Hallitusohjelman tekijät 2010 ja 2011

  • WilleWau

Vaikka Euroopassa ja Suomessa erilaisten asioiden tiimoilta kuohuu, niin jossakin kirjoitetaan jo kovaa vauhtia tulevan Suomen hallituksen ohjelmaa.

Eikä siinä mitään, kunhan saisimme tietoomme edes vuoden 2003 ja 2007 hallitusohjelmien tekijät. Kansanedustajien ja ministereiden omien vaalikampanjoiden vaalirahoittajia tässä yhteydessä unohtamattakaan.

Maan tapa on edelleen arvoitusten varassa, koska emme tiedä kuinka laajasti esimerkiksi energia-alaan liittyvät toimijat ovat 2000-luvulla politiikkaa rahoittaneet.

Onko eduskunta vain kauniisti niiava kumileimasin vai lobbareiden lehto?

* * *

Eilisten uutistietojen mukaan ainakin demarit ja kokoomus valmistelevat kovaa vauhtia omaa yhteistä ohjelmaansa. Seuraavien ennusmerkkien valossa.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen/kok. puhui eilen useaan otteeseen ääni väristen "hyvinvointiyhteiskunnasta" ja sen pelastamisesta. Myös Euroopassa.

Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma vahvisti asiaa tulevasta hallitusohjelman tekoprosessista tällä seuraavalla STT:n kautta välitetyllä lausumallaan:

Heinäluoma: Laskua ei aina veronmaksajalle

Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Eero Heinäluoman mielestä Kreikan lainoituksen lisäksi yli kahdeksan miljardin euron takauksiin sitoutuminen korostaa vaatimusta koko rahoitusjärjestelmän uusimisesta.

Heinäluoma vaati maanantaina pankkien saamista vastuuseen muun muassa rahoitusmarkkinaverolla, jolla luotaisiin vastaavia tilanteita varten puskuria.

"Ei voida jatkaa sillä tavalla, että joka ikinen kerta veronmaksaja on se, jolle lasku kiikutetaan", Heinäluoma sanoi.

* * *

Itse uskon, että kyllä se ainakin vielä tällä kertaa kiikutetaan. Reilulla kokonaissummalla.

Muuten ei voi demareiden ja kokoomuksen kovennettu hoitokuuri Suomessa alkaa.

* *

Päivitys 11.9.2024

Ei yhtään lobbaria mukana?

Hallitusohjelman tekijät 2011 – Tilannekatsaus 27.5.2011
- Julkaistu: 27 toukokuun, 2011 | Kirjoittanut: Suomi 2017 verkosto

Saadaanko Suomeen viimein sellainen hallitusohjelma, jossa luvataan hallituspuolueiden ja etujärjestöjen toimesta valvoa, että Suomen valtio, eduskunta ja hallitus huolehtivat sekä toteuttavat kaikissa toimissaan seuraavia Suomen ratifioimien sopimusten velvoitteita:

Perustuslain
Eurooppaoikeuden
Euroopan ihmisoikeussopimuksen
YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistuksen suhteen?

Tämän artikkelin lopussa linkkaukset Suomen tämän hetken tilanteisiin. Niihin todellisuudessa vallitseviin. Ja valtiovallan suojeluksessa tapahtuviin.

Lue lisää Suomi 2017 verkoston blogissa:
https://suomi2017.wordpress.com/2011/05/27/hallitusohjelman-tekijat-2011-%e2%80%93-tilannekatsaus-27-5-2011/

Tämä blogikirjoitus ei ole kommentoitavissa.