Viikonloppuna on Seksimessut Helsingissä! Näin halvalla ei livetissejä ja pimpuloita näe missään. Kaksikymmentä vuotta täyttävä sEXHIBITION-konsepti lupaa uudistuneensa tänä vuonna täysin. Esiintyjäkaarti taikatemppuineen ja standupin kera on vaikuttaa jännittävältä. Aion suunnistaa sinne ilman pikkareita ja vilpittömän, naiivin uteliaisuuteni kera. Jos sinä haluat voittaa liput messuille, osallistu kommenttikentässä tai Facebookissa.
Usein miehet väittävät, että naiset eivät osaa runkata ja vain toiselta mieheltä saa parhaan bloukkarin. Ei tietenkään voi osata ekalla kerralla! Käsihoito on aivan liian aliarvostettua. Miehen runkkauksessa voi tulla mestariksi, kun vain saa tarpeeksi harjoitella. Muutenkin tällaista palvelusvaihtokauppaa voisi käydä, esimerkiksi runkkaus niskahieronnasta.
Tässä minun hyväksi toteama ohjeistus peniksen käsittelyyn. Oma tyyli on tietenkin suositeltavaa, mutta tällä pääsee alkuun. Mieti ensin kummalla kädellä itse masturboit ja kumpi on vahvempi käsi fyysisesti. Jos pallokätesi on oikea niin lähdetään sillä liikkeelle. Itse huomasin tosin vuosien jälkeen, että kyrpärunkkukäteni on vasen, vaikka kirjoitan oikealla. Näitä elämän pieniä ihmeellisyyksiä.
Asetu miehen oikeaan kainaloon pää lepäysasentoon joko hänen rintakehälleen tai hänen korvansa viereen. Korvan vieressä on helpompi kuiskutella rivoja, jos siitä tykkää. Paina koko kehosi hänen kylkeään vasten ja nosta vielä vaikka jalka hänen reitensä päälle koukkuun. Pimppi on hyvä sijoittaa toisen lantion kohdalle. Toimikaa totta kai pituutenne mukaan ja ottakaa ensisijaisesti mukava asento. Tästä kuuluu nauttia. Laita vielä hyvää musiikkia taustalle.
Ota rento, mutta reipas puristusote peniksestä, etusormi hieman ylempänä kiinni frenulumissa ja peukalo aivan terskan juuressa. Ala liikuttaa kättä ylösalas edestakaisin esinahan liukuen nupin yli jatkuvasti. Liike kannattaa pitää maksimissaan viiden sentin alueella. Juuresta kärkeen asti vemppailu on todettu usein hyödyttömäksi. Keskity nuppiin ja pidä ranne joustavana.
Tämä saattaa kestää miehestä riippuen 10-50 minuuttia. Käsi tulee väsymään ja ranteeseen sattumaan, mutta ota tämä haasteena. Pian miehesi haluaa enemmän kättä kuin muita ruumiinosia. Tue vielä toisella kädellä töitä tekevää kättä ranteen kohdalta. Näin jaksat pidempään!
Voitte myös jakaa homman: aloita sinä, mies tekee keskivaiheen ja sinä hoidat loppuun. Tottumuksen mukaan voit ottaa lastin suuhun tai antaa tulla vatsalle. Kärsivällisyys on tässä hommassa tärkeintä. Miehen ja naisen tyydyttäminen käsin on hyvinkin samanlaista. Aikaa kuluu paljon ja paikat väsyvät, mutta se on saajan mielestä aina taivaallista.
Pus pus!
Kirjoitettaessa soi Stella - Keskipäivän demoni
17 kommenttia
Eemeli
30.10.2012 10:53
Amatööri, päin persettä meni noi sun "runkkaus-ohjeet"!. Et taija tietää mitään miehen tyydyttämisestä kädellä.. :S
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
30.10.2012 11:45
Tässä pitäisi myös mainita mikä on tavoite: mielihyvän tuottaminen vai lastin lennättäminen mahd. pian. (että pääsee siitä vastenmielisestä idiootista nopeasti eroon?)
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
RockyBoa
30.10.2012 14:04
se on hyvä kun 19 vuotias yrittää täällä opettaa. ja puhuu kokemuksella
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
vm 62
16.1.2016 22:01
masturbointi on ihana kuin kulli on kova.
Anonyymi
30.10.2012 14:14
Muistetaanko sitten liukaste (sylkikin menee mutta liukkari parempi), ei sormuksia ja kahdella kädellä toinen tatin päälle kupertaen ja pyörivää liikettä tekien? Muistetaanko että kiveksetkin voi ottaa huomioon ja niitä hellästi puristella tai sivellä miehen kestokyvyn mukaan?
T: Nainen 37 joka kuitenkin mieluummin tyydyttää miehensä kädellä JA suulla
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Melissa Mäntylä
30.10.2012 14:31
Palautteenne on vastaanotettu!
Kilpailu: Haluatko sEXHIBITION-messuille? Arvon 4 kpl ilmaislippuja lukijoilleni, laita yksityisviesti tai ole rohkea ja kommentoi alle "Kisa." Liput arvotaan 1.11. klo 20.00
Sama Facebookissa: https://www.facebook.com/suhteellista/posts/432253050168182
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
30.10.2012 15:07
Jep, eipä toimisi minulle tuo. Entäpä jos siltä mieheltä ihan vaan kysyisi, että mistä se tykkää, ja pyytäisi näyttämään?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
30.10.2012 21:56
Ohje on varmaan ihan toimiva. Itse en kuitenkaan kamalasti nauttisi esinahan vemputtamisesta toistuvasti terskan yli. Käsittääkseni hieman tiukemmanpuoleinen esinahka ei ole miehillä edes mikään harvinaisuus.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
30.10.2012 22:11
Tottakai se on yksilöllistä mikä kiihoittaa kenetkin. Eri asiat toimii toisella ja toisella taas ei. Aika lannistavaa palautetta. Ihan samaa voi sanoa naisesta. Naisen kehon kiihoittamisen kartta on eri joka naisella, toinen kiihottuu nänneistä toinen kaulan hivelystä.
Täytyy sanoa kokemuksesta että kenelläkään miehellä ei ole ollut samaa peniksen kiihoittamisen tekniikkaa keskenään. Ei taida nyt riittää että "mulla ei ainakaan toimi noin" koska kaikilla se oma pippelinsä tuntuu aivan erileiselta kuin toisella.
Vastaa kommenttiinDAA.
Vastaa kommenttiin
Nirsh
31.10.2012 09:49
Muista kommentoijista poiketen täytyy kyllä todeta että itseeni kuvatunlainen käsittely kyllä toimisi. Jo tuon visiointikin toi ällölämpimän miellyttävän tunteen.
Oikeastaan tuommoisessa se itse runkuttelu on usein jopa sivuosassa, huomattavasti kiihottavampaa on se viereen painautuminen ja kokovartaloihokosketus.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
31.10.2012 12:46
Tuohan kuulostaa ihan loistavalta :)
Vastaa kommenttiinJa todella on niin että käsityöt on aliarvostettu asia naisen suorittamana.
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
2.11.2012 20:22
Tämä kirjoitus sai minut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, etten tule enää koskaan päästä yhtäkään naista sorkkimaan sukukalleuksiani.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
3.11.2012 10:54
"Usein miehet väittävät, että naiset eivät osaa runkata ja vain toiselta mieheltä saa parhaan bloukkarin. "
What?
Liput olis kyllä kelvanneet, ihan jo siksi että aiempina vuosina tarjonta ollut keskimäärin todella tylsää.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
karkaras71
3.11.2012 17:18
Nyt en kyllä ymmärrä kriittisiä kommentteja ollenkaan. Tuossa mitään vikaa ole. Hienoa että joku rohkeasti antaa ohjeita! Kyllä minulle maistuisi näin - luonto tasaa epätasaisuudet. Tärkeintä on että haluaa toisen tyydyttää, tekniikan oppii kyllä kun vähän kokeilee ja kuuntelee mikä tuottaa nautinnollista voihkintaa ja mikä ei. Sama ohje naisille kuin miehille - kysyäkin voi mutta eroottisessa hetkessä se on yleensä hieman kiusallista.
Toinen vaihtoehto. Mies selällään. Asetu miehen jalkojen väliin istumaan, levitä miehen jalat reilusti ja anna niiden puristaa lantiotasi tai pakaroitasi. Sitten käsiin hierontaöljyä tai Ceridalia. Sitten voi hieroa reisiä, vatsaa, rintaa ja lähestyä hitaasti strategisia alueita - antaa sormenpäiden vähän sivellä ohimennessään. Tuntuu muuten upealta. Sitten voi jatkaa siitä vaikka kahdellakin kädellä sivelemään kalua, sen voi painaa vatsaa vasten ja silitellä, sormenpäillä kutitella ja tehdä nyt melkein mitä liikkeitä vaan kunhän muistaa kynnet. Siinä kohtaa oikeastaan mikään ei tunnu pahalta. :)
Pääasia tässä on että hyväilee. Nauttii kosketuksesta, hellii, hyväilee välillä vähän reilumminkin. Ei voi mennä pieleen. Tätä voi jatkaa ilman väsymistä pitkäänkin. Voin vakuuttaa että puolen tunnin jälkeen kun toisella kädellä ottaa tukevan otteen kasseista ja toisella kädellä hyvissä öljyissä hivelee kalunvartta pitkillä ahnailla vedoilla, kestää todennäköisesti alta minuutin ennenkuin rakkaudenneste löytää tiensä vapauteen.
Jos joku tästä nyt innostui ja haluaa harjoitella, suostun mielelläni harjoitusvastustajaksi ;)
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
25.1.2013 05:53
Hyvät ohjeet!
Ohjeissa on tärkeää se, että on ohjeet. Seksissä liian monesti kerrotaan, että "tee niin kuin parhaalta kummastakin tuntuu". Jos sen osaa ja haluaa systeemissään pysyä, ei lue ohjeita!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Ammattilain3n
25.2.2015 12:33
Ammattitaitoinen käsityöntekijä saa miehen laukemaan alle 2 minuutissa niin halutessaan. Jos sinulla kestää kauemmin tiedät olevasi harjoituksen/opiskelun tarpeessa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
namikäsi
24.5.2017 13:17
Hyvää tuo tekee melemmille noin, mutta itse käännän miestä vähän itseeni päin ja itse olen vierellä täysin kyljellään. oma polvi miehen kiveksille,-jotka painan polvellani alas niin että esinahka vetäytyy tyveen ja silloin "nuppi" on minulle tarjolla paljailtaan. Seisokki vain kovenee tuolla.. tuosta kun hiljalleen voideltua nuppia ja sen räystään alustaa lkaa kierrellä, ruuvailla hellästi, ja mikä parasta, pyöräyttä vielä korusormuksen sinne kämmenpuolelle, tietenkin etukäteen varmistaen että siinä EI OLE terävää kulmaa missään, kohokuvio on vain eduksi. Ja jos voitelu on kunnossa, sillä on kiihottaa sen nupin reunojen alta, kirrellä ruuvailla ja hellästi puristella. Niillä sormuksen kohoumilla voi painella ikäänkuin sinne nupin alle siihen kovan kärjen reunoihin, ja ainakin minun käsissäni mies tuloee siitä aivan vauhkoksi ja pyytää joskus jo seuraavana iltana tulemaan jatkoille sormus kädessä, mielellään kahdessakin sormessa kuten olen joskus tehnyt niin. Tuo makuuasento josta alussa mainitsin, jossa itse olen enemmän kyljelläni, antaa mahdollisuuden myös miehen
Vastaa kommenttiinlöytää kädelleen paikka, joka hoitaa minut josksu 2-3 kertaa illan aikana huppuunsa. Itse en ole koskaan jäänyt mitään vaille tässä, ja mies suorastaan toivoo tätä, ja kiirettä ei pidetä. Lauantai illan vastaava hyväily jatkuu usein sunnuntai-aamuna samoin, ja vielä iltpäivän uusintajaksolla, mutta sitten illalla miestä ei useinkaan saa enää sormetella. Silloin saan itse
häneltä kaiken huomion ja itse kestän vaikka olen jo "lähtenyt " monesti perätysten. Tässä asiassa nainen on niin erilainen - kyltymätön kun hehkuun on päässyt.
Vastaa kommenttiin