Ihminen tarvitsee ihmistä ollaakseen ihminen ihmiselle. Tommy Tabermannin sanat koskettavat erityisesti ystävänpäivän läheisyydessä. Monelle meistä ystävät ovat elämän tärkeimpiä asioista. Ystävälle paljastetaan omia pelkoja, omia haaveita ja ystävän elämästä ollaan itse kiinnostuneita. Kun mietin omia ystäviäni tätä kolumnia kirjoittaessa, ryhdyin pohtimaan, kuinka suuri ilo on jakaa elämää muiden kanssa. Se ilo pitäisi suoda jokaiselle. Näin ei kuitenkaan ole. Suomi on kasvavan yksinäisyyden maa. Yksinäisyys lamaannuttaa, sairastuttaa ja murentaa ihmistä. Se on jokapäiväinen ruokavieras liian monen, varsinkin ikäihmisten elämässä.
*****
Niina Junttila toteutti yhteistyössä Helsingin Sanomien kanssa kyselyn, joka herätti 30 000 lehden lukijaa kertomaan omista yksinäisyyden kokemuksistaan. Tutkimuksessa selvisi, että peräti joka neljäs yksinäiseksi itsensä tunteva olisi valmis laskemaan elintasoaan, jos saisi elämäänsä edes yhden ystävän. Tulos on pysäyttävä. Huolimatta yksin asuvien muita heikommasta tulotasosta, olisi moni heistä karsimaan kulutustaan vielä nykyisestä, mikäli lähellä olisi toinen ihminen.
Yksinäisyydestä onkin muodostunut laaja yhteiskunnallinen ongelma. Jo nyt nähdään yksinäisyyden periytyvän sukupolvelta toiselle. Lapsuudessa yksinäisyyttä kokeva on yksinäinen myös aikuisena. Yksinäisyyden vaikutukset ovat niin syvät, ettei meillä ole varaa olla jättää ongelmaa pahentumaan.
*****
Syvä ystävyys vaatii henkilökemiaa. Kaikista ei vain tule ylimpiä ystäviä. Ystävällisyys ja ystävänä oleminen on kuitenkin meistä jokaisesta kiinni. Valtio tai kunta ei korvaa toista ihmistä, eikä valtiota ole luotu Napakympin pyörittämiseen. Kuinka ongelmaan sitten tartutaan?
Alan tutkijat tarjoavat yhdeksi tärkeimmistä keinoista yhteisöjen vahvistamisen. Voisimmeko kehittää ja monipuolistaa järjestöjen toimintaa? Miten saisimme aikaan liikunta- ja harrastustoimintaa, jonka parissa ihmiset tapaisivat toisiaan mukavassa ympäristössä? Järjestöjen ja yhteisöjen ohella vastuu on meillä jokaisella. Autetaan toista, otetaan ystävän rooli ja ollaan kiinnostuneita myös työkavereiden ja naapureiden hyvinvoinnista. Kuten Oscar Wilde toteaa: pienin ystävällisyyden teko on arvokkaampi kuin suurin aikomus.