Pitäisikö lähteä suhteesta, jossa toisella on alkoholiongelma? Miehelläni on ongelma alkoholin käytön kanssa, ja se on hankaloittanut suhdettamme viimeiset kolme vuotta. Olen yrittänyt tukea ja neuvoa mutta ei, mikään ei auta. En tajua itsekään, miten olen kestänyt kaikki, mitä on tapahtunut, mutta silti olen aina antanut anteeksi kaikki, miten hän on minua kännipäissään satuttanut... Selvinpäin se on aina osannut pyytää anteeksi...
Luottamus ja itsetunto murskautunut täysin... Mies on aivan ihana selvinpäin ja huolehtiva ja ei ikinä silloin loukkaisi minua millään tavalla. Mutta kun kuningas alkoholi tulee kuvioihin, niin alkaa valehtelu, muiden naisien kouriminen tai minun haukkuminen. Aamuisin aina selitys, että "en muista mitään" tai sitten "kuka sulle sen kerto?! ei muuten ole totta" tai "anteeksi rakas, ei ollut tarkoitus" ja "no vittu, suututko tuostakin, alan kyllä ryyppää, ei jaksa kuunnella."
Neljän vuoden aikana mies on yöpynyt entisellä tyttökaverillaan ja valehdellut minulle siitä ja jäänyt kiinni. Kerran hän oli yrittänyt baarista saada vieraan naisen viereensä ja olisi sen saanutkin ellei hänen ystävänsä olisivat estäneet. Monena kertana olen kuullut, kuinka hän on läpsinyt ja puristellut ja kourinut muita naisia selkäni takana. Hän soittelee monesti muille naisille kännissä ja juuri silloin, kun minä en ole kotona.. Kerran löysin hänen puhelimestaan kuvan naisesta, joka istui hänen kämppänsä tietokoneella ihan alasti, mutta kuulemma oli "kaverin" säätö, joka oli alasti siellä hillunut ja huvikseen ottanut kuvan. Käynyt baareissa missä naiset tissisilleen tarjoilevat. Sitten kun olen suuttunut näistä asiosta ja tapellut sen kanssa, niin se sitten lähtee vaan uudestaan juopottelemaan ja tekee lisää tälläisiä virheitä ja parin päivän päästä sitten soittelee ja pyytelee anteeksi ja vannoo rakastavansa. Itse olen niin typerä, että aina olen jostain syystä ottanut sen takaisin ja kuvitellut, että kyllä se siitä muuttuu tai että jospa hän nyt jättäisi juomisen kokonaan pois.
Eikä tässä kaikki. Se vielä kehtaa olla minusta mustasukkainen. En saanut itse edes työpaikan pikkujouluihin mennä, koska "siellä on miehiä ja pikkujouluissa petetään aina." Kännissä se saattaa, jos riita tulee, kertoa, että hän ei edes rakasta, tai että olen "aikaansaamaton paska akka, joka vois painua helvettiin sen asunnosta". Mies ei arvosta yhtään, mitä työtä teen. Vähättelee aina, kuinka helppoa minulla on, vaikka työni on fyysisesti raskaampaa ja olen enempi kouluja käynyt ja saan isompaa palkkaa kuin mieheni.
Nyt se taas viikko sitten tapahtu, mies ei vastaa puhelimeen koko iltana.. Yöllä saan taas kuulla, että hän on ollut baarissa ja istunut siellä toisen naisen kanssa sylikkäin ja olleet aivan kuumina. Otin auton ja ajoin miehen kämpille, missä se oli yksin nukkumassa. Hyökkäsin sänkyyn ja mojotin täysiä munille. Se heräsi ja sanoi, että mitä vittua hommaat ja käski lähtemään sieltä. Vielä suutuspäissään potkaisin kunnolla haaroväliin ja kysyin siltä, että "tajuatko jätkä mitä sää oot tehny?" Vastauksena taas, että ei hän muista mitään ja mitään ei oo tapahtunut ja nauraa mulle kuinka "vainoharhainen" olen ja sinisilmäinen, että uskon muiden "tarinoita". Lähdin pois sieltä ja kun seuraavana päivänä ilmoitin, että en halua jatkaa samassa suhteessa, niin herra on taas aivan tumut ja vihainen MULLE siitä, että oon sitä lyönyt.. Viikon ajan olen ollut nyt ottamatta siihen yhteyttä, mutta herra ei itse ole vaivautunut mulle soittamaan, että pyytäisi edes anteeksi.
Mutta se mua pelottaa, että taas jossain vaiheessa alan ajattelemaan, että hän jotenkin muuttuisi tai että ehkä se tästä... Rakastan kuitenkin ihmistä todella paljon. Selvinpäin kun ollaan, ikinä ei tapella, ei mitään ongelmaa ja siksi ehkä aina hairahdun siihen, että otan hänet takaisin, kun se selvinpäin tulee puhumaan asiosta.
Kannattaako tässä suhteessa jatkaa? Itse en pysty enää järjellä ajattelemaan. Tiedän, etten ole hänen arvoisensa, mutta silti aina huumaannun siihen ihmiseen, joka on selvinpäin... Tarvitsen nyt todella hyviä neuvoja sen suhteen, miten toimia, koska muualtakaan niitä en saa... Ystävillekin kun olen kertonut tästä, niin vastauksena saan "sää kuitenki oot sen kans kohta yhdessä". Ja miehenikin varmaan parhaillaan ajattelee, että ei tarvitse huolehtia, kohta ollaan taas yhdessä. Miten saan sille kerrottua, että nyt oikeesti sai riittää? Että olen 100% tosissani siitä, etten jaksa enää.. Apuja kiitos, että pääsisin jatkamaan taas elämääni!
Nainen, 20
Aloitat viestisi kysymällä, kannattaako suhteesta lähteä, jos toisella on alkoholiongelma? Kirjeesi loppupuolella kysyt, miten saat kerrottua miehellesi, että nyt saa riittää ja että olet tosissasi. Kuulostaa siltä, että olet jo löytämässä vastauksen ongelmaasi, mutta kaipaat vielä sille vahvistusta. Tilanteesi kuulostaa todella kuormittavalta ja ristiriitaiselta. Kerrot, että miehesi on aivan ihana selvinpäin eikä silloin loukkaisi sinua millään tavalla. Kuinka usein näitä hyviä hetkiä on? Riittävätkö ne sinulle?
Kirjoitat, että alkoholin vaikutuksen alaisena miehesi muuttuu täysin ja loukkaa sinua monin tavoin mm. haukkumalla, valehtelemalla, ja lähentelemällä muita naisia. Kun jälkeenpäin otat asian puheeksi, miehesi joko kiistää puheensa ja tekonsa, pahoittelee niitä tai uhkailee aloittavansa juomisen uudelleen. Kuinka kauan voit suostua tällaiseen kohteluun? Missä rajasi menee? On tärkeää pitää mielessä, ettet ole mitenkään vastuussa miehesi juomisesta ja siihen liittyvästä käyttäytymisestä vaan hänen pitäisi kantaa siitä oma vastuunsa.
Kirjoitat, että omista naisseikkailuistaan huolimatta miehesi on mustasukkainen ja rajoittaa menojasi. Riidan tullen saatat kuulla olevasi "aikaansaamaton paska akka, joka vois painua helvettiin sen asunnosta". Mies vähättelee työtäsi etkä oikein muutenkaan saa arvostusta osaksesi. Kerrot luottamuksesi ja itsetuntosi murskautuneen täysin. Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että suhteesta irrottautuminen on sinulle vaikeaa. Kysyn kuitenkin, voisitko arvostaa itseäsi riittävästi lähteäksesi tästä kuluttavasta suhteesta?
Kirjoitat, että olet yrittänyt tukea ja neuvoa miestäsi tämän alkoholinkäytön suhteen, mutta mikään ei auta. Haluaako miehesi apua alkoholiongelmaansa? Tahtooko hän muuttua? Vanha viisaus toteaa, ettei mikään muutu, ellei mikään muutu. Ensimmäinen askel muutokseen on, ettet anna nykyisen tilanteen jatkua. Jos kaipaat tähän ulkopuolista apua ja tukea, suosittelen sinua ottamaan yhteyttä työterveyshuoltoon tai terveysasemallesi.
Kaikkein tärkeintä on, että olet hyvä itsellesi!
Lämmöllä
perheneuvoja Kaisa
13 kommenttia
licence27
27.1.2013 10:49
Jos kaikki naiset joiden miehellä on alkoholiongelma ryhdistäytyisivät sen verran että lopettaisivat suhteen ja ottaisivat opikseen- se olisi paratiisi.
Miehelläsi on siis estoja ja humalassa estottomuus purkaantuu lähimpään viehättävään kohteeseen.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
27.1.2013 18:10
Ei ole järkeä jatkaa. Tuli vonkumaan takasin tai ei, ei mikään tule muuttumaan ennenkuin hän omasta tahdostaan tahtoo muuttua. Ilmeisesti ei ole sitä valmis tekemään sinun vuoksesi, toivottavasti itsensä vuoksi, joskus. Sinun ei kuitenkaan kannata jäädä osottelemaan, tapahtuuko näin. Olet tehnyt voitavasi. On hänen vuoronsa. Jätä ja ota sitten takaisin vaikka vuoden päästä jos on onnistunut muuttumaan, mutta älä jää odottamaan ja tuhlaamaan omaa aikaasi, kukaan ei ole sen arvoinen.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
empty
27.1.2013 18:22
Voimaa sinulle, kirjoittaja, lahtea suhteesta.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
27.1.2013 19:05
Äkkiä pois tollasesta suhteesta. Katkaise kaikki yhteydenpito heti! Olet törmännyt narsistiin, mahdollisesti psykopaattiin! Keromuksesstasi päätellen miehesi on persoonallisuushäiriöinen, jopa skitsofreenikko tai dissosiaatiohäiriöinen tms.. Ota selvää ko.häiriöistä. Muuttumaan et häntä saa, se on varmaa. Tuhlaat vain elämääsi! Seuraavaksi hän hakkaa sinut sairaalakuntoon, sitä et kai halua. Äläkä usko hänen muuttumisleikkiinsä, sitä ei tule tapahtumaan. Hae tukea itsellesi sukulaisista ja ystävistä tai ammattiauttajilta. Kaveri vaikuttaa kertomuksesi mukaan vaaralliselta. Älä vain mene hänen kanssa yhteen äläkä perusta perhettä, vedät vesiperän ja elämäsi on pilalla!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
27.1.2013 19:43
Minulla oli samanlainen miesystävä, joka vastasi samoilla sanoilla kuin sinulle, kun kyselin hänen tekemisistään. Saattoi hävitä päiväkausiksi ja palata kuin mitään ei olisi tapahtunut.Ja kysyä ei saanut missä oli ollut ja mitä tehnyt ja vastannut ei koskaan missä oli ollut.Kertoili halveksivasti, että kun minä sinusta hullun teen niin kukaan ei huomaa että minä olen hullu.Paljastui myöhemmin dissosiatiiviseksi persoonallisuushäiriöiseksi. Alkoholin käyttö ja kaikki maneerit mitä tuossa kerroit aivan vastaavia alussa.Sitten peli raakeni suhteen edetessä ja kuvioihin astui väkivalta ja halveksiminen.Käytös aina rajoista piittaamatonta ja täysin narsistista.Lopeta suhde parempaa et tule hänen kanssaan saamaan. Hän ei kykene rakkauteen ja empatiaan ja toisen kunnioittamiseen.Hänen psyykensä on lapsen tasolla. Tunteita hänellä ei ole sinua kohtaan, käyttää vain hyväksi! Älä suostu tuollaiseen kohteluun, ansaitset parempaa kuin tuollaisen Taukki Peltosen.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
27.1.2013 19:48
Rakkauteen kuuluu hellyys, kunnoitus ja välittäminen. Miehesi ei osoita näistä mitään, päinvastoin, ja ansaitset näitä kaikkia. Johtopäätöksiä on vain yksi.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
27.1.2013 20:02
Miehesi ei rakasta sinua, jos rakastaisi hän ottaisi sinut mukaansa eikä menisi yksin.Hän ei näytä panostavan suhteeseen lainkaan.Olet ilmaa hänelle, kun hän ei suostu edes kuuntelemaan mitä sinulla on sanottavaa, eli hän ei kunnioita sinua lainkaan. Ei hyvä alku parisuhteelle. Ja sitäpaitsi uhkailee kuin uhmaikäinen kakara jos et tee hänen tahtonsa mukaan.Lapsellinen,keskenkasvuinen laita kasvamaan.Kiusaa sinua vaan aikansa ja kun muka paremman löytää jättää sinut surutta edes keromatta syytä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
NOMAD_1
28.1.2013 11:31
"Tiedän, etten ole hänen arvoisensa, mutta silti aina huumaannun siihen ihmiseen, joka on selvinpäin... "
Ihmisen täytyy ensin rakastaa itseään, ja vasta sitten hän voi rakastaa toista. Useimmat kuitenkin rakastavat itseään huonolla tavalla eli yrittävät saada mahdollisimman paljon hyötyö/mielihyvää mahdollisimman pienellä vaivalla. Juuri tämän vuoksi itserakkaudella on niin huono maine. Tarkalleen ottaen tässä ei edes rakasteta itseään, vaan hyötyä, mielihyvää ja helppoutta.
Kuulostaa jotenkin siltä, että miehesi on ihana ja huolehtivainen silloin, kun asiat menevät juuri niin, kuin hän haluaa. Hän siis "näkee vaivaa" silloin, kun siitä ei ole mitään vaivaa. Ja jos hän tekee jotain tämän ylittävää, niin se taitaa olla hyvittelyä humalaisesta sekoilusta. On tärkeää tehdä ero hyvityksen ja hyvänteon välille.
Heti, kun asiat eivät menekään hänen halujensa mukaan, niin ensimmäinen keino on juopottelulla uhkailu. Ja jos uhkailu ei riitä, niin hän katoaa juopottelemaan ja etsii toisen naisen, joka tekee juuri sitä, mitä hän haluaa. Pieni lapsi yrittää tehdä juuri näin ja vanhempien velvollisuus on katsoa, ettei se onnistu. Muussa tapauksessa kasvava lapsi oppii vain selittämään, miksi hänen kuuluu saada juuri se, mitä haluaa.
Minulla on 16 vuotta vanhempi serkku, joka oli aikanaan omissa pienissä silmissäni mitä vaikuttavin henkilö. Kasvaessani huomasin kuitenkin, että hänellä oli vain niin lyhyt pinna ja ylitsevuotava vihareaktio, että ympäristö näki kohtuuttomasti vaivaa rauhan ylläpitämiseksi. Hänen ei tarvinnut edes uhkailla saadakseen haluamansa (eikä oikeastaan tarvitse vieläkään). On vaikeaa huomata, että asioiden sujuvuus tällaisen ihmisen kanssa on sitä ainoastaan suhteessa vastakohtaansa eli heidän kohtuuttomuuteensa. Tästä syystä toista palvellaan ja miellytetään itsensä kustannuksella, mikä harmittaa päivä päivältä enemmän. Suurin virhe on se, että asia otetaan puheeksi aivan liian myöhään - vasta silloin, kun oma harmistus ylittää pelon toisen suuttumusta tai sinun tapauksessa juopottelemaan lähtemistä kohtaan.
Kuvaat viimeistä kohtaamistamme, jossa herätät miehesi "mojauttamalla täysillä munille", sitten haukut tämän pystyyn (varmasti ansaitusti) ja lopulta potkaiset vielä pisteen haarojenväliin. Mitäköhän luulet miehen aamulla muistavan: kivestävät siniset kiveksensä vai sen, mitä niiden maalaamisen välissä puhuttiin? Viimeinen tapaus on toivon mukaan ääriesimerkki, mutta jo se, kun toista vaatii vihaisena tilille, laukaisee puolustusreaktion. Puolustautuva ihminen linnoittautuu sitten oman kantansa taakse ja kieltäytyy näkemästä mitään muuta. Ja jos pelkkä tunne ei riitä, niin alkoholi tunnetusti yksinkertaistaa asioita ja saa näin oman kannan näyttämään perustellulta.
Ota ongelmat puheeksi silloin, kun et ole mistään erikoisesta syystä vihainen. Tämä on vaativaa, koska mitä luultavimmin senhetkinen mukava yhdessäolo katkeaa. Mieti tarkaan, miten asian sanot ja ennen kaikkea sano se ilman vihan tunnetta (kolmen vuoden väärinkäytökset tekevät tästä miltei mahdotonta). Ja mitä oikeammassa olet, sitä vaikeampi miehesi on sitä myöntää. Älä kuitenkaan oleta olevasi täysin oikeassa, koska vähintäänkin olet mahdollistanut miehesi käytöksen antamalla hänelle toistuvasti anteeksi. Anteeksi ei pidä antaa pelkkien sanojen, vaan tekojen perusteella. Sanat ovat halpoja, mutta mitä kauemmaksi menneisyyteen miehesi huono käytös jää, sitä ohuemmaksi muistijälki niistä muuttuu.
Kaikkein tärkeimpänä opettele arvostamaan itseäsi. Tee työsi hyvin, ole läheistesi luottamuksen arvoinen, hanki itseäsi kehittävä harrastus jne. Hyvin mahdollisesti olet jo tätä kaikkea, minkä takia kyse onkin omien saavutusten ja itsensä arvostamisesta. Hyvä itsetunto on kuin terveys, joka tarjoaa perustan kaikelle muulle ja lisäksi se kertoo, mistä asioista voisin ottaa opikseni ja kehittää itseäni. Toinen hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen tukee tätä olemalla erilainen ja erilaisuudessaan hyväntahtoisen kriittinen. Älä kuitenkaan odota välitöntä parannusta, koska muutos vaatii aikaa. Äläkä missään tapauksessa tyydy nykyiseen tilaan eli odottamaan miehesi selviämistä ja sen myötä tulevia "hyviä päiviä"!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
shiwan8
28.1.2013 13:16
Kysyjälle voisi asettaa seuraavan vastakysymyksen: Jos olet kerran kärsinyt noin paljon eikä itsessäsi ole tähän asiaan liittyvää vikaa niin minkä takia jatkat suhteessa?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
28.1.2013 19:57
"Kannattaako tässä suhteessa jatkaa? Itse en pysty enää järjellä ajattelemaan."
Ei kannata.
Kas, tarkistesana on "Poika". Siitä tuleekin mieleen lapset. Haluatko lapsellesi tuollaisen isän ja perhe-elämän? Siitä huolimatta ettet osaa vielä arvostaa itseäsi, arvosta edes muita.
(Ja ei, missään ei lue että kysyjä olisi lapsia hankkimassa, mutta yllättävän usein noissa tilanteissa loppujen lopuksi koitetaan korjata asia lapsella - mies kun lupasi ryhdistäytyä. Ei se ryhdistäydy, ja kohta yhä useampi ihminen kärsii tuosta paskapäästä.)
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
31.1.2013 20:12
Ymmärrän miestäsi täysin, lopeta turha holhoaminen ja ole onnellinen siihen mitä teillä on
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
11.2.2013 20:42
20-vuotias ei ole "mies" vaan kakara.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
KUULUMISIA
23.11.2014 20:41
Hei, olen nainen kuka tämän kirjoituksen aikoinaan tänne lähetti ja päätin kertoa kuulumisiani tällä hetkellä! Elikkä meininkihän jatkui samana tämän kirjoituksen jälkeen, annoin taas jälleen anteeksi, ja meni vain n. puolivuotta kun mieheni jäi kiinni pettämisestä. Siihen päivään asti oli aikalailla jo rakkaus alkanut muuttumaan vihaksi että päätin vihdoin ja viimein lähtä suhteesta! Ja hyvä niin, Mulla meni seuraavat puolivuotta eron jälkeen selvittäessä päätä ja mietiskellessä ja tutustumalla taas itse itseeni, nimittäin mulla oli itsevarmuus ja omakuva itsestä ihan täysin sekaisin silloin koska elin niin sairaassa suhteessa. Elikkä mitään villiä sinkku aikaa en heti aloittanut eron jälkeen koska ei kerta kaikkiaan siihen pystynyt kun oli niin epävarma itsestä. Mutta siinä puolenvuoden jälkeen kun olin alkanut saamaan paljon uusia kavereita ja uusia harrastuksia aloitettua, ja töissäkin tapahtui onnistumisia (ylennys) aloin kuulla lähipiiristäni kommentteja mm. hymystäni ja onnellisesta olemuksesta, en ollut kuulemma enään onnettoman näköinen ja näytin enempi nauttivan elämästä ja osasin tosiaankin hymyillä! (kuulemma ennen hymyni oli surka esitys) Töissäni huomattiin sama, sielläkin sain kahvipöydässä kuulla ihania asioita itsestäni :) No sain todella paljon voimaa näistä komentteista ja sillä olen jaksanut tosi paljon ahertaa itsetuntoa takaisin ja ymmärrän ex-puolisoni käytöstäkin jonkin verran kun ottanut asioista selvää. Katkera hänelle en ole, mutta koskaan en kuitenkaan unohda käytöstä minua kohtaan. Kyllä me moikataan kun nähdään mutta rakasta en ihmistä enää(en tiedä olenko koskaan rakastanutkaan) mutta vanhasuola ei janota eikä tule janottamaan ;) Mutta on tässä vuoden sisällä tapahtunut paljon muutakin, nautin elämästä, ja mies ehokkaita on ollut paljonkin. Vaan nyt olen törmännyt yhteen ja toivon että hän olisi se loppu elämän ainoakin, tarkotus ei ole ollut lähtä suhteeseen, ajattelin vielä silloin kun hänet tapasin että olen iki sinkku kaiken paskan jälkeen, vaan niin siinä vain kävi että ihastuin kyseiseen mieheen ja se minuun, ja tämä on terve suhde, molemmat arvostaa toisia, ollaan hyvin samanlaisia ja tässä edetty hitaasti ja tapailtu n. 3kk :) Ja sitten vastaus kysymykseen, Miksikö kirjoitan kuulumisia tänne? No siksi jos tätä joku sattuu lukemaan ja tunnistaa ylemmästä tekstistä oman parisuhteen, edes vähän sitä. Niin jos puolisosi ei hae apua, niin silloin sinä et ole se joka voi häntä pelastaa. Suhteesta lähteminen kannattaa, aina on tuolla jossain mies joka ei ikinä käyttäytyisi sinua kohtaan niin. Ja sinä olet ihminen ketä kohtaan ei noin saa käyttäyttyä, eikä semmoista tarvi kestää ! Minä jos voisin mennä jollakin aikakoneella takaisin päin niin olisin lähteny suhteesta jo aijemmin, tai en olisi alkanut siihen ollenkaan. Vaan onneksi viime kesänä sen päätöksen tein että lähden, ja olen iki onnellinen ja oma itseni täysin nyt ! :>
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin