Muistiinpanot

Tuntuuko sinusta, että kumppanisi tekee jotain selkäsi takana? Haluaisitko varmuuden vuoksi pitää hänet lukkojen takana kotona ja lukea hänen kaikki Facebook-viestinsä? Nämä ovat merkkejä taudista nimeltä mustasukkaisuus.

1. Mustasukkaisuus on sinun tunteesi ja sinun päässäsi. Mustasukkaisuus ei ole koskaan toisen ihmisen syy.

2. Mustasukkaisuus on merkki epävarmuudesta. Mitä pidemmälle suhde etenee ja mitä enemmän oppii luottamaan toiseen, sitä vähemmän mustasukkaisuutta esiintyy.

3. Mustasukkaisuus on luonnollista, mutta siitä voi päästä eroon työstämällä omia ajatuksiaan ja tunteitaan.

Usein monisuhteisilta kysytään, eivätkö he ole mustasukkaisia toisista kumppaneista. Nopein vastaus tähän on, että emme tietenkään. Se ei vaan toimi meillä samalla tavalla. Monet joutuvat varmasti kamppailemaan asian kanssa, mutta siitä pääsee kyllä halutessaan eroon. En tiedä mistä johtuu, etten itse tunne mustasukkaisuutta lähes ollenkaan. Olen ihan aidosti iloinen, mikäli kumppanini ovat onnellisia jonkun toisenkin kanssa.

Voihan olla tietenkin, että olen päästäni vialla ja kuulun johonkin marginaaliryhmään, mutta minulle tämä on luonnollista. Eikö tässä ole juuri syvimmästä rakkaudesta kyse? Valtaosa väestöstä haluaa omistaa kumppaninsa tunnemonopolin lailla ja minusta se taas vasta onkin on epäluonnollista.

Eräs huono puoli polyamoriassa on se, että aika ei välttämättä riitä millään kahteen tai useampaan kumppaniin. Ajankäyttöä kumppaneiden kanssa voi järjestää, jos on aikatauluihin kykenevä ihminen, mutta se voi olla ajoittain haastavaa. Yleensä monisuhteilu on mielestäni kuitenkin ihanaa. Saan rakkautta monelta ihmiseltä samaan aikaan ja pystyn tyydyttämään henkisiä ja fyysisiä tarpeitani ihan eri tavalla kuin yhden ihmisen kanssa. Samalla ainoan kumppanin ei tarvitse ottaa paineita siitä, täyttääkö toisen tarpeet omiensa kustannuksella vai ei.

Usein minulta kysytään myös, rakastatko kumppaneitasi. Todellakin rakastan, enemmän kuin mitään muuta. Haluan naimisiin heidän kanssaan ja saada heidän kanssaan lapsia. Rakkaus ei katso lukumäärää, onhan meillä useita rakkaita ystäviäkin, niin miksei sitten kumppaneitakin.

Olin eilen Jari Sarasvuon vieraana hänen ohjelmassaan, voit katsoa haastattelun täältä. Eniten jännitti itse Sarasvuo, ei niinkään kamerat ja yleisö.

Ensimmäinen versio alla olevasta kirjoituksesta julkaistiin Vihreiden nuorten kustantamassa Rönsy-lehdessä.

Minä rakastan ihmisiä. Monenlaisia sellaisia. Ei ole mitään väliä, mitä toisen housuista löytyy, kunhan kemiat kolahtavat ja ulkonäkö miellyttää silmääni. Haluan jakaa rakkauden ilosanomaa aina kun voin. Ihastun usein ja helposti, enkä voi sille mitään.

Minulla on kuitenkin yksi toive. Tehtäisiinkö tasa-arvoisesta avioliittolaista todella tasa-arvoinen? Minä en pääse naimisiin haluamieni ihmisten kanssa tässä valtiossa näillä merkeillä ainakaan elinaikanani. Eilisessä sukupuolineutraalin avioliittolain käsittelyssä eduskunnassa kuuli useamman kerran, kuinka seuraavaksi vaaditaan moniavioisuutta. Minulle se ei ole mikään uhkakuva, vaan ihan aito tarve.

Polyamorisessa suhteessa mustasukkaisuus jää vähemmälle, eikä toisen tunteiden ja käyttäytymisen omistamista hyväksytä. Ihmisille on biologiansa puolesta täysin luonnollista harrastaa seksiä ympäriinsä mahdollisimman monen kanssa, eikä siinä ole mielestäni mitään väärää. Jos halut kohtaavat, niin siitä vaan toteuttamaan niitä. Minä ainakin toivotan kumppaneilleni aina erittäin mukavia hetkiä juuri niiden partnereiden kanssa, joiden kanssa he valitsevat peuhata. Tämä ei ole minulta mitenkään pois.

Minä tahdon astella alttarille kahden tai useamman ihmisen kanssa, joko samaan aikaan tai muiden kanssa myöhemmin. Häät ovat ihana ja kaunis juhla, joita olisi hienoa viettää useammat, ilman, että on ensin eronnut kyynelsilmin edellisestä. Sarjamonogamia on aikamme trendi, sillä noin puolet solmituista avioliitoista päätyy eroon. Elämänkumppaneita vaihdetaan kuin peruukkeja Putouksessa.

Sarjamonogamia on usein merkki rikkinäisestä yksiavioisuusihanteesta, joka ei tarjoa semi-urbanisoidun nyky-yhteiskunnan puitteissa kaikille sopivaa mallia turvallisten perhesuhteiden luomiseen. Kuten Antti Pikkanen kirjoitti Ylioppilaslehdessä, kulttuurimme tarvitsee vaihtoehtoja ja lainsäädännön tulisikin tarjota sopimusmuotoa, jonka pohjalta ihmiset voivat rakentaa yhteisöjä – myös rakkautta täynnä olevia lapsiperheitä. Aikamme tarpeisiin päivitetty perintöoikeus ja säännökset lasten huollosta on oikeusturvan ja mahdollisimman vakaan lapsuuden perusedellytys.

Kuulun Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liittoon (ViNO) ja ylpeänä allekirjoitan sen periaateohjelman kohdan, jossa sanotaan, että avioliittolaki ei saa katsoa avioituvien lukumäärää tai sukupuolta. Rakkaus on upea asia, enkä koe, että valtion tulisi rajoittaa sen ilmentymistä aikuisten ihmisten parisuhteissa.