Olen aina ihmetellyt viikonpäiväjuomista. Miksi pitää vetää pää täyteen juuri lauantaina? Nyt sen keksin. Siksi, ettei sunnuntaita kestä ilman kunnon krapulaa.

Olen kokeillut. Jos herää sunnuntaina virkeänä ja miettii, miten päivänsä parhaiten viettäisi, lannistuu kyllä nopeasti.

Ulos reippailemaan? Taivaalta tulee räntää, vettä tai rakeita. Jollei tule nyt juuri, niin kohta kuitenkin. Siihen pitää varautua ja kerrospukeutua kaikkien mahdollisten sääilmiöiden varalle. Ja sitten raahautua jonnekin luontoon. Tosi vaivalloista, ainakin kaupunkilaiselle.

No perheen kanssa syömään? Niinhän ne muuallakin Euroopassa tekevät. Jahas, kaikki ravintolat ovat kiinni paitsi naapurin työntekijöitä riistävä nepalilainen. Brunsseja on jokunen, mutta brunssiaika päättyy about silloin kuin itse olisin valmis lähtemään sinne, joskus kahden, kolmen maissa.

Ostoksille? Vain tylsät kauppakeskukset ovat auki sunnuntaisin. Ne ovat täynnä meluisia, nahistelevia lapsiperheitä. Sunnuntaina pitäisi kokea jotain kohottavaa, eikä joutua todistamaan perhehelvettiä.

Taidenäyttelyt? Nähty jo kaikki.

Elokuvat? Sama. Ohjelmistossa on yleensä ehkä kaksi kiinnostavaa kerrallaan.

Konsertit, teatterit? Ei esityksiä tai liput myyty loppuun jo puoli vuotta sitten.

Kyllä se vaan on helpointa herätä tilassa, jossa ensimmäinen ja ainut ajatus on löytää se perkeleen buranapurkki.

Ja sen jälkeen, että missä se tasoittavan ottaisi. Ajatuskin ruuasta etoo, kunnes kuvotus ja jyskytys hiljakseen vaihtuu sairaalloiseen pizzanhimoon. Tai minkä tahansa muun rasvaisen tai epäterveellisen mätön hinkuamiseen. Ja krapulapano, sehän on ihan oma lajinsa!

Ei pidä myöskään väheksyä henkistä yhteyttä, jota tässä tilassa kokee muiden suomalaisten kanssa. Itsellenihän tällainen yhteisyyden tunne on harvinaista herkkua – olen nimittäin kaikissa mielipide- ja elämäntapakyselyissä aina jossakin alle viiden prosentin marginaalissa. Mutta sunnuntaikrapulan voin helposti jakaa ja kokea hetken tavallisuuden turvallista ja rauhoittavaa tylsämielisyyttä.

Sunnuntaikrapula on suomalaisten suuri yhteinen katharsis, vähän kuin urheilu. Kenen tahansa kanssa voi ottaa puheeksi, että mitä tulikaan eilen tehtyä ja missä oltua. Aina löytyy kohtalotovereita ja sielunkumppaneita.

Alkoholi kuuluu suomalaisten neutraaleihin ja arvovapaisiin puheenaiheisiin. Tuntemattomien kanssa ei sovi ottaa puheeksi uskontoa, politiikkaa eikä tasa-arvokysymyksiä, seksistä nyt puhumattakaan. Alkoholi sen sijaan on aina sopiva aihe ja kännivitseille nauravat nekin, jotka eivät itse juo. On varmaan pakko, ei täällä muuten kestäisi.

Kaikkialla juodaan kaiken aikaa. Sitä mukaan kun työelämä on raitistunut, alkoholi on hiipinyt ihan kaikenlaisiin perhejuhliin ja tapaamisiin. Lainsäätäjän ja viranomaisten mielestä dokaaminen on ihan ok, etenkin jos alkoholi nautitaan jossain muualla kuin ravintolassa. Mutta auta armias, jos joku haluaa maksansa pilaamisen sijasta vaikkapa pössytellä pilveä. Siitä ei tule krapulaa eikä mene työpäiviä hukkaan, onpa jopa löydetty tutkimuksissa terveyshyötyjä. Mutta semmoinen nyt vain ei käy, sehän on ihan rikollista meininkiä!

Siispä, kunnes ajat ja tavat muuttuvat, otetaan nyt kaikki irti yhteisestä örveltämisestä ja vietetään vapaapäivänämme krapulapäivää sohvalla, kauhtuneet verkkarit jalassa. Tähän sitten se bissetölkin suhahdus.