei ole enää kunnianhimoa, voivatpa olla leipääntyneitäkin ja innottomia ehdottelemaan vakioasiakkaille muutoksia.

Sen sijaan vasta uraansa luovalla on näyttämisen halua ja tarvetta uusille referensseille. Hyvässä lykyssä hän näkee kasvoissasi jotain, mitä entinen ei nähnyt ja osaa kehystää ne juuri oikein.

Tällaisen aarteen löysin tänään. Ai mistä? No en kerro! Hyvä kampaaja on kuin sienipaikka. Sitä ei kerrota kuin perheenjäsenille ja ihan parhaille ystäville. Jos sitä alkaa kaikille suosittelemaan, niin kohta sillä ei ole aikoja kuin puolen vuoden päästä ja hinnat ovat nousseet.

Apua, entä jos se entinen lukee tämän? Entä jos se nyt suuttuu?