Tänään iski rahapula ja mummon opit tulivat mieleen. Jos kaikki eläisivät kuten minun mummoni, ei olisi ruokahävikkiä eikä varmaan ilmastonmuutostakaan.

Olin eilen Otavan kirjasalongissa kuuntelemassa muun muassa Sirpa Kähköstä ja Elina Hirvosta. Kirjailijoiden keskustelussa sivuttiin mummousteemaa, koska joku kriitikko oli nimittänyt Kähkösen uusinta mummoromaaniksi. Ilmeisesti vähätelläkseen, oletan. Yleisökin tilaisuudessa oli pääosin mummoikäistä.

Tämä pisti miettimään. En yhtään hyväksy mummojen vähättelyä tai mummo-sanan käyttämistä haukkumasanana! Olen itsekin isoäiti ja ylpeä siitä.  Mummous on ehkä tärkein saamani tehtävä elämässä, vaikken haluakaan, että lapsenlapseni kutsuvat minua mummoksi. Haluan säilyttää oman persoonani nimeä myöten. Lapsenikin opetin kutsumaan itseäni etunimellä, mutta he eivät siihen sitten isompina enää suostuneet.

 Omat mummoni ovat mielessäni usein ja he ovat minulle tärkeämpiä esikuvia kuin vanhempani koskaan olivat.

Tänään, kun iski sellainen luksusongelma, että rahat ovat vähissä, olin kiitollinen isoäidilleni. Hän oli ammatiltaan keittäjä eli ¨köksä” ja lihakauppias.  Hänen kanssaan kiersimme monet kerrat Hakaniemen ja Vaasankadun hallit ruokaostoksilla, kun olin lapsi. Mummolta opin, mitä herkkuja halvoista ruhonosista saa muun muassa hiljakseen hauduttamalla, voilla ja kermalla höystettynä. Mummo osasi kysyä kauppiaalta, olisiko tiskin alla sydäntä, häränhäntiä tai muuta spesiaalia.

Mummon kalliolaisen hellahuoneen tiskipöytä oli täynnä milloin siansorkkia, milloin silakoita tai kokonaisia kanoja. Slow food, se oli mummon tuhtien ruokien salaisuus.

Onneksi opin nuorena, miten ruokaa tehdään halvalla ja sen, että mitään ei heitetä pois.

Vaikka en osaa suunnitella elämääni ollenkaan, ruokaostokset osaan tehdä niin, että mitään ei jää yli koskaan.

Tänään köyhäillessäni matkustin Hakaniemen halliin ja ostin kuudella eurolla kahden päivän ateriat. Köyhän ei kyllä todellakaan kannata syödä mauttomia eineksiä, vaan ostaa edullisia raaka-aineita ja tehdä isompia annoksia kerralla. Tätä en varmaan tietäisi ilman mummoani, sillä äitini ei ollut mikään varsinainen keittiöihminen.

Toiselta mummoltani, ompelijalta, opin, että koskaan ei näyttäydytä epäsiistinä tai huonosti pukeutuneena. Mummolla oli aina tyylikkäät vaatteet ja kauniit korut ja hän ompeli minullekin koulun kevät- ja joulujuhliin toiveitteni mukaiset mekot. Kerran mummolle tuli kiire ja hän ei ehtinyt kuin harsia mekkoon hihat kiinni. Hän ei tiennyt, että esiinnyn jossain kuvaelmassa ja hihat rätsähtivät irti. Mummoa hävetti varmaan enemmän kuin minua.

Mummmoissa on kyllä parhaimmillaan voimaa ja elämäntuntoa enemmän kuin nipussa nuoria naisia. Mieluummin lukisin lehdistäkin viisaiden ja kaiken nähneiden naisten haastatteluja, kuin vastikään elämän perusasioihin heränneiden kaksvitosten mindfullness- ja joogahyminöitä.

Ja toivon totta kai, että pystyisin olemaan omien lastenlasteni kanssa sen verran, että jotain muisteltavaa jäisi minustakin aikanaan. Ehkä lukevat sitten näitä blogeja, jos vanhemmat antavat luvan.