KYSYMYS: Olen 30-vuotias nainen, ja olen seurustellut itseäni joitakin vuosia nuoremman miehen kanssa nyt puolitoista vuotta, josta vuoden ajan olemme asuneet yhdessä. Suhteemme oli aivan alkuun hyvin onnellinen, meillä oli paljon aikaa toisillemme, läheisyyttä ja hellyyttä. Mies oli kuitenkin hyvin mustasukkainen suhteen alkuvaiheessa, hänen oli vaikeaa hyväksyä miespuolisia kavereitani ja hän ei halunnut puhua menneistä parisuhteista - kun taas itse olen avoin niiden suhteen ja olisin halunnut keskustella asioista. Riitelimme paljon jo kun suhdetta oli takana vasta pari-kolme kuukautta, johtuen miehen luottamuspulasta. Olin välillä hyvin väsynyt toistamaan samoja asioita, en itse tehnyt mitään sellaista, mikä antaisi hänelle aihetta mustasukkaisuuteen. Halusin kuitenkin tehdä töitä suhteen eteen, koska se vaikutti muuten lupaavalta.
Noin vuosi sitten muutimme yhteen, ja saman tien intiimi kanssakäyminen väheni huomattavasti. Asiaan voi toki vaikuttaa sekin, että samoihin aikoihin aloimme kumpikin opiskella, ja aikaa suhteelle ei enää ollut yhtä paljon kuin alussa. Olen kuitenkin koko ajan kaivannut enemmän läheisyyttä ja hellyyttä, ja olen siitä myös miehelle sanonut. Itse annan hänelle huomiota ja hellyyttä hyvinkin paljon, mutta hän ei tule spontaanisti halaamaan tai suutelemaan muuten kuin silloin, jos huomaa että minulla on jokin mielipaha. Joskus hän ei huomioi minua silloinkaan. Kotona hän istuu enimmäkseen tietokoneen ääressä pelaamassa. Kotityöt jäävät minun vastuulleni, vaikka olen siitäkin hänelle kyllästymiseen asti huomauttanut. Tuntuu välillä, kuin olisin jokin kodinkone, tai huolehtiva äiti - enkä sitä todellakaan halua. Välillä mietin, pitäisikö jättää vain asiat tekemättä, mutta näyttää siltä, ettei mitään tapahdu, jos minä en asioita tee.
Noin puoli vuotta sitten mies alkoi viipyä baarireissuillaan aina vain pidempään. Olen aina antanut hänen mennä vapaasti kavereidensa kanssa ulos, koska luotan siihen, ettei hän tee mitään, mikä loukkaisi minua. Meillä on kuitenkin ollut tapana ilmoittaa, missä mennään, ja tulla kotiin suoraan ravintolasta. Keväällä tapahtui pariin otteeseen niin, että mies lähti kavereidensa kanssa juhlimaan, ja tuli kotiin vasta kahden päivän kuluttua, ilman että ilmoitti minulle mitään. Yritin luonnollisesti tavoitella häntä sinä aikana, välillä sain yhteyden häneen ja välillä puhelin oli kiinni, akku loppunut. Olin näiden tapausten jälkeen ja aikana hyvin ahdistunut, poissa tolaltani ja vihainen. Mies kertoi vaan, että kun on niin hauskaa, niin ei tule ajatelleeksi että toinen kaipaa häntä kotona. Sittemmin, kevään ja kesän aikana, hänelle on tullut tavaksi lähteä baarista jonnekin jatkoille. Toisinaan hän ilmoittaa siitä, toisinaan ei, kotiin tulee joskus aamulla, joskus vasta päivän tai kahden päästä. Tuntuu, ettei mikään, mitä koitan hänelle puhua, auta. En usko, että mies pettää minua, mutta ilmoittamatta jättäminen ja toisen unohtaminen tuntuvat siltä, ettei mies yksinkertaisesti välitä yhtään, mitä minä ajattelen ja miltä minusta tuntuu. Hän tietää, että ahdistun siitä, kun häntä ei kuulu kotiin. Monesti puhelimessa hän lupaa lähteä "ihan kohta", mutta menee vielä puoli vuorokautta tai vuorokausi ennenkuin hän on kotona.
Olen näiden asioiden takia miettinyt jo pitkään, pitäisikö meidän erota. Meillä ei ole viimeisten kuukausien aikana ollut seksiä kuin harvakseltaan - välillä oli yli kuukauden tauko. Minusta tuntui, että tein itse aina aloitteen, mies teki aloitteen vain ollessaan krapulassa tai humalassa. En kuitenkaan halua harrastaa seksiä kuin selvinpäin. Hauskaa meillä on yhdessä toisinaan ja hän tulee hyvin toimeen ystävieni ja perheenikin kanssa, minä myös hänen. En haluaisi erota, kun olen niin paljon tehnyt työtä tämän suhteen eteen, toivon vaan että mieskin tekisi. Välillä keskustellessamme asioista en saa hänestä oikein mitään irti, väittää kyllä rakastavansa, mutta ei esimerkiksi pysty nimeämään niitä asioita, joista minussa pitää. Minua mietityttää myös se, että haluaisin lapsia parin-kolmen vuoden päästä, mutta mies on hyvin epävarma siitä, onko silloin vielä valmis. Naimisiin hän ei haluaisi mennä, minä taas haluaisin tulevaisuudessa jossain vaiheessa. Onko tällaisella suhteella mitään tulevaisuutta? Miten saisin miehen ymmärtämään, miten pahasti hänen toimintansa minua loukkaa? Omat keinot tuntuvat olevan vähissä, ja olen hyvin pettynyt ja ahdistunut.
Petettykö?
VASTAUS: Kuvaat suhdettanne miesystäväsi kanssa ja pohdit, onko sillä tulevaisuutta. Suhteessanne on matkanne varrella ollut paljon hyvää ja toimivaakin, mutta tällä hetkellä asiat ovat ainakin sinun kannaltasi huonommalla tolalla. Olet yrittänyt monin tavoin parantaa välejänne, mutta se ei ole auttanut tilannetta.
Kerrot kumppanisi mustasukkaisuudesta erityisesti suhteenne alussa. Mustasukkaisuus kertoo omistamisen halusta. Suhteen alkuvaiheessa se on luonnollistakin, kun haluaisi pitää toisen kokonaan itsellään. Sen kohteeksi joutuneen kannalta tilanne voi olla loukkaava ja piinaavakin, varsinkin kun tietää, ettei syytä siihen ole. Tällä hetkellä kumppanisi käyttäytyminen voisi olla omiaan herättämään sinussa mustasukkaisuuden tunteita. Hän käyttäytyy epäluotettavasti, ei vastaa puhelimeen, tulee kotiin milloin sattuu sopimuksistanne huolimatta ja muuntelee totuutta tekemisistään. Tämä saa sinut tuntemaan itsesi hyvin pettyneeksi ja ahdistuneeksi. Kumppanisi käyttäytyy kuin haluaisi antaa sinulle aiheen jättää hänet. Et haluaisi ottaa sitä roolia, jota kumppanisi sinulle tarjoaa: koet välillä olevasi kuin murrosikäisestään huolehtiva äiti.
Vaikuttaa siltä, että tällä hetkellä olet kovin yksin rakentamassa tätä parisuhdetta. Sinä tiedät, mitä suhteelta haluat, osaat pukea sanoiksi omia toiveitasi. Kumppanisi sen sijaan käyttäytyy välillä kuin ei eläisikään parisuhteessa: hän ei kunnioita sinua eikä sinun tarpeitasi vaan toimii omien mielihalujensa mukaan. Hän ei tunnu osaavan kuvailla sanoin ajatuksiaan ja tunteitaan. Mutta jotain hän tuntuu sanovan käyttäytymisensä kautta. Mitä hän siis puhuisi, jos hänen toimintansa voisi pukea sanoiksi? Olisiko se jotain tällaista: ”Olen epävarma itsestäni, en tiedä mitä haluan.” ”Pelkään toisaalta sitoutumista, toisaalta sitä, että tulen hylätyksi.” ”En tiedä, haluanko ja uskallanko ottaa vielä vastuuta puolisosta ja lapsista.” Mitä sinulle tulee mieleen, kun luet hänen käyttäytymistään?
Teillä on nyt suhteen arvioimisen paikka. Näin ei voi jatkua, tällainen suhde ei tyydytä pidemmän päälle kumpaakaan, se ei ole parisuhde. On kysymys valinnoista. Onko myös kumppanisi valmis ottamaan vastuun suhteen etenemisestä? Haluaako hän sitoutua rakentamaan yhteistä tulevaisuutta? Entä mitä sinä valitset, jos et saa kumppaniasi pohtimaan näitä asioita tai hänen vastauksensa on sitoutumisen kannalta kielteinen? Jos puhuminen kahden kesken ei onnistu, olisi hyvä etsiä parisuhteen ammattilainen rinnallenne pohtimaan näitä kysymyksiä.
Toivon, että keskustelujen kautta löydätte tilanteeseenne sopivan ratkaisun.
Perheneuvoja Pirkko
