Luksusongelmia

Jäikö rakkaasi rajasulkujen taakse? Ei hätää, voitte silti harrastaa virtuaaliseksiä.

Nyt kun kaikki kilvan keksivät korona-ajan selviytymiskeinoja, on minunkin laitettava lusikkani soppaan. Eilen tuli jo testattua ystävien kanssa, miten voimme jutustella lasillisella ”virtuaalibaarissa” kotisohvalta käsin. Videoyhteys netin kautta sopii myös seksiin.

Puuha vaatii hiukan valmistautumista ja siinä on omat tekniset haasteensa. Mutta mitäpä ei seksin eteen tekisi, vaikka vääntäytyisi outoihin asentoihin tietokoneen tai puhelimen kanssa. Selfiekepistä voi olla hommassa suuresti apua. Onkohan ne jo myyty loppuun?

Valaistusta ja miljöötä voi nettiseksiä varten ehkä joutua hiukan säätämään. Seksituokio lasten lelujen keskellä keittiössä voi käydä oikeassa arjessa, mutta nettiseksistä se vie kyllä fiiliksen kokonaan. Pitää myös valmistautua kuvan ajoittaiseen pikselöitymiseen tai yhteyden pätkimiseen. Huumorilla ja kärsivällisyydellä siitä selvitään.

Yksi tapa välttää online-sähläämistä on ottaa itsestään videoita ja lähetellä niitä kumppanilleen. Kohtaamisen hurma vähenee, mutta toisaalta videoita voi tehdä rauhassa ja ne voi editoida mieleisikseen. Huonot kohdat pois. Voitte vaikka vaihdella videoita sopivassa chattipalvelussa, keskustella niistä ja saada ihan second level-virtuaalikokemuksen. Kullekin löytyy varmaan sopiva tapa, kunhan intoa ja mielikuvitusta riittää.

Tuntemattomien kanssa ei netissäkään kannata ryhtyä mihin tahansa, sillä ethän halua, että videosi putkahtaa julki ensi viikolla johonkin seksisivustolle? Itse asiassa harmittoman tuntuisesta virtuaaliseksistä voi jäädä paljon vakavamman seuraukset kuin tosielämän rankastakin sekoilusta.

Jos luottamus on kunnossa, ei kun tuumasta toimeen. Virtuaaliseksi ei voi koskaan olla aidon veroista, sillä tuoksut, maut ja kosketus jäävät puuttumaan ja homma pitää viimeistellä ihan omin avuin. On se silti tyhjää parempi.

Ei anneta viruksen hyydyttää seksielämää eikä näivetytä selibaatissa. Hyviä ja turvallisia seksihetkiä!

Saan paljon yhteydenottoja tuntemattomilla lukijoilta, enimmäkseen miehiltä. Monet kertovat elävänsä seksittömässä liitossa. Minulla on heille yksi neuvo ylitse muiden.

Pitkissä liitoissa tulee usein ongelmia seksihalujen eriparisuudesta. Voi olla, että kaikki eivät vain tarvitse seksiä yhtä paljon, mutta usein on kysymys siitä, että pariskunta on ajautunut hankalaan oletusten kierteeseen. Oletetaan, että toinen ei halua yhtä paljon eikä samoja asioita. Asiaa ei uskalleta ottaa puheeksi ­– ehkä siitä syystä, että pelätään oletusten saavan vahvistusta ja vähäisenkin toivon katoavan.

Arki voi olla kiireistä varsinkin ruuhkavuosina, eikä sopivaa yhteistä hetkeä tunnu löytyvän. Vapaahetkinä odotetaan toiselta jotain signaalia tai aloitetta. Jos sitä ei tule, turhaudutaan ja vähitellen katkeroidutaan. Huonon kierre on valmis.

Yksinkertaisin tapa hoitaa asia kuntoon on vain ryhtyä harrastamaan seksiä, ilman sen kummempia tunnelmavirityksiä. Ei ole väliä sillä, kumpi aloitteen tekee. Seksistä ei pidä tehdä arvovaltakysymystä, vaan jokainen voi ihan itse toimia sen eteen, että saa, mitä haluaa. Voi myös sopeutua siihen, että toteuttaa toisen toiveita.

Omassa pitkässä liitossani toimi järjestely, jossa seksiä oli joka päivä samaan aikaan iltapäivällä. Seksiä eivät silloin häirinneet työt eivätkä iltamenot. Kaikille ei päivittäinen autuaallinen tuokio ole mahdollinen, mutta varmaankin pari iltaa viikossa onnistuu kaikille.

Neuvoni on siis: merkitkää seksi kalenteriin. Jos on aikaa kuntosalille, on aikaa seksiinkin. Kysymys on prioriteeteista. Jos seksiä pitää tärkeänä, sille löytyy kyllä aikaakin.

Kun seksihetki on kalenterissa, siitä ei tarvitse neuvotella eikä miettiä, haluttaako kumppania juuri silloin. Asiaa voi pitää itsestään selvänä. Seksin ei aina tarvitse olla täydellistä, vaan riittää, että on yhteinen tahto ja pyrkimys. Ja kun seuraavakin kerta on kalenterissa valmiiksi, ei tarvitse masentua, jos aina ei kaikki suju nappiin. Tiedän, että säännöllisyys tuo seksiin myös vaihtelua ja leikkisyyttä, kun se ei ole epätoivoista paineiden purkua tilaisuuden tullen. Kukapa jaksaisi joka päivä rakastella samalla tavalla samassa asennossa.

Kun seksi tulee tavaksi, siitä tulee myös nautinnollisempaa ja rennompaa. Mielikuvitus alkaa laukata. Ihmettelenkin, miksi naistenlehdet ovat täynnä jooga-, ruokavalio- ja jumppaohjeita, mutta tätä yksinkertaista seksineuvoa ei juuri kukaan hehkuta. Seksi on ainakin omalle hyvinvoinnilleni yhtä tärkeää kuin sopiva ravinto ja liikunta. Sen eteen pitää nähdä hiukan vaivaa, mutta se palkitsee.

Pariskunta, jolla ei ole seksiä, on kuin sammutettu lamppu. Huvittelen joskus mielessäni vertailemalla ravintoloissa istuvia pariskuntia ja arvailemalla heidän seksielämänsä laatua. Uskon nimittäin vahvasti, että seksi pitää pariskunnat toisistaan kiinnostuneina niin, että se näkyy päällekin päin. Kun pariskunnalla menee sängyssä hyvin, eivät katseet harhaile, eivätkä tuijota lasittuneesti tyhjyyteen, vaan kumppania silmiin. Ei tiuskita eikä mökötetä turhista. Seksi on hyvän olon syy, ei seuraus.

Olin päättänyt jättää seksiaiheet hetkeksi, mutta tämän päivän Helsingin Sanomat suorastaan provosoi kirjoittamaan niistä. Lehdessä on peräti kaksi laajaa artikkelia aiheesta; toinen deittisovelluksista, toinen seksileluista.

Jälkimmäisessä jutussa Kaalimato-yritys mainostaa tuotteitaan.  Keskityn tähän artikkeliin, sillä nettideittailusta olen kirjoittanut jo monta kertaa aiemmin.  Paperilehdessä Hesarin jutun otsikko on: Nykyään suomalaisia kiinnostavat seksivälineet eivät yhdynnät. (Kyllä, se on kirjoitettu noin ilman pilkkua tai ajatusviivaa tai muuta.) No, kielioppi sikseen.

Jutun pääsisältö on, että ihmisten välinen seksi korvautuu kasvavassa määrin yksin harrastettavalla välineurheilulla, jossa apuna ovat vibraattorit, dildot, tekovaginat ja sen semmoiset. Ymmärrettävää toki on, että näin käy, koska yhteiskunnallisista syistä sinkkuus ja yksin eläminen yleistyy. Kumppania ei tahdo kaikille löytyä, vaikka olisi mitä sovelluksia puhelimessa.

Arvatkaapa kuka on jutun haastateltu asiantuntija? Tietenkin Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontula, Suomen ainoa virallinen seksiasiantuntija, joka on jo vuosikymmeniä tiennyt kaiken suomalaisten seksielämästä tilastojen valossa. Hänen sanomansa tässä artikkelissa on, että “halut ovat samat kuin ennenkin”. Helpottavaa!

Pöyristyin kuitenkin siitä, että jutussa Kaalimato-yrittäjä Nina Nousiainen kertoo nykyihmisten haluavan panostaa omaan aikaan parisuhteessakin. Oman ajan vaaliminen menee niin pitkälle, että oma aika ulottuu myös seksiin.

“Kumppanin kanssa seksiin ryhtyminen vaatii aikaa ja panostamista. Halutaan oikea tunnelma, esileikit ja sitten vielä joku suoritus. Se voi kaikkinensa olla työläs ajatus”, Nousiainen kommentoi.

Nyt ei tahdo löytyä sanoja. Kuka siis on keksinyt tällaisia sääntöjä, jotka tekevät maailman luonnollisimmasta asiasta työlään suorituksen? Eipä olisi itselle juolahtanut tuollainen ajatus mieleen. Onko tässä kyse samasta asiasta, kuin että lautaselta syöminen pöydän ääressä tuntuu työläältä ja on helpompi syödä pikaburgeria sormin sohvalla löhöten?

Jos vuorovaikutus, sanatonkin, tuntuu kovin työläältä, ei varmaan tosiaan kannata olla missään parisuhteessa. Sooloseksi välineillä tai ilman on mielestäni tietenkin ihan ok ja normaalia, myös parisuhteessa muun ohessa.  Mutta jos kumppania ei tarvita edes seksiin, niin mihin sitten?

Tämä täti sanoo nyt, että kyllä ollaan aika hakoteillä, jos seksivälineet alkavat syrjäyttää oikeaa, ihmisen välistä seksiä siitä syystä, että seksi koetaan “työlääksi”.

Seksi ei mielestäni ole suoritus. Sillä ei tarvitse olla käsikirjoitusta. Se vain tapahtuu. Se on elämys, sisäinen matka, kokemus ja parhaimmillaan kaikkein syvintä vuorovaikutusta.  Ihan next level vaikkapa normikeskusteluun verrattuna! Veikkaan, että jos ihmiset harrastaisivat enemmän seksiä,  mindfulness-kursseilla ja self help -oppailla olisi vähemmän kysyntää.

En oikeasti ymmärrä, mitä työlästä seksissä on ja mitä tunnelman luomista siihen vaaditaan. Vaaditaanko järveen pulahtamiseen jotain tunnelmaa? Järjestys on mielestäni ihan päinvastainen. Seksiä varten ei tarvitse etukäteen luoda yhtään mitään tunnelmaa, vaan seksi nimenomaan luo tunnelman. Se on ilmainen hyvinvoinnin ja mielihyvän lähde, joka ylläpitää ja vahvistaa suhdetta. Paristoilla käyvä muovilelu ei tähän kykene. 

Hesarin juttu aiheesta: 
Linkki

”En ole etsimässä mitään vakavaa”. Monilla miehillä on tällainen toteamus Tinder- tai muissa deittiprofiileissaan. En ikinä ottaisi yhteyttä tällaisiin tyyppeihin.

Kaikki pitkätkin suhteeni ovat alkaneet tilanteissa, joissa itse en ole ollut etsimässä ”mitään vakavaa”, mutta ne ovat muuttuneet rakastumisiksi tai ihastumisiksi joko saman tien tai hyvin nopeasti.

Miksi pitäisi etukäteen sulkea jokin mahdollisuus pois? Ovatko naiset deittipalveluissa liikkeellä niin vakain sitoutumisaikein, että heitä pitää etukäteen varoittaa? Ovatko nämä miehet niin vastustamattomia, että heidän pitää jo ensivaikutelmassaan ottaa etäisyyttä? Vai onko ”ei mitään vakavaa” kiertoilmaus sille, että on varattu?

Itse en välitä tutustua ihmisiin, joilla on lähtökohtana se, että eivät aio ottaa minua vakavasti. Minä otan jokaisen kohtaamani ihmisen vakavasti ja seksikumppanit varsinkin. Minulle seksi ei ole ”kevyttä hauskanpitoa”, vaan parhaimmillaan erittäin syvä kokemus. Se voi silti jäädä yhteen kertaan.

Olen myös huomannut, että lyhenne fwb, friends with benefits, käsitetään väärin. Sehän tarkoittaa ystävyyttä, jossa on myös seksiä. Se ei tarkoita satunnaista irtoseksiä, vaan pikemminkin pysyvää ihmissuhdetta, jossa on muitakin ulottuvuuksia kuin seksi, ei kuitenkaan velvoittavaa parisuhdetta.

Minusta seksisuhteen määritteleminen ”pientä kivaa” ja ”hauskanpitoa”-osastoon on latistavaa ja seksiä halventavaa.

Luulisin, että naisiin – lue minuun – tepsisi paremminkin toteamus, että henkilö on valmis rakastumaan tulisesti, kun oikea sattuu kohdalle. Niinhän se kuitenkin tosielämässä on.

Olen myös miettinyt Iltalehdessä kohtaloaan harmitellutta nimimerkki Rasmusta. Kolmikymppinen mies ei löydä parisuhdetta, vaikka haluaisi perustaa perheen. Hän kuvaa haastattelussa itseään ”ihan tavalliseksi”. Vika voi olla siinä. Nainen ei halua ihan tavallista, vaan jotain erityistä. En itse ainakaan etsi mistään, vaikkapa vaatekaupoista jotain ”ihan tavallista”, vaan jotain, joka sävähdyttää ja erottuu ja lisäksi pukee juuri minua.

Rasmus ja kaikki muutkin miehet: tuokaa itsestänne esiin jotain kiinnostavaa. Ja se, mikä naista ensiksi kiinnostaa ei ole siellä jalkojen välissä, vaan korvien. Älykkyys on tutkimusten mukaan seksikkäintä sekä miehissä että naisissa. Jos et ole älykäs, ole edes persoonallinen.

Kauniit silmät ovat myös eduksi.

Tätien toisille tädeille kirjoittamissa dekkareissa miehet ovat sukupuolettomia paperinukkeja.

Matkustelin juuri hiukan ja nappasin koneeseen lukemiseksi Donna Leonin uusimman Guido Brunetti-dekkarin. Se sopi tilanteeseen, koska olin matkalla Italiaan. Pidän siitä, miten Leon kuvaa venetsialaista elämänmenoa, byrokratiaa ja korruptioita, ruokaa ja juomaa. Mitään varsinaista kaunokirjallisuutta ne eivät kuitenkaan ole, helppoa ajankulua pikemminkin.

Kirjaa lukiessani aloin pohtia millaisia ovat nämä tätikirjailijoiden luomat miespuoliset dekkarihahmot, alkaen Hercule Poirotista. He ovat sivistyneitä, hyvin käyttäytyviä, hienosti pukeutuvia hyvän ruuan ystäviä, jotka kohtelevat naisia kunnioittavasti.

Leonin uusimassa päähenkilö komisario Brunetti viettää toista viikkoa laguunin pienellä saarella, erossa vaimostaan. Hän ei ajattele seksiä kertaakaan. Ei minusta kovin uskottavaa.

Kirjailija yrittää mennä miespuolisen sankarinsa pään sisään, mutta unohtaa sen tosiseikan, että miehet ajattelevat seksiä vähintäänkin useita kertoja päivässä. Brunetti ikävöi saarella kyllä ajoittain vaimoaan, mutta vain henkisessä mielessä, vaimonsa älyä ja nokkeluutta.

Kun hän eron jälkeen tapaa vaimonsa, kuvataan ainoastaan heidän nauttimansa illallinen, jonka vaimo on valmistanut. Ja sitten luku loppuu ja onkin jo seuraava aamu.

Brunetti osaa itsekin hätätilassa valmistaa hienostuneita aterioita niukoista raaka-aineista ja tuntee viinit. No, se sallittakoon, hänhän on italialainen. Myös hänen vaatteitaan, niiden väriä ja materiaaleja kuvataan tarkasti.

Agatha Christien Hercule Poirot puolestaan vahasi viiksiään ja kärsi englantilaisen keittiön rahvaanomaisuudesta. Tulee mieleen muitakin naisten luomia dekkarihahmoja, joiden ansiot ovat kuin naisten 1950-luvun toiveunista. Kunnon perheenisällä ei ole muita paheita kuin joku harmillinen ja huvittava tapa, jolle voi ymmärtäväisesti hymähdellä.

Ei ihme, jos miehet eivät näistä dekkareista kauheasti välitä, vaan suosivat ymmärtääkseni toiminnallisempaa rikoskirjallisuutta. Toisaalta, naisten kirjoittama nordic noir on kai kovinkin rankkaa, mutta onko siinäkään seksiä?

Voi olla, että dekkarit ovat kilttejä iltasatuja kypsään ikään ehtineille. Brunettin perheellä ei ole ristiriitoja eivätkä siellä myllerrä intohimot tai kielletyt halut. Hercule Poirotilla ei varmuuden vuoksi ollut perhettä lainkaan. Ei myöskään kaikkien etsivien esikuvalla Sherlock Holmesilla, mutta hänellä oli sentään yksi pahe, kokaiini suoraan suoneen. Syystäkin sekä Poirotista että Holmesista on etsitty homoeroottisia latauksia.

Turvallisuus lienee näiden herrasmiesetsivien suosion salaisuus. Tunnetun naistenkaatajan, Georges Simenonin luoma komisario Maigret ei hänkään itse langennut kiusauksiin, vaikka liikkuikin sulavasti alamaailman ja prostituoitujen parissa. Kotona odotti uskollisesti Madame Maigret jonka resepteistä on koottu kokonainen keittokirja. On muuten hyllyssäni.

Ihmettelen, miten tällaisia kirjoja kirjoitetaan vielä 2000-luvulla.

Luultavasti perinteisten dekkareiden lukijat ovat kulttuurista kiinnostuneita täti-ihmisiä – kuten nyt minäkin. Itse en kuitenkaan jättäisi niin tärkeää elämänaluetta kuin seksuaalisuutta kokonaan pois päähenkilöni elämästä, saati ajatuksista. Tämä menee ehkä samaan sarjaan kuin elokuvien autonovet, joita ei koskaan lukita, ruhjevammat, jotka paranevat yön aikana tai panssariovet, jotka aukeavat potkaisemalla. Se tekee kaikesta niin paljon helpompaa.

Rakkaat lukijat! Olen lukenut huolellisesti kaiken kolumneistani antamanne palautteen Ilta-Sanomien nettijulkaisuissa. Yritän nyt kehittyä ja kirjoittaa ehdotustenne mukaisen tekstin.

Ensinnäkin parisuhteesta. Romanttiseen rakkauteen perustuva parisuhde on ainoa mahdollinen yhdessäolon muoto. Pariskunnan ja perheen kuuluu asua samassa osoitteessa. Avoimet suhteet tai erillään asuminen ovat merkki henkisestä epäkypsyydestä. Oman puolison kanssa haluaa jokainen normaali ihminen viettää aikaa 24/7 ja nukkua lusikassa.

Oman kullan kainalossa kotisohvalla on ihan parasta! Kumpikin saa olla ihan sellainen kuin on, ilman mitään ulkonäkö- tai muita paineita.

Oma kumppani on turvallinen höpönassu, jonka kanssa käydään saunassa ja syödään naksuja sohvalla. Ihanaa!

Pettäminen on pahinta, mitä kumppanille voi tehdä. Se on riittävä syy eroamiselle, vaikka ero onkin huono juttu. Pettämistä ei kuitenkaan voi antaa anteeksi. Se siitä ja piste.
Kyllähän tämän kaikki tajuavat selittämättäkin. Joka ei tajua, on henkisesti epäkypsä. Pettäjä myös on henkisesti epäkypsä. Ja jos haluaa asua eri osoitteessa kuin kumppani, suhteessa on jotain pahasti vikana. Se on epäkypsää.

Seksistä. Seksi on ihan parasta oman rakkaan kanssa. Aluksi sitä voi olla paljonkin, mutta vuosien mittaan se hiipuu. Tämä on aivan luonnollista kehitystä ihmissuhteissa. Kun näin käy, siihen on parasta vain tyytyä tai hankkia vaikka koira, jota ulkoiluttaa.

Hyvä parisuhde ei perustu seksille, vaan ihan muille asioille. Seksi on muutenkin nuorten ihmisten juttu. Keski-ikäistä ei seksin pitäisi enää kiinnostaa, vanhuksista puhumattakaan. Ihan pervoa olisi semmoinen ja jos joku muuta väittää, on henkisesti epäkypsä. Parisuhteen osapuolen pitää olla suunnilleen saman ikäisiä. Muuten se ei ole parisuhde vaan sairas ja pervo hyväksikäyttösuhde.

Porno on myös ihan sairasta ja ihmisiä esineellistävää. Jos joku pitää pornoa kiinnostavana tai tarpeellisena, on henkisesti epäkypsä. Jos kumppani jää kiinni pornon katsomisesta, se on melkein yhtä pahaa kuin pettäminen.

Parasta on, että ihmisellä ei ole elämässään monia seksikumppaneita. Ne, jotka eivät pysty asettumaan aloilleen ja lentelevät kukasta kukkaan, ovat säälittäviä ja henkisesti epäkypsiä. Kypsä ihminen tietää kokeilemattakin mitä haluaa ja tyytyy siihen kumppaniin, jonka kohtalo on hänen tielleen lennättänyt. Tässä on nyt jotain loogista ristiriitaa, mutta näin kuitenkin toimivat kypsät ja tasapainoiset ihmiset. Netistä ei missään tapauksessa kannata etsiä seuraa, siellä ovat vain huijarit, psykopaatit ja henkisesti epäkypsät.

Kypsän ja tasapainoisen ihmisen ei tarvitse kysellä eikä kyseenalaistaa. Hänellä on yksi ainoa elämä, jota hän ei tuhlaa mihinkään haihatteluihin, vaan elää juuri niin kuin kunnon ihmisen kuuluu elää. Niin kuin kaikki muutkin. Se nyt vaan on niin.

Ai niin, äijät on äijiä ja muijat on muijia.

Ja minä itse. On lääkitys kohdallaan ja käyn terapiassa, älkää suotta olko huolissanne.

Tämä teksti perustuu kommentteihin joita Ilta-Sanomien viimeisin kolumnini sai. Kommentit olivat samansuuntaisia kuin kaikki aiemmatkin kommentit.
Linkki

Luin videopelaaja Miisa Nuorgamin haastattelun, jossa hän sanoi saaneensa ihmettelyä ja paheksuntaakin siitä, että hänellä on ollut yli 50 seksikumppania. Hän on 26-vuotias.

Kuten Miisa haastattelussa sanoo, hänen kohdallaan määrä merkitsee noin viittä kumppania vuodessa, mikä ei tosiaankaan ole paljon.

Itselläni kumppanien määrä on paljon suurempi, vaikka se suhteutettaisiin ikäänikin. En ole pitänyt kirjaa enää pitkään aikaan. Luku on kuitenkin kolminumeroinen, eli kaukana ollaan kuuluisien naistenkaatajien lukemista.

Se, että olen kertonut blogissani ja haastatteluissa avoimesti seksielämästäni, on aiheuttanut saamastani palautteesta päätellen paljon väärinkäsityksiä, joihin ovat myös yliampuvat otsikot yllyttäneet.

Jos ihminen on seksuaalisesti aktiivinen, mutta syystä tai toisesta ei halua parisuhdetta tai löydä sopivaa ihmistä sellaiseen, niin siitähän automaattisesti seuraa paljon kumppaneita.

Se ei silti tarkoita, että pitäisin monia, jatkuvasti vaihtuvia kumppaneita ihanteena. Päinvastoin. Hyviä vain on kovin harvassa.

Tässä yhteydessä ”hyvä” on subjektiivinen käsite, joka tarkoittaa itselle sopivaa. Mikä on toiselle hyvä, voi toiselle olla mitäänsanomaton tai väärä.

Kumppanin etsiminen on joskus vaivalloista, usein turhauttavaa ja jos sitä tekee avoimesti, se aiheuttaa ympäristössä paheksuntaa. Ainakin, jos on nainen ja etsii jotain normista poikkeavaa. Onneksi netissä on mahdollista löytää vastinpareja epätavallisillekin haluille.

Itseäni eivät ole enää pitkään aikaan kiinnostaneet ikäiseni miehet, vaan reilusti nuoremmat. En suostu häpeämään asiaa, jolle en mahda mitään.

Nuoria seksikumppaneita on paljon helpompi löytää kuin useimmat uskovat. Tämä on se yksinkertainen viesti, jonka olen halunnut kertoa, koska itselleni sen tajuaminen oli valtavan tärkeää ja vapauttavaa. Vastoin yleistä luuloa yli viisikymppisen naisen ei tarvitse riutua seksin puutteessa.

Vakituista kumppania sen sijaan ei ole helppo löytää, etenkään jos tarvitsee seksiä kovin paljon ja usein. Enkä pidä nuorista siksi että nauttisin opettajan roolista.

Toivon, että kumppanillakin on jotain annettavaa minulle. Myös korvien välissä pitää olla jotain, sillä seksi tyhmien kanssa on tylsää.

Siis vastauksena omaan kysymykseeni: yksi hyvä riittää. Vakituisen kumppanin kanssa seksistä tulee matka, jonka eteneminen on kiinnostavaa, ja jota voi yhdessä kehittää. Uuden ihmisen kanssa pitää aina aloittaa tavallaan nollasta.

Kokemus on silti hyvästä, sillä se auttaa erottamaan hyvän huonosta ja lisää itsetuntemusta. Ehkäpä juuri tästä syystä miehet ovat pitäneet naisen seksuaalisuuden kahlitsemista ja hallitsemista tärkeänä. Naiset täytyy pitää kurissa, jotta miehet eivät altistuisi kilpailulle ja vertailulle.

Miehille lukuisat kokemukset ja useammat yhtäaikaiset suhteet vaikuttavat tuovan tyydytystä ja itseluottamusta, naisille taas useimmiten yksi seurustelukumppani näyttäisi olevan toiveiden täyttymys. Suosittelisin silti naisillekin rohkeaa kokeilemista ja tutkimista ennen kuin vakiintuvat – aivan samoin kuin miehille on aina suositeltu.

Avoin suhdekin voi toimia kiinnekohtana kokemuksen hankkimiseen. Se edellyttää kuitenkin lujaa luottamusta, rehellisyyttä ja yhteistä tahtoa siinä määrin, että useimmat parit eivät siihen kykene.

Mökkikausi lähestyy ja perheet ahtautuvat parville ja siskonpeteihin. Yksityisyyttä ei ole missään. Tämä on vain yksi esimerkki suomalaisten seksikielteisyydestä. Alla linkki Ilta-Sanomien kolumniini aiheesta. Toivottavasti jaksat klikata!

Linkki

Yleensä ei kannattaisi lukea netissä saamaansa palautetta. Siitä tulee hetkeksi ikävä olo. Toisaalta, jos jotkut väitteet toistuvat usein, niitä voi alkaa pohtia.

Minua on moitittu kirjoitusteni perusteella siitä, että esineellistän ihmisiä, siis miehiä. En ihan tajua tuota moitetta, sillä rakastan esineitä. Etenkin kauniita esineitä. Esineet ovat myös hyödyllisiä ja käyttökelpoisia. Mitä tarkoittaa ihmisen esineellistäminen?

Tällaisia syytöksiä tuli etenkin kolumnistani, jossa kerroin maksaneeni joskus takavuosina seksistä nuorelle miehelle. En varsinaisesti haluaisi palata aiheeseen, mutta luultavasti saamani leima pysyy minussa ikuisesti. Käytinkö siis valtaa häntä kohtaan ja esineellistin häntä?

Minusta tilanne oli joko tasa-arvoinen tai sitten hän ”esineellisti” ja käytti hyväkseen minua. Hän myi sellaista, mistä arveli minun voivan maksaa ja tarjosi oma-aloitteisesti palveluksiaan. Minä olin tuolloin vielä sellaisen harhan vallassa, että yli viisikymppinen nainen ei voi saada seksiä maksamatta siitä. Katsoisin, että miehellä oli tuossa tilanteessa enemmän valtaa ja hän käytti sitä hyödykseen. Ei siinä minusta silti kumpikaan ollut minkään ”esineellistämisen” tai muunkaan vääryyden uhri.

Olen ehkä ollut elämässäni liian kauan taloustoimittaja, koska minusta on ihan luonnollista tarkastella myös ihmissuhteita vaihdannan välineinä.

Valuutan ei tarvitse olla rahaa, se voi olla ihan mitä tahansa, mitä toinen tarvitsee. Valtaa, statusta, hellyyttä, ymmärtämystä… Hyvässä ihmissuhteessa puntit menevät osapuolten kesken tasan. Elämässä ja suhteissa tulee vaiheita, jolloin vaakakuppi voi heilahtaa tilapäisesti, mutta elinkelpoinen suhde korjaa itse itsensä taas tasapainoon.

Äitini sanoi minulle, kun olin teini-ikäinen, että onnistuneissa parisuhteissa osapuolet ovat yleensä ulkonäköstatukseltaan samanveroisia. Olen tarkkaillut pariskuntia ja tullut siihen tulokseen, että äiti oli aika lailla oikeassa. Hän oli tämän varmaan katkerasti saanut kokea omassa parisuhteessaan, jossa isä oli turhamainen ja komeana pidetty naistenmies ja äidillä oli taas paljon niin sanottua sisäistä kauneutta. Nämä ”valuutat” eivät olleet heidän pelissään samanarvoisia. Ero siitä tuli.

Mietin myös usein keski-ikäisiä pariskuntia, joita näen kadulla tai kahviloissa. Paljon näkee sellaisia, joissa toinen on vanhentunut, lihonut tai muuten rähjääntynyt selvästi toista nopeammin.

Pariskunta, joka oli alun alkaen tasaveroinen, voi vuosien myötä eriparistua niin, että suhteen dynamiikka ei enää toimi, ellei joku muu seikka toimi puskurina.

Usein toimii, eikä kaikki ole sitä, miltä ulospäin näyttää. Toisella voi olla heittää peliin jotain, mikä tasaa eriparisuutta.

Itselläni on kokemusta ikäerosuhteista, tälläkin hetkellä elän sellaisessa. Kumppanini on minua puolet nuorempi. Pidän erittäin todennäköisenä, että meidät vaikkapa kadulla näkevät vastaantulijat hämmentyvät tai ärsyyntyvät. Itse tunnen oloni normaaliksi ja tilanteen luonnolliseksi. Tarjoaisin kummastelijoille vaikkapa sellaista selitystä, että suhteessa, joka herättää paljon pahennusta, täytyy olla jotain erityistä, jotta osapuolet altistavat itsensä sosiaaliselle paineelle.

Ennen sain orgasmeja, nykyään saan ooorgaaasmeja. Pidempiä, parempia ja useammin. Se johtuu iästäni.

Naisen orgasmeista on yhtä monta mielipidettä kuin kirjoittajaa tai tutkijaakin. Hetki sitten tekemäni googlaussession perusteella muun muassa tällaisia asioita väitetään: vaginaorgasmeja ei ole olemassakaan, naiset eivät välitä siitä saavatko orgasmin vai eivät, itsetyydytys lisää naisen mahdollisuuksia orgasmeihin yhdynnässä ja väsyneenä ei edes kannata yrittää.

En kyllä osta yhtäkään noista väitteistä.

Oma kokemusperäinen mielipiteeni on, että aina kannattaa yrittää ja aina voi myös onnistua. Harjoitus tekee mestarin, kuten muissakin lajeissa. Vaginaorgasmeja on olemassa, sanottiin asiasta mitä hyvänsä, mutta välttämättä kaikki naiset eivät koe niitä.

Luulisin, että silloin voi olla kyse fysiologisista seikoista kuten naisen ja miehen fyysisestä yhteensopivuudesta. Kaikkien kanssa ei onnistu, ihan kirjaimellisesti siis ei osu kohdalleen. Kumppanin taidoilla ja kemiallakin on asian kanssa tekemistä. Aika hiljattain – yllättävää kylläkin – on saatu selville, että klitoris on suurempi elin kuin päälle päin näkyy ja sen koko vaihtelee yksilökohtaisesti.

Naiselle onkin orgasmisyistä tärkeää löytää juuri itselleen sopiva kumppani ja siksi on väärin, että asiasta ei puhuta enemmän.

Kun mies seuraavan kerran kysyy “saitko sä?”, kannattaa vastata totuudenmukaisesti. Jos asiasta ei keskustella, alkaa huonon kierre parisuhteessa. Eipä sillä, että klitorisorgasmi kumppanin kanssa olisi yhtään sen huonompi kokemus kuin vaginaorgasmikaan. Teeskentely sen sijaan on huono vaihtoehto.

Itse aloitin säännöllisen, päivittäisen seksin 15-vuotiaana vakituisen kumppanin kanssa ja olen siitä erittäin kiitollinen. Opin asiat siinä iässä kuin pitääkin ja turvallisella tavalla. Koin elämäni ensimmäisen orgasmin yhdynnässä. Sain siis järisyttävän vastaansanomattoman todisteen vaginaorgasmista ensin ja muunlaisista sitten vasta myöhemmin. Se oli minulle hyväksi.

Onko nyt ihan pakko noin henkilökohtaisia asioita kirjoittaa kaikelle kansalle? No on kyllä.

Koen, että velvollisuuteni on jakaa elämässä kertynyttä tietoa. Olisin toivonut, että olisin voinut aikanaan puhua tästä aiheesta äitini kanssa. Orgasmivajeesta kärsivät ymmärtääkseni kaikenikäiset naiset. Jostain syystä orgasmin tavoittelua pidetään jotenkin suorituskeskeisenä ja haitallisena asenteena.

Mutta hyvät ihmiset, ja etenkin hyvät naiset, miksi seksiä ylipäätään pitää harrastaa, jollei juuri orgasmin vuoksi? Ihan sama kuin riittäisi että katselisimme kaiket päivät ruoka-annoksia ja maistaisimme vain haarukallisen. Kiukkuiseksihan siitä tulee. Kukaan ei ehdota, että mies ei piittaisi siitä, saako hän siemensyöksyn vai ei. Naisen sen sijaan pitäisi tyytyä keskeneräisyyteen. Ei todellakaan pidä. Orgasmi kannattaa oppia saamaan, vaikka siinä menisikin aikaa.

On myös sellainen tutkimustulos, että naisella ikä lisää mahdollisuuksia orgasmeihin ja että alle 25-vuotiailla naisilla on eniten orgasmiongelmia. Tämän kyllä uskon, sillä olen sen itse kokenut.

Miehillä taas asia on päinvastoin, ikä lisää orgasmivaikeuksia. Tästä voisikin jatkaa puumailuun ja ikäerosuhteisiin, mutta siitä toisen kerran.

Epätyydyttävä tai liian vähäinen seksi ei mitenkään voi olla hyväksi kenellekään. Orgasmi on kuin vitamiini, pitää virkeänä. Toivotan kaikille, joilla on siihen mahdollisuus, paljon seksiä ja hyviä orgasmeja. Maailma voi alkaa näyttää samalta kuin olisi pessyt ikkunat tai putsannut silmälasit.