Sdp suora yhteys eduskuntaan?

  • WilleWau

Perjantaina 26.2. eduskunnan edessä käytiin hyvin erikoinen näytelmä.

Perustuslain takaamien oikeuksien puolesta päivä oli erittäin surullinen.

Kolmen ja puolen viikon ajan nälkälakkomuotoista; laillista ja luvallista, mielenosoitusta pitänyt Marko Sihvonen ja kaksi muuta mielenosoittajaa poistettiin mielenosoitukseen kiinteästi kuuluneen varustuksen kanssa pois paikalta.

Hiillostaminen poliisin antamien suullisten häätökäskyjen suhteen alkoi kuitenkin jo nälkälakon toisena päivänä 2.2.

* * * *

Mielenosoitus kuitenkin jatkuu ja eilen alkoivat päivittäiset kello 17 tapaamiset eduskunnan edessä ja muualla Suomessa.

Uskomattomaksi menneiden viikkojen tapahtumat tekee se, että yli 190 kansanedustajaa jätti käymättä tapahtuman keskusasemana toimineessa asuntovaunussa. Joka siis oli luvallisesti ja laillisesti sijoitettuna eduskunnan pääoven eteen.

* * * *

Sitten tulevia eduskuntavaaleja varten ajankohtainen kysymys. Onko sdp suora yhteys eduskuntaan?

Tällä perjantain tapahtumia kuvaavalla videoraportilla sdp:n kansanedustaja Erkki Tuomioja antaa lähtölaukauksen vaalikampanjoinnilleen.

Marko Sihvosen mielenilmaisun riistoa. Osa 3/4.
https://www.youtube.com/watch?v=ZyUiQXpvbhM

Noin 10 minuutin videoraportissa sdp:n Erkki Tuomiojan osuus on aikajanalla 0,31 - 0,55

Sana levitköön ja erilaiset ajatukset vaihtukoon!

Tämä blogikirjoitus ei ole kommentoitavissa.