Finanssikriisin ratkaisu

  • WilleWau

Globaalin finanssikriisin ratkaisun avaimet ovat Suomen käsissä!

Väite saattaa kuulostaa suuruudenhullulta, mutta Vanhasen Mattihan otti tässäkin asiassa aloitteen edustamiensa korporaatioiden haltuun.

Miten ja missä tuo tapahtui?

Pääministerimme taisi toissa viikolla Euroopan pelikentillä esittää, että pankkien ja niiden omistamien tytäryhtiöiden tilanteet (kuten sitoumukset) sekä taseet läpivalaistaan.

Toki läpivalaistavien joukkoon on hyvä ottaa kaikki eläkeyhtiöt sekä vakuutusyhtiöt. Esimerkkinä vakuutusjätti AIG, jonka jäljiltä tuntuu kuukausittain löytyvän amerikkalaisille veronmaksajille uutta maksettavaa.

Mikäli aloitus tehdään vapaaehtoisesti kaikista Suomessa kyseisillä aloilla toimivista yhtiöistä, niin Suomi pompsahtaa maailmanlaajuisen uutisoinnin kärkeen.

Joka menee kerrankin sisältönsä osalta kaikkialla tavallisten eläväisten järkeen. Jopa globaalissa mittakaavassa.

- - - -

Merkittävänä finanssikriisin perusratkaisuna kaikki maailman valtiopäämiehet antavat parlamenttiensa valtuuttamana kirjallisen lausuman siitä, että:

a. heidän valtiollaan ei ole suoria tai välillisiä sijoituksia niin kutsuttuihin maailmalla toimiviin veroparatiiseihin.

b. tai jos on, niin kerrotaan kuinka paljon ja missä kaikissa paikoissa.

c. Suomi aloittaa 1.4.2009 Tasavallan presidentti Tarja Halosen johdolla.

- - - -

Maailman veroparatiiseissa olevaa varallisuutta on arvioitu olevan:

15 000 000 000 000 dollaria

eli

15 000 miljardia dollaria

eli

15 biljoonaa dollaria

* summat vaihtelevat huomattavasti lähteittäin.

- - - -

Mm. Sveitsissä ja Cayman-saarilla toimiviin veroparatiiseihin useat monikansalliset korporaatiot ovat siirtäneet likvidejä varojaan verottajan ja säätelyn ulottumattomiin. Sekä tarvittavaan taloudelliseen "sijoitusneuvontaan" varallisuutta omaavat yksityiset henkilöt.

Eihän vain suomalaiset?

Tämä blogikirjoitus ei ole kommentoitavissa.