Vihreä populisti

  • WilleWau

Olen miettinyt, että voiko populisti olla vihreä?

Mielestäni voi. Samoin kuin populisti voi olla reilusti vasemmalta.

Mielenkiintoista on nähdä, kun perussuomalaisten Soini nousee ministeriksi, niin on mielenkiintoista nähdä, miten populismi jalostuu vastuunkannoksi.

Jostain syystä populistiin on lyöty oikeistolainen leima. Tuota leiman alkuperää en ole onnistunut itselleni vielä selvittämään.

Vasemmalla on ainakin yksi hyvä populisti. Paavo Arhinmäki. Sanan positiivisessa merkityksessä.

Vaikka onkin vasemmiston edustaja, niin tuntuu pääsevän yllättävän hyvin esille meedioissa.

Sen takia minusta on vain hyvä, että nuoret haastavat vanhempiaan ja harjoittelevat kunnolla tulevia tehtäviään varten.

Kunnollinen työnohjaus ja perehdyttäminen politiikkaan tapahtuvat omatoimisen tekemisen kautta. Vielä siinä vaiheessa virheet ovat sallittuja ja jopa toivottuja. Ei enää ministerinä, pääministerinä tai presidenttinä toimittaessa.

1 kommentti

Flash-Bang

7.12.2008 19:01

Kansankiihotus tai ei - en ole kiihottunut kenenkään puheista. Populismi sanana on siis aika uusi mutta itselleni sillä ei ole negatiivista merkitystä, koska antipopulistit, jos tuolla sanalla asiaa voidaan ilmaista, ovat johtaneet kansaa harhaan kaikilla eri tavoilla. Voisin jopa sanoa että antipopulistin synonyymi on globalisti. Globalismin perimmäinen tarkoitus taas on viedä teollisuus ja työpaikat sinne missä on halvimmat tuotantokustannukset. Globalismin maailmantalouden ja pienen yksilön välillä siteenä toimii sitten media, mikä on kunkin osavaltion eli provinssin kontrollissa.(propaganda).

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus