En halua omistaa mitään rumaa enkä tylsää, vaan ainoastaan sellaista, mikä tuottaa iloa. Bitit pörssissä eivät sitä tee, mutta asunnot kylläkin.

Olen ollut asuntosijoittaja siitä lähtien, kun minulla oli siihen mahdollisuus eli vakituiset tulot, joiden turvin pystyin ottamaan lainaa pankista. Perheeni asui vuokralla ja omistimme samalla mieheni kanssa kaksi pientä sijoitusasuntoa. Vuokrakotimme oli paljon tasokkaampi kuin minkä olisimme silloin pystyneet perheellemme ostamaan ja lainan korot saattoi vähentää veroissa. Siinä oli mielestäni paljonkin järkeä.

Ensimmäiset kokeilut eivät kuitenkaan tehneet minua onnelliseksi eivätkä hirveästi tuottaneetkaan. Sen jälkeen olenkin noudattanut enemmän sydämen kuin järjen ääntä. Usein asuntosijoittajia neuvotaan tekemään hankintoja laskin kädessä ja tähdennetään, ettei paras sijoitusasunto ole välttämättä se, missä itse haluaisit asua.

Olen noudattanut täysin päinvastaista taktiikkaa: osta vain asuntoja, joissa voisit itsekin asua.

Tämä on toiminut hyvin, se tuottaa iloa sekä minulle että vuokralaisille.  Asuntosijoittaminen on ajoittain vaivalloista, mutta tuo toisaalta merkitystä elämään.

Kun vuokraan asuntoa lyhytaikaisesti, voin itsekin välillä nauttia siitä. Omatuntoni on myös hiukan kevyempi, kun en pidä loma-asuntoani tyhjillään, vaan vuokraan sitä muille.

Minua kiinnostaa myös sisustaminen, ja yksi asunto ei anna siihen tarpeeksi haasteita. Minusta on mukava pohtia, millainen sisustus toisi asunnon parhaat puolet esiin ja loisi hyvän tunnelman.

Sijoittaminen jos mikään on tunneasia. Epävarma lapsuus ja nuoruus on varmaan iskostanut minuun ajatuksen, että jos omistan asunnon, olen turvassa. Jos omistan kaksi, olen vielä enemmän turvassa.

Minua huolestuttaisi, jos rahani olisivat näinä aikoina sijoitettuna osakkeisiin tai rahastoihin, joilla koneet käyvät automaattista kauppaa keskenään algoritmiensa ohjaamina.  

Taloustoimittajan kokemuksella luotan enemmän omaan järkeeni ja vaistooni.

Olen omistanut asuntoja lähinnä Helsingin kantakaupungissa, mutta nyt olen ryhtynyt tähyämään hiukan laajemmalle. Kallion ihanat yksiöt ovat jo hiukan liian kalliita.

Nyt minua kiehtoo itä.  Itäinen Helsinki ja itäinen Suomi.  Pitkäaikainen lomakaupunkini Hanko on ihana, mutta kasvaneen suosionsa myötä menettänyt hiukan hohtoaan ja aitouttaan mielessäni. Siellä törmää samoihin ihmisiin kuin kotikulmilla ja skumpan hintaindeksi on kesäisin jo hälytyslukemissa. Haluan nyt etsiä uutta helmeä, jota muut eivät olisi vielä keksineet.  Tätä se asuntosijoittaminen on. Vähän samanlaista jahtaamista kuin toinen lempiharrastukseni, sienestäminen.

Nyt olen antanut jo liikaakin vihjeitä uusimmasta ihastuksestani, joka sijaitsee sekin meren rannalla, totta kai. Suuntaan sinne taas viikonloppuna fiilistelemään, josko voisin asua siellä. Jos voisin, varmasti moni muukin voisi.  Ja silloin sinne kannattaa sijoittaa.