Sori15

Politiikkaan haluava yrittäjä Veikko Vallin on yhdensortin linssilude. Eilen hänestä kirjoitettiin iltapäivälehdistössä näyttävästi, kun hän kertoi yrittäjäkokemuksistaan Suomessa, Portugalissa ja Virossa. Kuten arvata saattaa, somemyrskyhän siitä nousi. Ärsyttävä äijä, kerta kaikkiaan. Kehtasikin sanoa, että Suomessa on ollut vaikeinta yrittää.

Kertoi vielä kuinka paljon on maksanut verojakin. Kyllä siitä nyt viimeistään pitää pulttia ottaa, jos ei palmukuvista vielä saanut tarpeeksi kimmoketta. Omalla työllään tehnyt rahaa ja kehtaa vielä puhua siitä. Parempi olisi jos olisi voittanut lotossa. Siihen on sentään kaikilla mahdollisuus, Lottovoittoon siis.

Mutta on sillä Veikolla asiaakin. Poliitikkovapaan puolueen kanssa häärätessä hän nostaa elintärkeitä asioita esiin. Seuraan innolla kuinka moni provosoituu Veikon kommenteista ja kirjoituksista, kun puhutaan taloudesta. Talous on kuin tulehtunut avohaava. Pirullisen kipeä, akuutin hoidon tarpeessa. Jotain tarttis tehdä, kun ei se itsellään parane.

Miten saadaan valtion kassaan rahaa?

Tämä näyttää olevan epäselvä niin hallitukselle kuin osalle kansastakin. Käydäänpä se nyt yksinkertaistetusti läpi. Valtion kassaan rahaa saadaan, kun yritykset menestyvät. Samalla luodaan työpaikkoja yksityissektorille eli yrityksiin ja kulutus kasvaa. On rahaa leipään ja leivänpäällisiin.

Nyt kuulen jo takavasemmalta, miten joku haluaa minulle valistaa ”mutta julkisella sektorilla tehdään tärkeää työtä!”. Niin tehdään, mutta uskokaa tai älkää, se ei tuota valtiolle rahaa. Se on rahaa mitä siirrellään valtiolta ensin työntekijälle, siitä sitten kerätään osa rahasta takaisin verona valtiolle. Mutta valtion työ ei itsellään tuota lisää rahaa*, eikä se siten ratkaise taloutemme kassavajetta.

Tuottavia työpaikkoja luovat yritykset, pienet ja suuret. Tässä artikkelissa käsitellään yleisintä yritystyyppiä eli yksityisomisteista yritystä. Ne ovat pääosin omalla rahalla pyöriviä toimijoita, jotka ottavat yrittäjäriskin ja kantavat sen alusta loppuun itse. Onnistuessaan yritykset maksavat veroa niin arvonlisäverojen** kuin yhteisöveron muodossa. Yritysten omistajat maksavat itselleen palkkaa, osinkoja tai muuta veronalaista tuloa. Kaikesta maksetaan veroa, tilikauden päättyessä jopa myymättömien tuotteiden varastosta. Hyvän yrityksen voi sitten myydä voitolla ja voitosta maksetaan sitten luovutusvoittovero vielä kaiken päälle. Veroa, veroa.

Epäonnistuessa seuraa konkurssi, josta sitten seuraa mitä seuraa. Pienelle yritykselle se yleensä tarkoittaa yrittäjän oman omaisuuden ja kasvojen menettämistä sekä työpaikkojen katoamista. Suurempi yritys pystyy parhaimmillaan varautumaan tähän ja silloin katovat vain työpaikat. Konkurssi on kuitenkin melkolailla luonnollinen tapahtuma, joskus yritys ei vaan toimi tai sen toimiala tai toimintamalli muuttuu vanhanaikaiseksi. Siitä, ovatko kaikki konkurssit tarpeellisia voidaan sitten keskustella toiste.***

Miten yritys voi maksaa suuria summia veroja, silloinhan yrityksellä ja yrittäjällä pitää olla isosti rahaa!

Pienessä yrityksessä yrittäjän oma tulo nostetaan yrityksestä palkkana, josta maksetaan tulovero. Se toimii samoin kuin palkansaajille, tosin monen yrittäjän veroprosentti on noin 5% duunarin veroprosenttia isompi.

Veroa maksetaan myös varaston arvosta. Jos tuotevaraston arvo on 100 000€ se huomioidaan varallisuutena verotuksessa ja siitä maksetaan 20% yhteisöveroa. Jokaisesta nappikaupan napista maksetaan valtiolle yhteisöveroa 20%. Voitaneen siis sanoa, että Niinan Nappitalon napeista 1/5 kuuluu yhteishyvällisesti valtiolle.

Niina siis maksaa varastossaan olevista napeista veroa, vaikka Niinalla ei olisi itsellään pennin hyrrää omalla tilillä ostettuaan varaston omalla rahallaan. Niina voi maksaa palkkaa vasta, kun valtio on saanut omansa. Lisäksi hyvänä vuonna hän maksaa tuloksestaan yhteisöveroa. Arvonlisäveroa** maksaa aina, kun hän myy yhdenkin napin.

Menestynyt ja vakavarainen yritys voi sitten maksaa osinkoja tilikauden päätyttyä. Niistäkin maksetaan veroa varsin monimutkaisen kaavan mukaan, jossa huomioidaan tehdyn tuloksen määrä. Osan osingoista saa silloin halvalla veroprosentilla. Halvalla, mutta ei ilmaiseksi. Ja tulokseen suhteutettuna.

Mistä syntyvät yksityisyrittäjän miljoonat?

Yrittäjän miljoonia ei synny paitsi jos valtiokin saa omansa. Jos yrittäjä on niin hyvässä asemassa, että pystyy nostamaan osinkoja pienellä verolla tarkoittaa se sitä, että hänen yrityksensä on jo maksanut yhteisöveron. Ja kyllä osingoistakin veroa pitää maksaa.

Kannattaako onnistuneelle yrittäjälle olla kateellinen?

Totta mooses kannattaa. Kaikesta kannattaa olla kateellinen. Kannattaa myös ottaa onnistujasta opiksi ja tehdä itse paremmin perässä. Ajattele, sinäkin voisit olla miljonääri. Ei tartte kuin perustaa yritys ja onnistua. Niin minäkin ajattelin tehdä.

Kauppias Koskinen

PS. Starttirahaa saa, kun hakee heti alkuvuodesta. Siitä vaan rohkeasti yrittämään, sillä Suomi tarvitsee yrittäjiä. Sitten sinäkin voit postailla puolta kansaa jäytäviä kuvia palmurannoilta.

* Itseasiassa keksin heti kirjoitettuani mikä valtiollinen työllistäjä tuottaa rahaa valtion kassaan. Se on tulli. Ja siinä olisikin loistava rahankeruukohde, jos kaikki ebay, wish ja aliexpress ostajat maksaisivat arvonlisäveronsa ostoksistaan.

** Arvonlisäveroa voi syntyä vain silloin, kuin jotain myydään. Jonkun siis pitää joko myydä tuotetta tai palvelua, eli joko varastoida tuotetta omalla riskillä tai tuottaa palvelua omalla riskillä. Vaikka arvonlisäveron periaatteessa maksaa kuluttaja ja sen pitäisi olla tuotteen hinnan päälle laskettu ei se kansainvälisen kilpailun aikana aina mene näin. Arvonlisäveron ollessa joustamaton osa tässä yhtälössä on jousto löydyttävä katteesta.

*** Tuskin ovat. Joskus toimiva yrityskin voi joutua konkurssiin, vaikkapa hetkellisen kassakriisin vuoksi tai pankin muuttaessa yksipuolisesti lainojen sääntöjä, kuten kävi 1990-luvulla.

Lupasin viime keväänä kirjottaessani tähän blogiin viimeksi, että lähden pois ja hankin itselleni elämän. Arvelin, että vähittäismyyntitoiminnalleni tulee vastaan tuomiopäivä ja edessä on vaikeuksia. Olin oikeassa, tuli vedettyä oikein kunnon pannut. Nyt seison tukevasti tyhjän päällä ja odotan tilanteen kehittymistä.

Hengissä ollaan vielä, nyt odotellaan vapun tietämillä tuomiopäivää ja viimeistenkin työntekijöiden palkkalistoilta poistumista. Sitten voinkin ottaa retkituolin ja mennä kuuntelemaan vappumarssille ay-liikkeen palopuheita ja onnitella itseäni siitä, että olen vapauttanut 13 ihmistä työn ikeestä.

Koittakaa kestää sarkamiani, ihmisestä tulee tälläinen, kun suurin osa elämästä on yhtä selviämistaistelua.

Tässä yli vuoden kestäneessä syöksykierteen huipentumassa olen ollut kovin vihainen. Vihainen itselleni, työntekijöilleni, ay-liikkeelle ja hallitukselle. Oman osansa on saanut myös naapurin hippi ja koira, näitä tosin epäilen syyttömiksi tilanteeseeni. Ovat saaneet lähinnä olla sijaiskärsijöitä harmistukselleni, kun olen puinut vuoroin mennyttä ja tulevaa.

On tästä pahassa mielessä vellomisesta ollut jotain iloakin, olen onnistunut ehkäisemään monen yrittäjäelämästä unelmoivan nuoren yrittäjäksi ryhtymisen esittelemällä silmäpussejani ja kertomalla omasta olemattomasta yrittäjänvapaudestani. Minusta ansaitsisin tästä jonkinlaisen palkinnon vähintään mielenterveyssäätiöltä hermoromahdusten ja henkilökohtaisten konkurssien estäjänä.

Olen vuodessa matkustanut paljon ja etsinyt ratkaisua tämän hetkisiin ja tuleviin ongelmiin. Ilokseni voin sanoa ne löytäneeni. Samalla olen todennut, että ongelma ei ole minussa vaan se on systeemissä. Suomessa ei yksinkertaisesti kannata olla yrittäjä, ei etenkään työllistävä sellainen. Poikkeuksia toki on, mutta voittaahan lotossakin aina joku! Kannattaako lottoaminen siltikään tulonhankintamenetelmänä? Tuskin.

Ongelma 1: Maailma on muuttunut, ajatusmaailma ei.

Meidän systeemimme on rakennettu suuryritysten ja ay-liikkeen varaan, nyt ensiksi mainitulla ei ole enää osaa eikä arpaa Suomen työllistäjänä ja jälkimmäinen keskittyy keräämään omia osinkojaan työntekijöiden ja valtion kustannuksella.

Suomen Yrittäjien mukaan yrityksistä 98,9 prosenttia on alle 50 hengen yrityksiä ja 2001—2012 yli 250 hengen suuryritykset palkkasivat 7164 henkeä. Pk-yritykset loivat työpaikkoja yli 100 000 hengelle. Pienet yritykset ovat siis huomattavasti suurempi työllistäjä kuin suuryritykset.

Pienet yritykset myöskin nauttivat hyvin vähän yritystukia ja maksavat veronsa Suomeen. Pienyrityksistä tuskin kovinkaan moni edes osaisi hakea tukea toimintaansa. Suuryritykset nostavat suurimmat yritystuet ja samalla kiertävät veronsa taidokkaasti siirtämällä ne veroparatiiseihin. Suomalainen pienyrittäjä sen sijaan maksaa suurenkin yrityksen verot.

Jotta suuri yleisö ei ymmärtäisi suuryrityksen ja pienyrittäjän välistä eroa media kirjoittaa osingoista, huippupalkoista ja sotkien ammattijohtajan ja yrittäjän toisiinsa siten, että termit menevät varmasti sekaisin kaikilta. Koko sakki merkataan riistäjiksi ja pohatoiksi vaikka toinen maksaa ensin itselleen (sekä myös kavereilleen) ja vasta sitten muille. Pienyrittäjä puolestaan maksaa ensin muille ja sitten vasta itselleen, jos jotain jäi.

Ay-liikkeen rahanhankintamenetelmät ja valtion siivellä elely ei myöskään miellytä minua. Hyvällä asiallahan ne joskus olivat, nyt aika on mennyt niistäkin jo ohi. Tarvittaisiin moderniin yhteiskuntaan sopiva edunvalvontajärjestö, joka häiriköinnin sijasta rakentaisi rauhaa ja työpaikkoja. Jättäisi sen omaan pussiin pelaamisen pois kokonaan ja toimisi esimerkkinä muillekin.

Ongelma 2: Hallitus yrittää ajaa maan tietentahtoen kurjuuteen

Suuryritysten kilpailukykyä parantaakseen hallitus on nyt lanseerannut työajanlisäyksen ja muutaman muunkin loistavan idean. Lisääkin näitä ajatuksen kukkasia on varmasti luvassa. Kenen etuja tässä nyt on tarkoitus parantaa? En ymmärrä. En usko, että kenenkään tuottavuus tai työmotivaatio kasvaa siitä, että työpaikalla vietetään enemmän aikaa. Päinvastoin leikkaisin kaikilta työtunteja, haluaisin saman työn tehdyksi lyhyemmässä ajassa. Se olisi oikeaa tehokkuutta. Sellaista, mistä kaikille tulisi vielä hyvä mielikin. Sama palkka, lisää tulosta ja enemmän vapaa-aikaa.

Sitä paitsi todellinen ongelma taitaa olla se, että työvoimaa tarvitaan yrityksissä vain vähän tai vaihtelevasti. Tarvittaisiin joustavampia työntekijöitä, jotka voisivat tulla töihin silloin kuin tarvitaan menettämättä kuitenkaan toimeentulonsa edellytyksiä. Monella alalla tarvittaisiin sellaisia asiantuntijoita ja osa-aikahessuja, joita voisi kutsua palvelukseen silloin kuin työtä on. Jotain meni kuitenkin pahasti pieleen, kun hallitus puuttui tekemällä freelancereiden elämästä hankalampaa ja turvattomampaa. Sinne meni samaan viemäriin lapsi ja pesuvesi. Jos Suomi tarvitsisi oikeasti yrittäjiä, niin eikös sitten olisi viisasta helpottaa yrittäjyyttä sen vaikeuttamisen sijasta? Pelko on huono porkkana.

Koska maamme johtajisto ei usko omiin päätöksiinsä on se asettanut itsensä tavallisen kansan yläpuolelle ja palkkojen leikkaamisen sijasta antanut palkankorotuksia ansaitusti (vrt pääministerin erityisavustaja) ja myöntänyt itselleen palkallisen ensimmäisen sairaspäivän. Jätän nyt nostamatta esiin sopeutumiseläkkeen ja pitkät lomat, etten polta tätä kirjoittaessani käämejäni.

Ongelma 3: Liian kallis hyvinvointivaltio

Tiedätkö, mitä työntekijäni saa käteen kuussa? Alle 2000€. Tiedätkö, paljonko maksan hänestä? Yli 4400€ (sisältäen myös lomarahat). Tästä loput valuvat valtiolle verotuloina ja eläkevakuutusyhtiöhin. Työntekijä ei mielestään saa tarpeeksi liksaa (olen samaa mieltä) ja työnantajan mielestä työllistäminen on liian kallista (niinikään samaa mieltä).

Työntekijä on yrityksen kallein investointi. Työntekijä ei tuosta omasta kustanteestaan näe kuin sen oman osansa, paitsi jos on niin viitseliäs, että lukee palkkakuittinsa pirullisen tarkkaan ja suorittaa ynnälaskuja ajan kanssa.

Laskelmastani jätin pois vakuutusmaksujen nousun, työterveyden kulut ja kaiken muun sivurimpsun. Ymmärtänette pointtini jo näin yksinkertaisesta laskelmasta. Jotta yksi työntekijä saisi kaksi tuhatta euroa tassuun kuussa, pitää yritykseen tulla yli 50 000€ verotonta katetta vuodessa (ei myyntiä, eikä liikevaihtoa vaan katetta). Suosittelen leikkimään laskimella ja tekemään erilaisia speksejä siitä, uskaltaisitko itse palkata jonkun. Etenkin, kun irtisanomisesta seuraisi karenssi, etkä saisi palkata tilalle uutta työntekijää.

Jos innostut tekemään itse tutkimusta asiasta niin lisäksi voit arvata vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Tiedätkö mitä maksan, jos työntekijäni tulee raskaaksi? Tiedätkö mitä maksan, jos hän tulee sairaaksi? Tiedätkö mitä maksan, jos hänen lapsensa sairastuu?

Sen lisäksi, että valtio saa työntekijöideni työpanoksesta verotuloja maksan myös muita veroja. Ehdoton suosikkini on ALV, jonka tulouttamien kuukausittain aiheuttaa minussa inhonväristyksiä. Lisäksi se aiheuttaa minussa kiukunvärityksiä, kun joku kehua retostelee ostaneensa Jenkeistä merkkituotteita halvemmalla tai tilanneensa Kiinasta halvalla. On helppo myydä halvalla, kun ei tarvitse ottaa huomioon 24% arvonlisäveroa.

Vaikka veron maksaa oppikirjojen mukaan asiakas ja se lasketaan oikean hinnan päälle, niin totuus on se, että se vääristää hintoja. Kuluttaja vertaa hintoja itse saamaansa hyötyyn eikä valtion saamaan hyötyyn. Jos tuotteen saa Kiinasta eurolla ja Suomesta verojen jälkeen kympillä, niin kuka haluaa maksaa yhdeksän euroa lisää vaan siksi, että saadaan kaikki verot ja tullit yhteiseen pottiin. Moista altruistista rahankäyttöä en ole kenenkään nähnyt tekevän ja siksi en myöskään siihen usko.

Jos jonkun ihmeen kautta pienyritys pystyisi hinnoittelemaan itsensä kannattavasti niin, että pystyisi tekemään yli 60 000€ voittoa (arvonlisäverot sitten vielä päälle!) ja sillä palkkaamaan tuon 2000€ kuussa tienaavan työntekijän ja vielä tekemään voittoa niin yritys pääsee vielä maksamaan 20% yhteisöveron. On siis helppo sulattaa monen sadan tuhannen liikevaihtokin veroihin ja palkkoihin niin, että liiketoiminnasta saa kannattamatonta. Uskomatonta, mutta totta.

En kuitenkaan jaksa uskoa, että meno Suomessa muuttuisi. Joudun siis muuttamaan ajatusmaailmaani siten, että en enää keskity ongelmiin vaan keskityn ratkaisuun. Sen sanominen kevyesti ja ohimennen on helppoa, mutta toteuttaminen onkin sitten haastavampaa, koska se vaatii kanttia. Astumista mukavuusalueen ulkopuolelle. Lähden pois.

Lähden pois ja aloitan uudestaan. Etsin maan tai maita, jossa vastuusta ja oma-aloitteisuudesta palkitaan. Olen tuottanut Suomelle plussaa verotuloina muutaman miljoonan. On aivan uskomatonta, että ainoa maallinen omaisuuteni on sellaista, jonka olen saanut lahjana tai perinyt. Mitään omalla työllä hankittua ei yli kymmenestä työvuodesta jää käteen. Siitä on pitänyt huolta Suomen kestämätön verotus.

Onneksi on vaihtoehtoja, tämän linkin esimerkissä käsitellään Viron verotusta. Kuriositeettina kerrottakoon, että Viro on yksi Euroopan tehoikkaimpia veronkerääjiä. Ei huono, nämä kaverit ovat miettineet tarkkaan miten valtio voittaa eniten.

Näin pitkän pätkän kirjoitettuani haluan toivottaa Suomen Hallitukselle HV:t eli tietystikin hyvät vaput! Tulee nyt vähän etukäteen, mutta niinhän tulevat myös ennakkoverotkin…

Tämän pitkän yksinpuhelun kirjoitti Kauppias Koskinen istuessaan Viru-keskuksen kahvilassa, ihastellessaan suomalaisten ostointoa paikallisessa ostoskeskuksessa. Tarttis vissiin ostaa se retkituoli vapuksi...

Vaalit lähestyvät ja se näkyy mm. verokeskustelussa mitä käydään. Pohdintaa tuntuu olevan keneltä voidaaan kerätä enemmän veroa tai mitä veroa voidaan nostaa, vaikka olemme jo kokonaisveroasteessa maailman huippua (turha väittää muuta kun katsoo mitä kaikkea verotetaan ja moninkertaisesti). Meillä on ollut keskustelua perintöverojen tarpeellisuudesta, autoverosta, kiinteistöverosta jne. milloin mitäkin pitäisi nostaa ja laskea, että ”pidetään hyvinvointi yhteiskunta pyörimässä”. En jaksa kun ihmetellä miksi ihmeessä emme osaa tai halua verotusta myös kannusteena ja motivaatiotekijänä. Turha ihmetellä jos tänne ei tule investointeja, eikä tänne kukaan halua. No haloo ei kai, missään muualla maailmassa ei ”rangaista” työnteosta ja muisteta muistuttaa ,että ne onnelliset jolla on vielä työtä ja halua tehdä työtä on kustannettava koko ajan lisääntyvä työttömien tai yhteiskunnasta syrjäytyneiden joukko (ja taas toim.huom en yritäkään väittää etteikö apua myös tarvita täällä). Moni ei muista, että täällä on alhainen myös se raja kun olet jo ns. ”hyvätuloinen” ja pääset jo veroprogression yläpäähän jolloin työtä verotetaan jo isolla prosentilla.

# Uusia keinoja

Asiat muuttuu vain muuttamalla niitä. Miksi emme kokeile uusia keinoja muuttaa asioita, verotus olisi yksi keino kokeilla uusia tuulia jotka ehkä voisivatkin tuoda tulleessaan jotain positiivista. Miksi emme siirry online verotukseen joka tarkoittaisi käytännössä, että mätkyjä tai palautuksia ei olisi, miettikää: kenekään ei tarvitsisi joutua esim. pahimillaan ulosottoon kun ei mätkyjä pysty maksamaan ja valtiolle ei tarvitsisi lainanta rahaa ilman korkoa vuodeksi. Jokainen voisi seurata verkossa omaa verotusta ja tarvittaessa myös sitä muuttaa. Nykyinen maailma teknologioineen tämän jo mahdollistaa. Miksi sen sijaan, että keskustelemme perustulosta emme keskustelu , voisiko jokainen saada tehdä töitä xx eurolla ilman, että siitä maksetaan veroa, matalia palkkoja ja tukia on turha verottaa. Tämä poistaisi tukien tarvetta sekä turhaa byrokratiaa ja todellakin kannustaisi tekemään töitä enemmän.

Tuottavuutta saadaan lisää vain kun työnteko on kannattavaa ja motivoivaa ja sanotaan mitä sanotaan kyllä raha on iso motivaattori, tällä hetkellä kukaan ei halua tehdä mitään ylimääräistä, yrittäjän roolissa on pakko, koska oman henkilökohtaisen veron lisäksi on maksettava lukuisa määrä muita liiketoimintaa liittyviä veroja vaikka liikevaihto olisikin pientä ja tunnettua on, että yrittäjän roolissa maksat työstä myös henkilökohtaisesti enemmän veroa.Miettikää miten siistiä olisi kun saisi vaikka ensimmäiset vuoden yrittäjänä oikeasti maksaa työllä ansaituilla tuloilla vaikkapa yrityksen lainoja ja kehittää yritystä, sama toimisi myös henkilöpuolella, moni voisi vapautua laina taakasta nopeammin, jos siihen annettaisi mahdollisuus - saat tehdä 2 vuotta työtä ilman veroja ja maksat sillä lainaa. Tämänkin seurannan ja muun mahdollistaa nykyinen tekniikka.

# Työllä pitää saada rikastua jokaisen

Työnteolla pitää saada ja voida rikastua, ahkeruudesta pitää palkita ja todellakin sen pitää näkyä ja tuntua sun lompakossa. Jokaisen joka kynnelle kykenee pitää saada tehdä vaikka 5 työtä ja maksaa niistä vain yhtä kohtuullista veroprosenttia (kannatan todellakin työhön kannustavaa verotusta). Yleensä menestyminen edellyttää aina kovaa työtä ja silloin siitä ei pitäisi rangaista.

Eikä tarvitse itkeä sitäkään miksi meillä on harmaata taloutta, no tottakai on ja se tulee vain lisääntymään kun verotus kiristyy, moni ei saisi leipää kaupasta jos ei jotain tekisi ilman kuittia. Investointeja saadaan tähän maahan vain kun tehdään isoja muutoksia, nimenomaan niitä rakenteellisia ja uskalletaan muuttaa vanhaa, tässä maassa pitää olla jotain ylivertaista miksi tänne kannattaa tulla.Veroihin tulevat muutokset pitäisi aina käydä läpi monesta näkökulmasta, poukkoilevat muutokset, mitä nyt on tehty maksavat paljon.

Asiat muuttuu vain muuttamalla niitä, ei miettimällä vanhoja keinoja jolla ei voi nykymaailmaa muuttaa. Olisi kiva kuulla hyviä uusia ajatuksia miten verotuksella voitaisiin muuttaa koko Suomen tilannetta ja kannustaa ihmisiä tekemään töitä! Miten voimme etukäteen sanoa, että joku ei toimi tai ei kannata, uusia ajatuksia ja tapoja muuttaa asioita todellakin tarvitaan. Kaipaisin myös politikoilta muutakin kun leikkauslistoja ja veronkorotuksia, esimerkiksi uusia ajatuksia verotukseen liittyen. Voisiko verokarhu olla myös ystävä?

Iriana #sori15 –ryhmän jäsen joka uskoo enemmin porkkanaan kun keppiin motivaatiotekijänä erityisesti kun kyse on niin tärkeästä asiasta kun työ. Unelma työtä ei aina ole tarjolla koko elämän ajaksi, mutta työstä saatava raha pitää sut ja mut kiinni elämässä, ja verotuksen pitää tukea työn tekemistä kaikin tavoin. Katselen julistetta seinällä ja pohdin kuinka paljon pitää tehdä lisää työtä, että saa rahaa seuraavaan auton käyttövoimaveronmaksuun...verojen jälkeen:

Tämä kevät on ollut rankka niin fyysisesti kuin henkisestikin. Tänäänkin vietämme palkkapäivää ja totean, että muille pystyn maksamaan – itselleni en. Se tuntuu hullulta, tehdä työtä työllistääkseen jonkun toisen ja antaakseen taloudellisen turvan ja sosiaalietuudet vain jättäytyäkseen itse moisten ulkopuolelle. Jos muistat aikaisemmasta kirjoituksesta miten käy, kun yrittäjä ja työntekijä menevät hakemaan asuntolainaa niin ymmärrät miksi moinen tuntuu niin väärältä.

Nyt nopeaälyisin hihkaisee, että siinäs näet – liikeideasi on huono, kun se ei ole kannattava. Itseasiassa se on kannattava, tosin nykyisellä internetin luomalla hintakilpailulla katteemme kapenevat sesonki sesongilta ja voi olla, että joudumme tekemään muutoksia toimintaamme pitääksemme sen kannattavana.Yritykseni ei ole start-up yritys, eikä se ole mitään valtavan hienoa. Se on perheeni elinkeino. Siitä ei saada edes vientiveturia Suomelle, mutta se työllistää muutamia ja mahdollistaa monen muun toimintaamme tukevan yrityksen/yrittäjän toiminnan.

Yritykseni työllistämisvaikutus on huomattavasti suurempi kuin omien työntekijöidemme määrä. Minä haluan luoda työpaikkoja ja haluan mahdollistaa hyvinvoinnin kasvamista koko yhteiskunnassa. Välillä tosin näyttää siltä, että se ei ole mahdollista. Kuuntelen ehdotuksia verotuksen kiristämisestä ja pakkoyrittäjyydestä ja mietin, onko tässä koko valtion touhussa mitään järkeä. Ihmiset voivat huonosti niin työtekijät kuin yrittäjätkin. Jokainen pelkää ja varautuu pahimpaan. Meillä kaikilla on huono olla ja pelko persuksissa asemastamme riippumatta.

Oletteko lukenee Hesarissa julkaistun talousartikkelin, jossa professori Pertti Haaparanta moitti Suomen talouspuhetta täysin epä-älylliseksi sekä kertoo kaipaavansa rohkeaa valtiota (Sunnuntai 22.3.2015)?

Olen monesti miettinyt poliitikkojen säästöpuheita, veronkorotuksia ja leikkauksia. Onko meillä oikeasti varaa niihin? Fokus on niin tiukasti säästämisessä, ettei kukaan edes mieti miten kulutusta saataisiin nousuun tai miten tästä päästään eteenpäin.

Sen sijasta, että mahdollistettaisiin onnistumisia tehdään karhunpalvelus koko taloudelle ja yhteiskunnalle, kun kauhukuvia maalaillaan aamusta iltaan. Tällä hetkellä kukaan ei katso tulevaisuuteen vaan juuri ja juuri nenänsä eteen. Ei tätä maata johdeta kauskantoisesti vaan seuraavaan vaalivoittoon saakka. Meillä on osaavia talousalan ihmisiä, mutta heidän tieteellinen tutkimuksensa sivuutetaan ja puhutaan pakkomielteen omaisesti siitä, että hyvinvointivaltiomme on nyt karilla ja nyt supistetaan.

Mahdollisuuksien sijasta luodaan vain esteitä ja odotetaan, että työpaikat katoavat ja eläkejärjestelmämme romuttuu.
Pertti Haaparanta kehoittaa toimiin nopeasti ja vaadin samaa. Lakataan kiristämästä työntekijöitä ja yrittäjiä.

Luodaan mahdollisuus siihen, että meillä on hyvinvointivaltio Suomi vielä jälkipolvillakin.

Kirjoittaja on kahden pienen yrityksen omistaja, joka on enemmän demari kuin kokoomuslainen. Uskoo siihen, että jokaisella pitäisi olla kivaa töissä. Myös yrittäjällä.

Olen muuten miettinyt monesti sitä, miten tärkeää on asettua vastakkain. Työntekijöiden pitää olla omassa leirissään ja nousta sortavia työnantajiansa vastaan työtaistelutoimin. Mietin paperimiehiä ja muita 1980-luvun lakkoilijoita. Eikö olekin kummallista, miten vähän työpaikkoja enää näiltä aloilta löytyy, kun työ on siirretty kannattavampiin maihin? Nyt kun eletään jäänmurtajalakon toteutumisen hetkiä, mietin taas samaa. Onko kukaan tutkinut onko AY-liikkeen toimista loppuviimeksi enemmän hyötyä vai haittaa?

Minusta tuntuu siltä, että tällä kertaa mahdollisuus selvitä lamasta vähimmin vaurioin tulisi yhdessä tekemällä. Puolin ja toisin joustamalla ja ymmärtämällä.

Eräänä maanantaina, ei kovin kaukana tästä päivästä, se tapahtui. Jokainen pieni ja keskisuuri yrittäjä ajoi työpaikalleen laittaakseen lapun luukulle. SULJETTU.
Kauppias Koskiselta, kampaamon Sannilta, autoilija-Antilta, maatilan Jannelta ja mainostoimiston Topilta loppuivat sekä voimat että kiinnostus pitää yllä yhteiskuntaa oman elämänsä kustannuksella.
Työntekijöille oli lähetetty irtisanomiskirjeet, vuokranantajille irtisanomisilmoitukset, patentti- ja rekisterihallitukseen yritysten lopetusilmoituslomakkeet, puhelinyhtiöihin liittymien ja sähköpostien sulkuilmoitukset ja TE-toimistoihin päivärahahakemukset.

Viikon kuluttua suurtenkin kauppojen hyllyt alkoivat olla tyhjiä ja roskat vyöryä kaduille. Uutiset raportoivat sairausloma-aallosta ylityöllistetyissä virastoissa ja kiinteistösijoittajien neuvottomuudesta tyhjissä liiketiloissaan. Opintotuki, asumistuet ja lapsilisät laitettiin valtion pysäytettävien maksatuserien listalle.

Kuukauden kuluttua tilanne heikkeni:
Verotulot olivat pudonneet alle puoleen. Päätettiin poikkeuslailla jättää työttömyyspäivärahat, eläkkeet ja sairauspäivärahat kuukauden tauolle ja miettiä, miten uudessa tilanteessa selvitään. Myös jokainen virkamiehen sairausloma muutettiin lomautukseksi kulujen kaventamiseksi. Kouluissa siirryttiin yhden läksyjenjakotunnin menetelmään, jolloin yksi opettaja riitti kymmenen sijaan. Huonompi juttu niille ekaluokkalaisille, jotka eivät vielä osanneet lukea.

Kahdessakaan kuukaudessa ratkaisua rahapulaan ei keksitty. Suomalaiset alkoivat olla nälissään. Kaduilla liikkui mielenosoittajia. Valtion virkamiehet jäivät ilman palkkaa ja tavara- ja asiakaspulasta kärsivät ketjut lomauttivat tai irtisanoivat työntekijänsä. Poliisia ei juuri tavoitettu, koska puhelinoperaattorit pystyivät pitämään verkkoja yllä vain rajoitetusti rahapulassaan, ja sairaalat pyörivät SPR:n vapaaehtoisten voimin. Isojen yritysten tilaukset takkusivat, kun alihankkijoita ei enää ollut.

Kolmantena kuukautena putosi pommi:
Valtion oli pakko tunnustaa, että rahaa ei kerta kaikkiaan tullut mistään. Kun liikevaihtoa yrityksissä ei ollut, palkkoja ei maksettu, eivätkä edes kiinteistöt vaihtaneet omistajaa, veroja valtion kassan täyttämiseksi ei saatu kerättyä mistään. Myös pankit sulkivat ovensa lainanlyhennysten ja maksuliikenteen huvettua ja tv-kanavat lopettivat lähetykset, ilman mainostuloja kun ei maksettu palkkoja.

Mitä tekivät yrittäjät, jotka olivat tämän kaiken kauheuden takana?
Ihmiset, jotka hylkäsivät vastuunsa ja velvollisuutensa yhteiskuntaa kohtaan?
Opettivat lapsiaan kotona, kun kerran ehtivät.
Viljelivät kasvimaata, kävivät kalassa ja sienimetsällä ja tekivät polttopuita talveksi.
Kekseliäinä ja rohkeina he vaihtoivat osaamistaan tarvitsemaansa osaamiseen tai tavaraan.
He nauttivat uudesta verkkaisesta elämänmenosta ilman puhelinta ja sähköpostia.
Ei yrittäjillä ollut mitään hätää, sopeutuvina ja epävakaisiin tuloihin tottuneina heillä oli keinoja selvitä ilman tukirahoja tai palkkapäivää.
Miten mahtoi käydä muiden?

Tarinan opetus?
Pieni yrittäjä, sinä olet tärkeämpi kuin tajuatkaan, et yksin, vaan osana yrittäjäkuntaa.
Jos me kieltäydymme tekemästä töitä ja maksamasta veroja, loppuu rahavirta valtion kassaan.
Me emme sitä halua tehdä, mutta onko meillä kohta mahdollisuuksia muuhun, jos tulojen ja menojen yhtälö lainsäätäjän käsittelyn jälkeen on nolla tai jopa miinusmerkkinen?

Parahin päättäjä, virkamies, palkkatyöläinen tai työtön, lakkaa katsomasta ylitsemme tai pitämästä meitä turhaan puurtavina idiootteina. Ahkerasta ja tuottavasta työstä yrittäjien pitää saada palkan lisäksi myös voittoa, jotta voimme pitää yritykset pystyssä ja kasvussa sekä luoda työpaikkoja.
Ja ansaitsemme kunnioitusta, koska työmme ja menestyksemme on kaikille hyväksi.
Nykyisellä asenteella ja politiikalla lappu on luukulla ennen kuin huomaattekaan.

Kirjoittaja on 34-vuotias ompelijayrittäjä, jonka sisäinen Sinisalo pääsee tällä kertaa valloilleen

Olen seurannut melko tiiviisti poliittista keskustelua työttömyydestä, sen syistä ja miten se poistettaisiin. Eilen illalla, tai oikeastaan viime yönä eräällä keskustelupalstalla pohdittiin työttömyyttä. Eräs keskusteluun osallistuja, hyvätuloinen, palkkatyössä oleva lakimies kertoi, että hänen mielestään on oikein, että 45 -55 -vuotiaat työttömät sivuutetaan, ja avoinna olevat paikat täytetään nuorilla, kun heissä on tulevaisuus ja he tarvitsevat enemmän sitä työpaikkaa kuin se keski-ikäinen työtön, kun sen ikäisellähän ei ole opinto- ja asuntolainoja. Onko Suomessa tosiaankin varaa olla työllistämättä valmiiksi koulutettua, osaavaa työtöntä, ja työllistää sen sijaan vähemmän työkokemusta ja työntekorutiineja hallitseva nuori työtön.

Mikro- ja pk-yrityksessä tehdään täsmälleen saman verran töitä kuin isommassakin yrityksessä. Päivittäin on tehtävä ihan samat toimisto-, myynti- ja markkinointitehtävät kuin isommassakin yrityksessä. Mielestäni pienessä yrityksessä työntekijältä vaaditaan kuitenkin huomattavasti enemmän joustavuutta ja osaamista kuin isommassa yrityksessä. Ison yrityksen työntekijä voi keskittyä tekemään vain hallitsemiaan tai haluamiaan tehtäviä, kun taas pienessä yrityksessä on pakko tehdä kaikkia sellaisiakin töitä, mitkä eivät välttämättä vastaa ihan koulutusta ja jotka ovat niitä ikäviä rutiinitöitä, kuten asiapapereiden järjestämistä, mapitusta ja kopiointia
Miksi minun, pienen pk-yrittäjän pitäisi ottaa töihin vähemmän koulutettu tai lähes kokonaan kouluttamaton alla 30-vuotias työtön. Miksi minun pitäisi satsata hänen kouluttamiseensa satoja työtunteja omien työtuntieni lisäksi, opastaa ja vahtia, että päivittäin tehtävät työt tulevat tehdyksi hyvin ja asiantuntevasti. Mitä yritykseni hyötyy alle 30-vuotiaan henkilön palkkaamisesta?

Tämän hetken mantra julkisessa keskustelussa on, että työllistäjänä ja työnantajana voin saada palkkatukea, kun palkkaan työttömän työnhakijan, jolla on vaikeuksia työllistyä esimerkiksi ammattitaidottomuuden takia. TE-toimiston Internet-sivuilla lukee, että ”Palkkatuki on aina harkinnanvarainen, ja se perustuu työttömän työnhakijan tarpeisiin. TE-toimisto arvioi, kuinka hyvin palkkatuettu työ parantaa työttömän ammatillista osaamista ja avoimille työmarkkinoille työllistymistä. TE-toimisto päättää tuen suuruuden ja keston tapaus kerrallaan. ”

Mitä ihmettä. Joka paikassahan hoetaan, että yritys saa koulutus- ja palkkatukea työttömän palkkaamiseen. Aivan, niin saa, tai ei saa. Ehkä 30 -50 % palkkakustannuksista 12 kuukauden ajalta. Sana palkkatuki on kyllä harhaanjohtava, koska palkkatukea anotaan aina TE-toimistosta etukäteen, ja se on taas TE-toimiston omista intresseistä kiinni, onko yritykseni toimiala sellainen, että yleensäkin voin saada sitä tukea.
Palkkatukihan on harkinnan varaista. Jos nyt kuitenkin käy niin hyvä tuuri, että sitä koulutus- tai palkkatukea myönnetään, niin se maksetaan vasta pari kuukautta työllistämisen jälkeen. Palkkoihin sun muihin työnantajamaksuihin on löydettävä rahat, jostain. Miksi sitä palkkatukea ei makseta kerran kuukaudessa?

Työttömän työllistämiseen saatava palkka- ja koulutustuki on siis onnesta ja asiaa käsittelevän virkailijan osaamisesta ja motivaatiosta kiinni. Huvittavinta tai surkuhupaisinta tässä palkkatukiasiassa on se, että et voi palkata ketään nk. lennosta töihin, jos haluaisit saada tätä palkkatukea työttömän palkkaamiseen, ennen kuin olet täyttänyt kaikki asianmukaiset hakemukset asianomaiselle viranomaiselle, ja odottanut sitten aikasi hyväksyvää tai kieltävää päätöstä.

Puhutaan paljon pienen organisaation, pk-yrityksen, mahdollisuuksista joustaa työmarkkinoilla. Tämähän on todellisuudessa pelkkää poliitikkojen jorinaa, jolla ei ole oikeastaan mitään yhteyksiä todellisuuteen. Et voi tarjota töitä työttömälle, ja sanoa, että tervetuloa töihin huomenna, jos haluat yrittäjänä saada jonkinlaista palkkatukea valtiolta tähän työllistämiseen.

Miksi minun pitäisi palkata joku nuori opettelemaan työntekoa? Niin, mitä hyötyä yritykselleni on siis palkata työtön työpaikan hakija töihin? Ehdottomasti yritykselleni olisi hyödyllistä palkata valmiiksi koulutettu, osaava ja luotettava työntekijä. Jos ajattelet mahdollista TE-toimiston myöntämää palkkatukea, niin se on oikeastaan yksi hailee, minkä ikäistä työtöntä työntekijää olet palkkaamassa, tuki on kuitenkin n. 600 euroa kuukaudessa, joka kokonaispalkkauskustannuksista on ehkä 1/3 osa. Sen työntekijän palkan joudut kuitenkin rahoittamaan jollain tavalla, viimeistään lainalla.

Mitä hyötyä yritykselleni on palkata nuori työntekijä, jonka sitoudun kouluttamaan tekemään töitä? Muiden yrittäjien työllistämiskokemuksia kuunnellessa tulee mieleen, että mitä tarkoitetaan työmoraalilla, työntekijän lojaalisuudella työnantajaa kohtaan, tai mitkä ovatkaan ne työntekijän velvollisuudet työnantajaa kohtaan.

En ole valmis palkkaamaan nuorisotyötöntä töihin, jolla on ollut paljon poissaoloja kouluaikoina. Miten voisin luottaa työntekijään ja jättää yritykseni edes vähäksi aikaa hänen vastuulleen, jos hän ei ole kyennyt käymään oppitunneilla lukujärjestyksen mukaisesti? Miksi palkkaisin nuoren henkilön töihin, jos hänen mielestään koulunkäynti rutiineineen on ollut yhtä paskaa? Yrityksessä on kuitenkin paljon tehtäviä, jotka ovat niitä rutiinitöitä, kuten asiapapereiden järjestämistä ja mapitusta, jotka itsekin koen ikäviksi ja teen ne, koska ne on pakko tehdä. Minun on voitava luottaa työntekijääni 100 % ja siihen, että antamani tehtävät hoidetaan niin hyvin kuin se vain on mahdollista.

Mitä hyötyä yritykselleni on palkata töihin nuori nainen? Työllistämisen riskit konkretisoituvat melko varmasti, jos palkkaan alle 30-vuotiaan, parhaassa perheenperustamisiässä olevan naisen, joka mahdollisesti jää äitiyslomalle 9 kuukauden sisällä palkkaamisesta tai jolla on jo pieniä lapsia, ja joka on usein poissa töistä lasten sairastelun takia, tai joka ei voi joustaa tekemällä vähän pidempää työpäivää silloin, kun töissä on kiire, koska pitää hakea lapsi hoidosta.

Päätin siis, että palkkaan yritykseeni vain yli 45-vuotiaita työntekijöitä. Tavoitteenahan on valita työntekijäksi paras mahdollinen työntekijä yrityksen kannalta, valmiiksi koulutettu, osaava ja luotettava työntekijä. Idea työntekijän palkkaamisessa on juuri se, että yrittäjä itse pääsisi vähän helpommalla ja voisi sitten keskittyä yrityksen kehittämiseen ja yrityksen toimintaedellytysten parantamiseen, eli myyntiin ja markkinointiin.
Onko tässä tämän maan työllisyyspolitiikassa enää mitään järkeä?

Liisi, yksi #sori15 -ryhmän yrittäjistä Uudeltamaalta, jonka seurana kotimatkalla on vain tähdet ja radio Rock

Älkää ampuko viestintuojaa! Halusimme #sori15 ryhmämme kanssa koota lähipiiristämme tarinoita siitä, mitä tapahtuu, kun pk-yrityksessä asiat eivät menekään työntekijän kanssa niin kuin pitäisi. Yksi teeseistämme on se, että sairaslomat kuuluisivat Kelan maksettaviksi, eikä yrittäjän. Haluamme myös, että irtisanomisen tulisi olla helpompaa. Tämä kirjoitus on eläviä esimerkkejä näiden vaatimustemme tueksi.

Alkuun haluan muistuttaa, että ylivoimaisesti suurin osa työntekijöistä on loistavia ja hoitavat työnsä tunnollisesti ja mallikkaasti. Arvostamme sitä suuresti, eivätkä yritykset pärjäisi ilman näitä loistavalla asenteella työtään tekeviä. Kirjoituksen pointti on se, että meillä pk-yrityksissä jopa yksi väärä rekrytointi saattaa kaataa kaiken ja viedä pahimmassa tapauksessa työpaikan muiltakin, myös yrittäjältä itseltään.

Alla on viisi esimerkkiä siitä, millaisiin vaikeuksiin pk-yritys voi joutua, kun rekrytointi ei mennytkään kuin elokuvissa. Nimet on muutettu.

Esimerkki 1. ”Matti” 22-v masentuu
Matti tuli töihin ihan hyvällä asenteella. Mukava nuori mies ja yleensä rauhallinen. Hermostuessaan kiihtyi kuitenkin nollasta sataan hetkessä ja antoi sen kuulua. Työtahti oli ehkä hiukan verkkainen, mutta ei se mitään, eivät kaikki voi olla supermiehiä. Kaikki sujui hyvin, kunnes tyttöystävä jätti Matin. Ei kiva juttu, mutta nämä asiat nyt kuuluvat nuoren miehen elämään. Matti kiiruhti kertomaan pahasta olostaan työterveyslääkärin järjestämälle psykiatrille, joka kirjoitti Matille kaksi viikkoa sairaslomaa tästä toipumiseen. Diagnoosi oli määrittelemätön masennus, joten työnantajan oli maksettava palkka. (Laki sanoo, että suru ei ole sairaus ja työnantaja ei ole tällöin palkanmaksuvelvollinen, mutta lääkärin diagnoosi ”masennus” velvoittaa maksamaan palkan). Sairaslomaa kirjoitettiin kaksi viikkoa, jotta ”ei tarvitse sitten heti tulla hakemaan lisää.” Sairasloma oli työnantajan mielestä kohtuuttoman pitkä tässä tapauksessa. Kuulostaako reilulta? Odotapa, kun kuulet kustannukset:
Sairasloma-ajan palkka: 1150 €
Sivukulut: 830 €
Lääkärikulut: 150 €
Tuuraajan palkka sivukuluineen: 2200 €
Yhteensä: 4330 €

Kahden viikon sairasloma toi siis yritykselle reilusti yli 4000 euron kulut. Ja tämä ei vielä sisällä sitä hallinnollista työtä (mm. töiden uudelleen järjestely), joka sairaslomasta koitui yritykselle. Tämä on pk-yritykselle jättimäinen menoerä. Talouden saaminen tasapainoon kesti tässä tapauksessa useamman kuukauden ja yrittäjä ei pystynyt kahteen kuukauteen nostamana itselleen palkkaa ollenkaan.

Esimerkki 2. ”Marke” – myymäläpäällikkö, joka hoiti liikkeen lähes konkurssiin
Erääseen suurkaupungissa sijaitsevaan vaatealan erikoisliikkeeseen oli myymäläpäällikön paikka auki. Marke onnistui vakuuttamaan osaamisensa työhaastattelussa ja sai paikan. Koeaika meni mukavasti, mutta sen päätyttyä alkoi tapahtua asioita: kassasta hävisi rahaa, asiakkaat alkoivat kysellä, miksi liike oli kiinni keskellä päivää (eräänä päivänä Marke oli bongattu keskellä päivää torilta kahvilta), maanantaisin Markella oli usein ”huono olo” ja piti jäädä sairaslomalle. Kaikkeen löytyi kuitenkin selitys, mm. rahat oli laskettu väärin ja sairastuminen vaan nyt sattui maanantaiksi joka kerta. Kerran liikkeestä löytyi viikonlopun jäljiltä kasapäin tyhjiä pulloja ja laseja, mutta sitä suuremmin selittämättä Marke jäi sairaslomalle, koska oli kuulemma joutunut tappeluun viikonlopun aikana.

Työntekijän suojan takia Markesta ei päästy eroon millään muulla kuin lopettamalla liike. Marke vei kuitenkin asian liittoon ja yrittäjä sai liiton puolelta kuulla olevansa ”riistäjäpaska”. Yrittäjä menetti liikkeensä sekä tuhansia euroja rahaa varastamisen, turhien sairaslomien sekä liikkeen lopettamisen takia, mielenrauhasta puhumattakaan.

Erimerkki 3. ”Jussi” – varasteleva varastomies
Jussi sai varastomiehen paikan, koska hänen uskottiin olevan sopiva työhön. Jussi kiitti työpaikasta ryhtymällä varastamaan yrityksen varastosta. Hän jäi jonkin ajan kuluttua kiinni ja selvisi, että tavaraa oli Jussin toimesta kadonnut yli 4000 euron edestä. (Näistä Jussi jäi kiinni, mikä lie todellisuus). Syyttäjä ei vienyt asiaa eteenpäin, koska jokainen tuote olisi pitänyt pystyä osoittamaan aukottomasti , eli jokaiselle varkaudelle olisi pitänyt olla silminnäkijä. Todisteena oli kuitenkin tilausviitteet ja väitetyt palautukset maahantuojalle. Näistäkin löytyi todistukset viideltä maahantuojalta, ettei tavaroita ollut Jussin väitteestä huolimatta palautettu. Tämä ei kuitenkaan auttanut. Yrityksen olisi pitänyt palkata lakitoimisto erikseen asiaa hoitamaan ja todettiin, että asian käsittely tulisi lopulta liian kalliiksi yritykselle.

Jussi kuitenkin keksi mennä työterveyslääkärille tekemään ilmoituksen yrittäjästä työpaikkakiusaajana, kun varkautta lähdettiin selvittämään. Ja Jussi saikin sairaslomaa, koska häntä oli niin ”kaltoin kohdeltu”. Jussi oli jo irtisanonut itsensä uuden työpaikan takia ja oli irtisanomisajalla, kun varkausasian selvittely alkoi.

Myöhemmin valvontakameroista kävi ilmi, että Jussi oli ollut myymälässä liikkeen aukioloaikojen ulkopuolella ja vieläpä joku ulkopuolinen seuranaan. Jussi oli näppärästi varastojärjestelmästä kirjannut ulos tavaraa, joita ei koskaan ollut maksanut. Tämäkään ei syyttäjälle kuitenkaan riittänyt. Onni onnettomuudessa oli, että Jussi ei kuulunut liittoon. Yrittäjä pidätti lopputilistä osan varastettujen arvosta, joka sekin oli kuulemma laitonta.

Kulut yrittäjälle oli varastetun tavaran ja sairasloman takia yli 6000 euroa. Puhumattakaan siitä, mikä henkinen taakka tällaisen asian selvittely ja hoitaminen on ja kuinka paljon siihen palaa yrittäjän omaa työaikaa.

Korvaus yrittäjälle 0 €.

Esimerkki 4 ”Minni” – mainostoimiston murheenkryyni
Minnin reilun vuoden mittainen työsuhde ei ollut kovin ruusuinen yrittäjän näkökulmasta. Minnin käytös oli kaukana reilun työntekijän työpanoksesta ja yrittäjä joutui käyttämään häneen loputtomasti aikaa ja rahaa. Alla muutama Minnin aikaansaannos työuransa varrelta:
- Töistä myöhästely jatkuvasti, toisina kuukausina jopa useammin kuin joka toinen päivä (yli 15 varoitusta)
- Töistä aiemmin lähteminen sopimatta tai kirjaamatta miinustunteja minnekään
- Töistä poissaolo ilman lääkärintodistusta
- Tarkkuuden puute ja virheiden määrä (yli 15 varoitusta)
- Asiakkaiden tilausten hukkaaminen ja unohtaminen vastata asiakkaiden sähköposteihin
- Epämieluisten työtehtävien tekemättä jättäminen ja omien tehtävin delegointi muille
- Johdolle valehtelu
- Työajan käyttäminen yleiseen vetelehtimiseen ja netissä surffaamiseen
- Vähäinen aikaansaavuus verrattuna muihin työntekijöihin, viitearvona kollegat tekevät saman työn tai työvaiheen keskimäärin kolme kertaa nopeammin
- Epäasiallinen käytös johtoa ja muita työntekijöitä kohtaan sekä myöskin asiakkaita kohtaan
- Työpaikalla nukkuminen (yli 15 varoitusta)
- Yrityksen ja asiakkaiden liikesalaisuuksien levittäminen
- Saadun palautteen huomiotta jättäminen, yritykselle tuotetun ansionmenetyksen kuittaaminen "olankohautuksella"

Irtisanomistilanteessa Minni ilmoitti vievänsä asiansa eteenpäin. Liiton lakimies ei koskaan soittanut perään, onneksi. Ehkä syynä oli se, että vaikka aineistossa asiat oli mainittu suppeasti ja lyhyesti Minnin laiminlyönnit, oli palautenipun pituus 13 sivua.

Kulut Minnille: 0 €

Yrittäjä laski, Minnistä kertyi kuluja n. 30 000 € mm. hoitamattomista työtehtävistä, Minnin sairaslomista ja lusmuilusta työpaikalla.

Esimerkki 5. ”Kikka” kukkakaupassa
Kukkakauppayrittäjä on työllistänyt viimeiset viisi vuotta, viimeisin työntekijä, "Kikka", ollut palkkalistalla jo yli kaksi vuotta. Tilanne kuitenkin meni siihen pisteeseen, että yrittäjä joutui antamaan Kikalle kirjallisen varoituksen. Tästähän Kikka riemastui ja katsoi oikeudekseen jäädä seuraavana päivänä sairaslomalle. Sairaslomalle ei tullut loppua. Yrittäjä joutui lomauttamaan Kikan, jotta ei menettäisi omaa bisnestään. Lomautusilmoituksen jälkeen Kikka lähetti yrittäjälle ilmoituksen olevansa raskaana. Kikka oli katsonut oikeudekseen myös ilmoittaa PAM:lle "epäasiallisesta kohtelusta", koska työnantaja oli kuulemma "soittanut vihaisen puhelun ja laittanut epäasiallisen tekstiviestin". Onneksi kriteerit epäasiallisesta kohtelusta eivät kuitenkaan täyttyneet.

Tällä hetkellä tilanne on se, että pahimmassa tapauksessa yrittäjä joutuu kaikkein sairaslomapalkkojen lisäksi maksamaan vielä 3 kk palkan äitiyslomaa. Yrittäjä ei pysty palkkaamaan ketään Kikan tilalle ja jos todella huonosti käy, joutuu hän sulkemaan kaupan ja menettää samalla oman työpaikkansa sekä kaiken, mitä on vuosien aikana rakentanut.

Suomen lain mukaan on siis "ok", että työntekijä käyttäytyy työnantajaa kohtaan epäasiallisesti joutumatta minkäänlaiseen vastuuseen. Työnantaja vastaa jälleen kaikesta. Henkisesti tämä tapaus on ollut yrittäjälle erittäin raskas, mutta sairaslomaa hän ei pysty hakemaan, koska se ei yrittäjälle ole taloudellisesti mahdollista.

Valitettavasti tällaisten tapausten vuoksi me pk-yrittäjät mietimme todella tarkkaan otammeko ketään töihin. Työntekijän suoja on tässä maassa niin korkea, että selkeissä rikostapauksissakaan ei työnantajalla ole välttämättä aseita lähteä taistelemaan omien oikeuksiensa puolesta. On sääli, että tällaiset tapaukset pilaavat rehellisten ihmisten työllistymismahdollisuuksia.

Kuten näistä esimerkeistä huomaamme, olisi pk-yritysten irtisanomissuojaa syytä harkita uudestaan. Tätä puoltaa myös se, että pk-yrityksissä pidetään erittäin hyvää huolta työntekijöistä silloin, kun kaikki menee hyvin. Hyvät työntekijät ovat pk-yrityksen tärkein voimavara, joten meillä ei ole mitään syytä irtisanoa ketään turhaan. Haluaisimme tarjota töitä, mutta riskin ollessa tätä luokkaa, jää palkkaaminen usein tekemättä.

Kirjoittaja on #sori15 ryhmän jäsen, joka ei halua nimeän julki, koska sosiaalisessa mediassa viestintuoja kuitenkin lopulta ammuttaisiin.

Istun iltaa ystäväni luona, joka oli ennen yrittäjä. Juomme sivistyneesti punaviiniä ja vertailemme taisteluarpiamme, joita yrittäjäelämämme on meille tarjonnut. Kovien kokemusten vertailu on melko yleistä huvia yrittäjien keskuudessa, sitä voinee verrata miesten inttijuttujen kertomiseen tai naisten synnytysten vertailuun. Se on osa itsensäparantamisprosessia ja sosiaalista toimintamallia, vertaistukea.

Ystäväni on sairaseläkkeellä neljättä vuotta. Hyvistä syistä, jos minulta kysytte. Miten pysyy työkyky yllä, kun samanaikaisesti todetaan itsellä krooninen sairaalahoitoa vaativa sairaus, elämänkumppani kuolee ennen aikojaan lasten silmien edessä, vauva sairastuu syöpään ja oma liiketoiminta sukeltaa tämän hullunmyllyn ansiosta reippaasti miinukselle?

”Kaikesta muusta luulen selviäväni, mutta yrittämisestä: Siitä en taida selvitä ikinä.”

Hymisen. Sitä sellaista kunnioittavaa hyminää, mitä osoitetaan ihmiselle joka on käynyt helvetissä ja tullut takaisin. Syömme, juomme, nauramme. Puhumme haaveistamme, tulevaisuudesta. Ystäväni sanoo, että on valmis tekemään mitä tahansa, kunhan siihen ei liity työntekijöitä. Nostan kissan pöydälle ja kysyn mikä on ollut kovin paikka tähän mennessä henkilöstön kanssa?

”Siinä se (ainoa työntekijä) seisoi mua vastapäätä ja sanoi, että meille tulee vauva. Minä ajattelin, että kuole S**tana.” sanoo ystäväni silmiään pyöritellen."

Ulvon naurusta. Hapan viini pyrkii väkisin väärään kurkkuun. Hihitän ja kakoan niin, että vesi valuu silmistä. Mikä täysin makaaberi tilanne, toinen on onnensa kukkuloilla ja toinen haluaisi tehdä murhan siinä ja nyt. Näettekö sen? Ainekset tässä kohtauksessa ovat yhtä hillittömät kuin antiikin Kreikan tragedioissa.

Istun siinä, katsomassa kolmen lapsen äidin kertovan murhanhimosta, joka syttyy toisen naisen raskaudesta. Minä, kuuntelija, olen hedelmällisessä iässä oleva ”joskus-sitten-nainen” ja minä sympatisoin ennemmin ystävääni, kuin tuota ensimmäistä lastaan odottavaa naista. Eihän hän ole enää nainen tai edes työntekijä, vaan anti-ihminen. Pelkkä kuluerä. Nauran sydämeni kyllyydestä, vaikka se on erityisen sopimatonta. En hetkeäkään ajattele, että se jonka kuolemaa toivotaan voisin yhtä hyvin olla minä.

Kaikessa irrationaalisuudessaan tämä keskustelu avaa silmiä paljon paremmin kuin yrittäjien laskelmat siitä, että lapsi maksaa yritykselle 17 000 euroa. Olen ajatellut tätä keskustelua jokaisena päivänä sen jälkeen. Olen ajatellut, että on se nyt p*rkele, kun tälläinen epäkohta on olemassa ja ettei kukaan oikeasti tee sille mitään.

Mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä varmempi olen: Nainen on naiselle susi. *

Vai miten te selitätte sen, että naisia on väestöstä puolet. Puolta väheksytään/on väheksytty/tullaan väheksymään työmarkkinoilla ja kaikki ovat hipihiljaa paitsi ne yrittäjät, jotka näkevät näissä naisissa potentiaalin ja haluaisivat työllistää ilman kymppitonnien yllätyskuluja. He vaativat muutosta ja ovat tähän asti saaneet vain vaimeaa vastakaikua.

Faktan nuoren naisten työllistymisen vaikeudesta tietävät niin äidit kuin tyttäretkin ja kukaan ei sano mitään: Onko syynä pelko siitä, että äitiyspäivärahat ja mammalomat poistetaan kokonaan?

Naiset ovat tällä hetkellä enemmistönä korkeakouluissa, siten myös pian korkeissa viroissa ja tämä äitiyden kustannus on yhä naisen työnantajan riesana huonontamassa työnsaantimahdollisuuksia? Naisetkaan eivät palkkaa naisia. Ovathan hekin vastuussa siitä, että firman talous pysyy plussan puolella.

Jokainen nuoria naisia työllistävä tietää, että nuori nainen on aikapommi. On silkkaa tuuria, jos pommi ei pamahda omille näpeille. Tämän tietää niin työllistävä nainen kuin mieskin.

Samasta syystä jokainen lisääntymisiässä oleva nainen hyväksyy samasta pätkätyöt, määräaikaisen viran, nollasopimuksen tai ihan minkä ihmeen sopimuksen tahansa, kunhan pääsee töihin. Haastettelussa valehdellaan, ettei lastenhankinta kiinnosta.

Moni nainen hyväksyy sen, että koulutusta vastaavaan työhön ei edes kannata hakea ennenkuin lapsiluku on täynnä ja voi sanoa työhaastattelussa, ettei ole aikeissa jäädä jokaisen korvatulehduksen takia itse kotiin.

Käsi sydämelle: Kuka hemmetin tollo palkkaisi 20 000 euron kuluerän?

Tai jos vaikka kerrotaan vahinko kolmella monilapsisen perheen kohdalla, niin sittenhän kulut ovatkin jo 60 000 €. Haluaisin nähdä sen henkilöstökonsultin, joka oikeasti tarjoaisi ensimmäisenä ehdokkaana vasta naimisiin mennyttä nuorta naista hyvälle paikalle. Ammatillinen itsemurha, sanon.

Nainen on naiselle susi. Koska jos se ei sitä olisi, olisi tämä epäkohta hoidettu jo ajat sitten. Jos Suomen naiset (=sinä, sisaresi, ystäväsi, äitisi, mummosi, tätisi) nousevat huomenna yhdessä barrikadille ja vaativat, että naisten on saatava samat oikeuden työelämässä kuin miehilläkin niin kauanko kestää, että homma on hoidettu? Tuskin kauaa (vrt tasa-arvoinen avioliittolaki).

Äitiyslomat eivät kuulu liike-elämään, eivätkä työhön. Se kuka antaa kenellekin, mitä ja milloin, on jokaisen oma yksityinen asia ja työnantaja pidettäköön siitä loitolla. Kuulukoon työpaikoilla iloinen hurraa-huuto, kun joku jää mammalomalle ja annetakoon kyräilyn jäädä historiaan.

Jaa, että kelle se lasku sitten laitetaan? No, Kelalle sen kuuluu mennä. Hemmettiäkö siinä veivaamaan, kuka lapsen on siittänyt tai mitään muutakaan asiatonta. Iloitaan yhdessä, että joku uskaltaa lisääntyä tässä maailmanajassa ja tuottaa lisää veronmaksajia. Jos ette nukkuneet siellä maantiedon tunnilla niin muistatte varmaan, että Suomen syntyvyden lasku on ihan oikea ongelma joka tulee ajankohtaiseksi näillä hetkillä. Tervehdittäköön ilolla siis kaikkia pieniä ihmisiä, ovat ne sitten saaneet alkunsa siellä tai täällä*. Kunhan maksavat veronsa Suomeen.

Blogiin kirjoitti kauppias Koskinen, joka koki kahteen kertaan samana keväänä olevansa huono ihminen, kun kaksi työntekijää pyysivät anteeksi sitä, että olivat raskaana. No, kiitos tytöt, että ymmärsitte, miten firman talous moisesta uutisesta voi mennä ja minkälaiset myyntipaineet se loi kaikille, mutta hei – te olette onnenne ansainneet! (Kuten kaikki muutkin. Barrikadi, huomenna! Onko selvä?). Ai, että palkataanko meillä aikapommeja? Mieluummin ei.

--

*Kärsi, kärsi, niin kauniimman kruunun saat. Onko tässä taustalla se mentaliteetti, että koska sukupolvien ajan äitiys ja työelämä ovat olleet vaikea yhdistelmä niin kärsikööt nykynuoretkin, kun mekin olemme joutuneet tästä kärsimään? On totta, että ne mummot, jotka synnyttivät yksin saunassa ja menivät sitten pellolle töihin ovat hemmetin kovia mummoja. "Naisilla on aina ollut vaikeaa työn ja perheen yhteensovittamisessa ja näin on oleva aina." En usko. Asioita voi muuttaa.

**Antakaa niiden isien työpaikkojen olla ihan rauhassa lapsikustannuksilta. Kaikilla lapsilla ei ole isää. Ei ole ollut maailman sivun, vaikka ehkä pitäisikin. Mutta näin on ollut ja on varmasti myös oleva. Ihan yhtä hyviä veronmaksajia niistä isättömistäkin tulee. Tasa-arvo ei ole sitä, että toisen sukupuolen asemaa heikennetään.

Jassoo. Jos luit tänne asti niin meneppäs nyt samalla vaivalla sitten Facebookiin ja tule mukaan vaikuttamaan asioihin somessa. Klikkaa tästä!

Yrittäjä vs. Ihminen -pikasanasto

Palkkapäivä

Y: Kuukauden jännittävin päivä, palkkalaskelmat tilitoimistosta ovat saapuneet. Paljonko jää laskujen jälkeen itselle maksettavaa ja riittääkö varmasti kaikkiin työntekijöiden maksuihin? Aika usein itse jää ilman tai joutuu odottelemaan. Sesonkiaikojen rutistus näkyy usein myös palkassa, mutta toisaalta hiljaisempia aikoja varten pitäisi varautua säästämällä.

I: Palkkapäiväni on kuun ensimmäinen perjantai, kuukauden paras päivä. Maksan laskut ja ostan yleensä jotain parempaa ruokaa tai lähdetään ulos. Tarkistan palkkakuitin aina huolella, koska tilinauhasta puuttuu välillä arkipyhäkorvauksia tai sairauspäivien palkkoja. Välillä tuntuu, että pomo yrittää pimittää rahojani, aivan kuin en ammattiyhdistyksen jäsenenä tietäisi oikeuksiani.

Vero

Y: Verenpaine lähtee vaalivuonna nousuun, kun mediassa väläytellään arvonlisäveron nostamista 25 prosenttiin, jotta tuloverotusta voitaisiin keventää ja ostovoimaa lisätä saaduilla verohelpotuksilla. Ostovoima kyllä kasvaa, mutta hyöty tuskin jää kotimaan markkinoille. Harvempi kuluttaja on niin hölmö, että ostaa tuotteen kotimaisesta kivijalkaliikkeestä, kun sama tavara löytyy verkkokaupasta vähintään tuon 25% halvemmalla.

Teinitähti Robin suosi suomalaista –kampanjassa olisi varmasti toiminut Kekkoslovakian aikaan, mutta vuonna 2015 liikkeessä pitäisi pystyä myymään hinnaltaan kilpailukykyistä tuotetta. Kilpailukykyä ei tämän hetken alv:lla ja kaikilla sen lisäksi maksettavilla veroilla ja kuluilla ole mahdollista saavuttaa.

I: Mitä enemmän tienaan, sitä vähemmän jää käteen. Veroprosentti tuntuu olevan hintojen ohella se jyrkimmin nouseva käyrä. Lisäksi tuntuu, että meidän verorahoilla täällä lepäilee iso joukko työttömiä ja muita sosiaalipummeja. Mieluummin käytettäisiin nekin rahat vaikka julkisiin investointeihin, että saataisiin työttömät töihin ja homekoulujen tilalle kunnon tilat koululaisille. Ja sitten yritykset vaan siirtävät konttoreitaan halvemman verotuksen maihin ja meidän verorahoilla pitäisi hoitaa suurten ikäluokkien eläkkeet. Mokomatkin pimittäjät, kantaisivat vastuunsa!

Ylityöt

Y: Töitä tehdään silloin kun niitä on. Taitaa olla tuttu slogan monen muunkin yrittäjän kotona. Pidempiä päiviä tarpeen vaatiessa ja joustoa asiakkaan aikataulujen mukaan, joustetaan myös pienenä asiakkaana, kun tavarantoimittajalta lähtee lähetys myöhässä. Iltatöistä ja viikonlopuista ei laskuteta asiakkaalta erikseen, eihän tavaran myöhästyminen ollut hänen syynsä, eikä sekään, että mieli muuttui viimeisessä sovituksessa.

Itse yritän muistaa, että messuviikonlopun jälkeen voi tasata työtuntimäärää nukkumalla maanantaina niin pitkään, kun unta riittää ja juomalla kahvit rauhassa. Tunnelmaa saattaa latistaa, kun iltapäivällä jalat vielä jomottaen avaat klo 9.35 saapuneen sähköpostin, joka menee suunnilleen näin: ”En tiedä, miten teidän firmassa on tapana, mutta koitin näin virka-aikaan soitella, että mitä maksaa tämä ja tuo eikä vastattu, niin koetan nyt tätä kautta”

En voi kuitenkaan olla töissä ihan 24/7, jotta olisin kaikille sopivaan aikaan saapuvilla. Olen myös mukavampi ja idearikkaampi asiakaspalvelija, kun saan levätä ja tehdä muutakin kuin töitä. Onneksi on tekstiviestit ja sähköposti, joita voidaan puolin ja toisin lähettää sopivalla ajalla.

I: Kun valitsin ammattiani, yksi tärkeimmistä kriteereistä oli se, että työ olisi päivätyötä. Säännöllinen päivärytmi on hyväksi minulle ja perheelleni, myös hyvinvointiammattilaiset ovat tämän todenneet. Teen työt työpäivän aikana ja suljen läppärin, kun kello on 15.45, jotta olen ovesta ulkona klo 16.

Olen toki joustanut sesonkikiireiden aikaan ja lähtenyt messuviikonloppuina sunnuntaiksikin töihin, kun siitä saa tuplapalkan. Pomo on kyllä yrittänyt kysyä, josko pitäisin ylitöitä vapaina, mutta en minä niitä kyllä ilman kunnon korvausta halua tehdä. Kiireettöminä päivinä töissä on miellyttävää, kun ehtii tehdä asioita rauhassa ja raivata työpöytää.

Eläke

Y: Yrittäjäeläkemaksuni on tänä vuonna lähes 1/4 arvioidusta vuosiansiostani. Se tekee pienellä arviolla 250€ laskun kuukaudessa. Maksamalla tämän laskun 13 vuoden ajan
(yhteensä maksettu tähän mennessä runsas 32 000€) eläkekertymäni oli viime vuonna 19 euroa kansaneläkkeen päälle. Eläke on pakollinen ja lakisääteinen maksu, mutta kun katselee eläkeyhtiöiden arvioita järjestelmämme kestävyydestä, en usko tuota 19 euroakaan näkeväni. Säästäminen tai sijoittaminen houkuttaisi.

I: Eläkettä pidätetään jokaisesta palkkanauhastani harmittavat 9%. Mutta ajattelen sitä tietynlaisena säästämisen muotona, jonka joku muu, luultavasti työnantaja, hoitaa puolestani. Rehellisesti sanottuna en tiedä, mistä eläkkeeni koostuu, mutta tiedän, että se tulee olemaan 70-80% nykyisistä ansioistani.

Laina- ja luottokelpoisuus

Y: Yritysten lainansaanti on kiristynyt ja valtiovalta on joutunut vetoamaan pankkeihin, jottei nykyistä laajempi konkurssiaalto pyyhkisi yli Suomen. Näin sanovat uutiset ja karu totuus on, että yrittäjän lainaneuvotteluissa ei voi näyttää vakituinen työsuhde –korttia. Yrittäjien lainan vakuudeksi halutaan omaisuutta. Ei yrityksen vaihto-omaisuutta, johon raha on sitoutunut, vaan koteja ja kesämökkejä.

Itselläni näitä ongelmia ei ole, sillä minulle kerrottiin pankista jo yritystoimintaa aloittaessani, että ilman henkilötakausta tai 5000 euron kuukausituloja parilta vuodelta ei tarvitse tulla kyselemään. Tilanne olisi toki erilainen, jos olisin joskus ollut vakituisessa ja täysipäiväisessä työsuhteessa, mutta omalla kohdallani näin ei ole käynyt. Säästän rahat tarvitsemiini ostoksiin, oli kyseessä auto, matka tai pesukone. Onneksi käytännön rahaliikenteessä on menty eteenpäin - ennen kuin verkkomaksaminen debit- ja electronkorteilla oli mahdollista, jouduin ostamaan halpalentoni pikkuveljeni luottokortilla.

I: Sain ensimmäisen luottokortin tulevaa hyväpalkkaista työtä odotellessani, korkeakouluopintojen edetessä 80 opintoviikkoon. En käyttänyt korttia paria matkaa ja rikkoutunutta pesukonetta kummempaan, mutta kyllähän luotto luo turvallisuutta yllättävien tilanteiden varalle.
Ostin ensimmäisen oman asuntoni saatuani vakituisen viran, ja olen viiden vuoden kuluttua maksanut lainan loppuun. Tosin sitten uusi isompi kotimme vaatiikin jo remonttia ja auton voisi vaihtaa pienempään, eli ilman lainaa ei selvitä silloinkaan.

Joskus mietin, miten selviäisin lyhennyksistä, jos joutuisin työttömäksi. Onneksi työttömyys on hyväksyttävä syy saada lyhennysvapaata ja koroista kyllä selviän päivärahoillakin. Oma koti antaa minulle turvaa ja olen ylpeä siitä, että voin myös käyttää omaisuuttani vakuutena sitten kun lapseni ottavat asuntolainaa.

Harrastukset

Y: Olen aktiivinen ihminen ja kiinnostun helposti uusista asioista. Kävisin mielelläni opistossa puutöissä tai kielikurssilla ja haluaisin osallistua myös ryhmäliikuntatunneille. Harrastukset on kuitenkin useimmiten rytmitetty niin, että tunnit alkavat juuri parhaaseen asiakaspalveluaikaan ja monessa harrastuksessa paikalle pitäisi päästä säännöllisesti, oli sitten sesonki tai ei. Ilokseni olen kuitenkin voinut harrastaa yhdistystoimintaa, koska kaikki yhdistystoiminta ei ole kelloon sidottua. Harmi vain, että jos toiminimeni tekisi konkurssin, en enää voisi toimia yhdistyksessä aktiivisesti, koska Suomen lain mukaan konkurssissa oleva yksityishenkilö (=toiminimen velat) ei voi toimia yhdistyksen luottamustehtävissä.

I: Yksitoikkoisen työpäivän jälkeen on ihana lähteä kurssille tai päästä tutun porukan kanssa pelaamaan lentopalloa. Kätevintä on se, että harrastukseen pääsee lähes suoraan toimistolta, jolloin matkoihin ei kulu turha aikaa ja illalla ehtii tehdä vielä kotitöitä. Harrastuksiin uppoaa rahaa, mutta onneksi nykyisin melkein kaikki työpaikat jakavat liikunta- ja kulttuuriseteleitä. Välillä kyllä on niin uupunut viikonlopun laskettelureissusta, että maanantaiksi joutuu ottamaan saikkua.

Loma

Y: Loma on sitä, että ei mennä työpaikalle tai tehdä töitä kotona ihan niin paljoa kuin yleensä. Suosittuja yrittäjän lomia ovat myös venytetyt messumatkat tai seminaarit, joiden kuluista osan saa yrityksen kuluksi. Loma näkyy notkahduksena laskutuksessa loman jälkeen ja valtavana sähköposti- ja laskupinona, sillä yrittäjän loman aikana hänen töitään (ainakaan kaikkia) ei tee kukaan. Loman aikana on hyvä olla tavoitettavissa, jos töissä sattuu jokin katastrofi.

I: Mä kyllä lasken päiviä seuraavaan lomaan aina töiden alkaessa, loma on ihmisen parasta aikaa! Yleensä tulen kipeäksi loman alkuun, mutta onneksi nykyisin loma siirtyy, jos on saikulla. Lomalla saa tehdä ihan mitä haluaa ja työmaileihin vastaa vain automaatti. Rahaa kyllä kuluu, mutta onneksi lomaltapaluuraha tasapainottaa budjetin, jos on tullut törsättyä loman kunniaksi. Iän myötä lomia kaipaa enemmän, onneksi niitä palkallisia lomapäiviäkin kertyy lisää joka vuosi.

Perhe ja koti

Y: Perhe on minulle kaikkein tärkein, vaikkakin aikaa olla kotona on aivan liian vähän. Monesti olen hajamielinen, väsynyt ja ärtyisä ja mietin työasioita, enkä oikein keskity kuuntelemaan. Yritän kuitenkin aina tuoda leivän pöytään ja näyttää lapsille mallia siitä, että ahkeruus palkitaan. Koulujen loma-ajat olivat ennen hankalia, kun lapset kaipasivat tekemistä ja lomailua ja töissä oli kaikkein vilkkainta. Samoin kouluun liittyvät tapahtumat, kuten juhlat ja vanhempainvartit vaativat hiukan säätöä, parhaaseen asiakaspalveluaikaan kun olivat. Lupalappuja kirjoittamalla selvittiin lasten hammaslääkärireissuista, vaikken itse kesken päivän päässytkään kuljettamaan.

Totuus yrittäjistä ja perheistä on kuitenkin sellainen, että monen liitto päättyy eroon ja harva edes uskaltaa perustaa perhettä kun omakin toimeentulo on epävarmaa. Yrittäjän suhdetta yritykseen on vaikea sulattaa ellei ole itse kokenut vastaavaa rakkautta. Eräs kollega osuvasti totesi: ”Minulla on kolme lasta, ensin syntyi firma ja sitten kaksi poikaa.”

I: Perhe on minulle kaikkein tärkein, vaikkakin aikaa olla kotona on aivan liian vähän. Kun on kahdeksan tuntia rehkinyt ja raahautuu kaupan kautta kotiin, tulee usein tiuskittua. Minun on vaikea ymmärtää, miten joku tekee lapsia jos ei sitten ehdi kuljettaa harrastuksiin tai edes tulla katsomaan joulujuhlaa. Kyllä työvuorolistaan saa sovittua vapaata, kun varaa ajoissa. Haluan olla mukana lasteni elämässä täysillä ja parisuhteellekin pitää löytyä aikaa. Onneksi viikonloput ja lomat voi pyhittää perheen kanssa vietettyyn laatuaikaan.

Kirjoittaja on 34-vuotias ompelijayrittäjä, joka kurkkii maailmaa välillä lainasilmillä ja jännittää 16-vuotiaan kesätyöfirman perustajan puolesta.

Otsikon kommentin luin tekstistä, jossa yrittäjä kertoi epäkohdista yrittäjyyteen liittyen.

Olen samaa mieltä; yrittäjyys on oma valinta. Yhtälailla kuin on työntekijänäkin toiminen tai työttömänä oleminen.

Riippumatta siitä, mitä on valinnut, on jokaisella joskus hetkiä, jolloin on katkera oman tilanteen vaikeudesta, kateellinen toisen asemasta tai huojentuneen onnellinen omasta valinnasta. Myönnän, että olen kokenut kaikkia noita tunteita. Olen ollut katkera omasta tahdostaan työttömänä pysytelleelle tuttavalleni, joka ei mielestäni ota vastuuta itsestään ja käyttää röyhkeästi hyödyksi tilannetta. Olen ollut kateellinen työntekijänä toimiville tuttavilleni, jotka voivat loman tullen sulkea sähköpostin ja keskittyä vain lomailuun. Olen ollut huojentuneen onnellinen omasta valinnastani, kun tuttavani on kertonut inhoavansa työtään ja tekevänsä sitä vain rahan vuoksi.

Minä olen valinnut yrittäjyyden viimeisen 10 vuoden ajan. Yrittäjyys oli alun perin oma valintani, koska ammattiin valmistumisen kynnyksellä työskentelin tulevassa ammatissani kunnallisella sektorilla ja työmotivaationi kyseenalaistettiin ensimmäisen viikon aikana. Olin kuulemma liian tehokas ja sain muut tällä tavoin huonoon valoon. Ei ollut tapana tehdä töitä niin kuin tein. Hyväksyttävää oli viettää enemmän aikaa tauoilla kuin itse työn parissa. Tällöin valitsin yrittäjyyden. Minulle se tarkoitti tehokkuutta, työhön panostamista ja asiakastyytyväisyyttä. Sellaista työtä, joka sai minut iloiseksi. Yrittäjyyteen en lähtenyt rahan vuoksi. Valitsin yrittäjyyden, jotta työntekoni olisi mielekästä. Ymmärsin, että toimiessani yrittäjänä voin itse vaikuttaa missä, miten ja kenen kanssa teen töitä.

Tässä kohdassa mukaan tuli raha. Raha pyöri hyvinkin paljon mukana kuvioissa ja ajatuksissa - sitä ei tullut tarpeeksi. Käytin työpäiväni aamusta iltaan tekemällä markkinointisuunnitelmia, suunnittelemalla mainoksia ja jakamalla niitä sekä miettimällä, miten yritykseni selviää seuraavasta kuukaudesta ja miten minä selviän seuraavasta kuukaudestani. Tekemäni rahoituslaskelmat olivat hyvin alkeellisia ja käsittivät lähinnä laskelmat siitä, milloin voi ostaa vessapaperia ja kuinka kauan voin tällaista toimintaa jatkaa. Iltoihin muodostui tietty kaava; sohvan nurkassa itkeä tuhertaen ja anoen huomiselle asiakasta. Vuodessa yritystoiminta oli kuitenkin saavuttanut pisteen, että asiakkaita oli tarpeeksi tuomaan minulle, yhdelle hengelle, taloudellisen korvauksen. Sellaisen, jolla pärjää eli maksaa asuntoa ja ostaa ruokaa.

Valitsin jälleen yrittäjyyden, kun perustin seuraavan yrityksen eri toimialalle. Tällöin yrittäjyyden valintaa koeteltiin uudestaan. Yrittäjällä on usein ensimmäisenä tavoitteenaan työllistää itsensä. Mielestäni se on aika kohtelias ajatus yhteiskuntaa kohtaan. Etenkin koska työllistäminen ei tarkoita sitä, että saisi palkkaa vaan sitä, että on työ mitä tehdä. Seuraavana tavoitteena on hyötyä yritystoiminnasta taloudellisesti. Eli saada korvaus tekemälle työlleen, saada palkkaa. Tämän yrityksen kohdalla valitsin tehdä töitä lähes kolme vuotta ennen kuin sain ensimmäisen palkkani. Ensimmäinen palkka tuntui samalta kuin ihka ensimmäinen palkka kesätyöpaikastani 15–vuotiaana. ”En mä vaan tekisi” tai ”hullun hommaa” ovat kommentteja, joita olen saanut kuulla, kun asia on tullut ilmi. Onhan se niin, mutta itse valitsin yrittäjyyden.

Valitsin yrittäjyyden myös silloin, kun sain palkata ensimmäisen, toisen ja kolmannen työntekijäni. Valitsin yrittäjyyden myös silloin, kun päätin itse milloin ja kuinka pitkän loman vietin. Valitsin yrittäjyyden myös lomalla hoitaessani työasioita; osaan sähköposteista on vastattava heti. Vaikka minä olen lomalla, yritys pyörii ja asioita on hoidettava. Olen valinnut sen, että yrittäjänä olen aina vähän töissä, lomallakin.

Koska olen yrittäjä, olen ”valinnut” olevani lainsuojaton. Olen ”valinnut”, että en saa sairaspäivärahaa ensimmäiseen neljään päivään, jos olen kuumeessa. Olen ”valinnut”, että kukaan muu ei tee tehtäviäni sairaslomalla. Olen ”valinnut”, että äitiyslomallakin työskentelin osittain, sillä yritykset olisi pitänyt laittaa nurin, jos olisin valinnut jääväni äitiyslomalle niin kuin sitä olisi tarkoitus viettää. Valitsin äitiysloman ajalla työskentelyn, jotta sain pitää kovalla työllä rakentamani oman työpaikkani. Valitsin yrittäjyyden, jotta lapseni sai olla kotihoidossa ensimmäiset kolme vuotta. Olen ”valinnut” yrittäjyyden, kun haen tavallista luottokorttia ja selvittelen yrityksieni taloudellisen tilanteen taseista ja tuloslaskelmista lähtien viimeisen kolmen vuoden ajalta, kun samaan aikaan yrityksessäni oleva työntekijäni saa tavallisen luottokortin täyttämällä hakemuksen ja laittamalla ruksin kohtaan ”työsuhteessa”.

Olen valinnut yrittäjyyden kun valitsen omat työaikani ja aion olla niin taloudellisesti kuin kokemuksellisesti menestynyt yrittäjä. Olen valinnut sen, että yrittäjyys on mukanani niin nousukiidossa kuin raastavinakin hetkinä. Huonoina hetkinä painetaan kovasti töitä työtunteja laskematta. Silloin kun suurin osa ihmisistä menee illalla nukkumaan, aukeaa minulla tietokone ja päivän toinen työpäivä alkaa. Hyvinä hetkinä nautitaan vapaapäivistä ja taloudellisen tilanteen mahdollistavista asioista.

Valitsisitko sinä yrittäjyyden?

Tiedän… työttömyys tai työntekijänä oleminen ei ole aina oma valinta.

Niin kuin ei muuten ole yrittäjyyskään.

Tiina Lehmuskoski, yrittäjä