Mainoksin rahoitettavaa lehdistönvapautta…

  • WilleWau

2.5.07 tiedotusvälineissä kerrottiin, että Suomessa lehdistönvapaus on parhaimmalla tolalla 195 maan vertailussa amerikkalaisen Freedom House –järjestön mukaan.

Tosin minulla ei ole hajuakaan ko. tutkimuksen tehneestä järjestöstä ja sen taustatahoista rahoituksineen. Kuten ei myöskään tutkimuksessa käytetyistä metodeista.

Toisaalta tiedotusvälineiden maailmassa Suomessakin valtaosa lehdistöstäkin toimii monen eri välineen kautta. Myös omistussuhteet eri tiedotusvälineiden välillä ovat entistä useammin ristikkäisiä. Oli sitten kyse painettuna tai sähköisesti toimivasta tiedotusvälineestä, niin myös toimitusten valtakunnallinen yhteistyö ja keskittäminen tuovat oman lisänsä tiedonvälittämisen vapauteen sekä vastuuseen.

Vapauttahan on jättää myös uutisoimatta asioita, joilla on kuitenkin suuri periaatteellinen merkitys yhteiskunnallisesti.

* * * *

Oheisena malliesimerkki siitä, miten nykyisin jätetään uutisoimatta irtisanomisten yhteydessä ns. eläkejärjestelyt, joita legendaarinen valtion talouden kiistaton kalifi Raimo Sailas suomi Elinkeinoelämän keskusjärjestöä viime kesänä oikein olan takaa.

Ensin uutinen Sailaksen kommenteista.

Sitten Hesarin, MTV3/STT – tekstitv:n uutiset, joissa HK Ruokatalon eläkejärjestelyistä ei puhuta halaistua sanakaan.

Sitten uutista käsittelevän paikallislehden Turun Sanomien uutinen, jossa eläkejärjestelyasia taas kerrotaan.

* * * *

Sailas suomii eläkeputkea (MTV3-STT)

20.09.2006 06:55

Raimo Sailaksen mielestä EK:n puheet ja jäsenyritysten teot ovat ristiriidassa.

Valtiosihteeri Raimo Sailaksen mielestä nykyinen eläkejärjestelmä tarjoaa yrityksille liian helpon mahdollisuuden siirtää työntekijöitä irtisanomistilanteessa eläkeputkeen.

Etelä-Suomen Sanomien haastatteleman Sailaksen mukaan Elinkeinoelämän keskusjärjestön puheet ja yritysten teot ovat ristiriidassa.

Sailaksen mielestä on kummallista, että EK:n puhuessa myöhentyneen eläkkeellelähdön puolesta, niin samaan aikaan sen jäsenyritykset kiittelevät itseään siitä, kuinka paljon ovat onnistuneet järjestämään ihmisiään eläkkeelle irtisanomisten yhteydessä.

Sailas muuttaisi järjestelmää siten, että yrityksille olisi nykyistä kannattavampaa pitää ihmiset töissä. Konkreettisia suunnitelmia järjestelmän muuttamiseksi ei kuitenkaan ole vireillä.

* * * *

Helsingin Sanomat 24.4.2007 - TALOUS

LYHYESTI

HK Ruokatalo vähentää 167 työpaikkaa

HK Ruokatalo vähentää 155 työntekijää ja 12 toimihenkilöä Turussa. Suurin osa irtisanotaan. Yhtiö siirtää kuorettomien nakkien valmistuslinjansa Vantaalle ja lopettaa siten elintarvikkeiden tekemisen Turussa.

Turun lihavalmistetehtaan ovet suljetaan lokakuun lopussa. HK Ruokatalo tiedotti tammikuussa alkaneiden yt-neuvottelujen lopputuloksesta maanantaina. HK Ruokatalon 65 henkilöä työllistävä pääkonttori on Turussa. Yt-neuvottelut eivät koskeneet sen henkilöstöä.

STT–HS

* * * *

Talous:
HK Ruokatalo lopettaa Turun tehtaansa (MTV3-STT)

Julkaistu 23.04.2007 16:25 (päivitetty 16:31)

Lähes 170 HK Ruokatalon työntekijää irtisanotaan. Yhtiön yt-neuvottelut päättyivät tänään.

HK Ruokatalon tammikuussa aloittamat Turun tuotantolaitoksen yt-neuvottelut ovat päättyneet. Kaikkiaan 167 ihmistä joutuu lähtemään.

Tuotanto Turun lihavalmistetehtaalla päättyy lokakuun lopussa 2007. Turussa sijaitseva kuorettomien nakkien valmistuslinja siirretään lihavalmistetuotannon keskittämisen myötä Vantaan tuotantolaitokseen. Henkilöstövähennys kohdistuu 155 työntekijään ja 12 toimihenkilöön.

Lihavalmistetuotannon keskittäminen Vantaalle on osa HK Ruokatalon runsas vuosi sitten julkistamaa laajaa kaksivuotista teollisen rakenteen kehittämisohjelmaa. Yhtiön arvioidaan säästävän 15-20 miljoonaa euroa vuodessa.

Henkilöstövähennykset eivät koske Turussa olevaa taloushallintoa eikä myyntihenkilöstöä.

* * * *

TURUN SANOMAT
Julkaistu 24.4.2007 2:33:16

Lopetettavan tehtaan yt-neuvottelut päättyivät
HK Ruokatalo vähentää yhteensä 167 henkeä Turussa

HK Ruokatalo vähentää 155 työntekijää ja 12 toimihenkilöä Turussa. Suurin osa irtisanotaan.

Yhtiö siirtää kuorettomien nakkien valmistuslinjansa Vantaalle ja lopettaa siten elintarvikkeiden tekemisen Turussa.

- Turun henkilöstöstä eläkeputkeen pääsee vajaat 30 henkilöä, ja alle kymmenen siirtyy töihin Vantaalle. Vantaalla olisi ollut useampiakin paikkoja, mutta sinne lähtijöitä ei ole enempää, toimitusjohtaja Esa Mäki kertoi.

Turun lihavalmistetehtaan ovet suljetaan lokakuun lopussa. HK Ruokatalo tiedotti tammikuussa alkaneiden yt-neuvottelujen lopputuloksesta maanantaina. Tehtaan lopettamista osattiin odottaa, kun yhtiö julkisti tehostamisohjelmansa viime vuonna. Alunperin irtisanottavien määräksi arveltiin noin 180.

Turun tehtaan sulkeminen on samaa tehostamissarjaa kuin tuotannon lopettaminen Tampereella sekä Forssan tehtaan nykyaikaistaminen. Rakennemuutoksen ansiosta yhtiö arvioi säästävänsä vuosittain 15-20 miljoonaa euroa.

HK Ruokatalon 65 henkilöä työllistävä pääkonttori on Turussa. Yt-neuvottelut eivät koskeneet sen henkilöstöä. Mäki ei ryhdy kommentoimaan sitä, siirtyykö pääkonttorikin pois Turusta.

- Tällä hetkellä pääkonttori on Turussa, Mäki tyytyy toteamaan.

Julkaistu 24.4.2007 2:33:16

* * * *

Onneksi Turussa Ketosten imperiumilla on varaa kirjoittaa ainakin tässä asiassa totuuden mukaisesti.

* * * *

Varsinkin, kun noista alussa mainitsemistani Sailaksen moittimista ja käytössä edelleen olevista varhaiseläkejärjestelyistä, kertoi nyt jo eläkkeelle jäänyt sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Markku Lehto Työvoitto-lehdessä 1/2006:

”Ikärakenteen muutoksen mukana kasvavat eläkemenot. Siihen olemme varautuneet rahastoimalla aktiivisemmin kuin monet muut maat.

Paranevaa työ- ja toimintakykyä on tarkoitus käyttää pidempään työelämässä.

Eläkejärjestelmäämme on kehitetty työuran jatkamiseen kannustavia palkkioita.

Menojen hillitsemiseksi on vähennetty varhaiseläkevaihtoehtoja. Näin on päätetty yhteisymmärryksessä.”

* * * *

Tosin kansliapäällikkö Lehtokaan ei kerro kenen kanssa ja milloin varhaiseläkevaihtojen vähentämisestä on sovittu….

Vapaasta ja laajasta tiedottamisesta ei ole tässäkään asiassa mielestäni ollenkaan kysymys, vaikkakin kyse on yhteiskunnallisesti erittäin merkittävästä asiasta.

* * * *

Tämän päivän Hesarissa kerrotaan, että Nokia Siemens lopettaa Suomessa yli 1 500 työpaikkaa. Eläkejärjestelyistä ei sanakaan.

Hesarin pääkirjoituksessa taas todetaan muun muassa seuraavaa:

”Työvoimapulan käydessä yhä polttavammaksi olisi tärkeää saada ihmiset pysymään nykyistä pitempään työelämässä.”

Tosin monesta muusta pörssiyhtiöstä poiketen Nokia voi tehdä oman Nokian eläkesäätiönsä puitteissa tarpeelliseksi katsomansa varhaiseläkejärjestelyt irtisanomisten yhteydessä ilman pelkoa turhanpäiväisestä julkisuudesta.

Eikä Nokian työntekijöiden rooli amerikkalaisten eläkesäätiöiden omistajien jatkuvien tuottovaatimusten puristuksessa ole niitä maailman helpompia…

Tämä blogikirjoitus ei ole kommentoitavissa.