Eduskuntavaalit 10.10.2010

  • WilleWau

Kaikessa kohelluksessakin piilee uuden toivon siemen.

Ennenaikaiset eduskuntavaalit alkavat viime päivien tapahtumien valossa puolustaa paikkaansa.

Toimiva virkamieshallitus saatanee toimimaan jo 10.5.2010 alkaen.

Tuleviin eduskuntavaaleihin ei edes kansanedustajana jo toiminut; voi asettautua ehdokkaaksi, ellei ole avannut omaa vaalirahoitustaan vaalirahoittajien nimien osalta edellisistä vaaleista.

Puolueiden tulee avata vaalirahoituksensa ja rahoittajansa koko 2000-lukua koskien. Myös paikallisyhdistysten osalta.

Ylimpien laillisuusvalvojien paikat pannaan samassa yhteydessä avoimeen hakuun.

Samalla kun liikemies Arto Merisalon kaikki megajulkisuutta saaneet nauhoitteet ladataan äänestäjien arvioitaviksi netin kautta.

Maksetaanhan Nova Groupin jälkisavuja meidän kaikkien kukkaroista.

1 kommentti

V.C. Mikko

7.4.2010 20:07

Mitävarten me pitäisimme uudet eduskuntavaalit, sillä mikään ei muuttuisi, vaikka sellaiset pidettäisiinkin, sillä me olemme itseään ylläpitävässä rahatalous-, ongelmageneraattoriyhteiskunnassa!

Jos me todella haluaisimme muutosta, meidän ei tulisi äänestää ihmisiä virkoihin, vaan ihmisten ideoista, jotka sitten toteutettaisiin, jos ne olisivat yhteiskunnallisesti merkittäviä ideoita.

Takoituksemme tulisi olla ongelmien lopullinen poistaminen maailmasta, ja siihen emme tällä järjestelmällä kykene päätymään, sillä tämä järjestelmä tarvitsee ongelmia pysyäkseen käynnissä.

http://resurssipohjainentalous.blogspot.com/2010/03/56-instituutiot-ongelmageneraattoreina.html

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus