Virallisesta erostamme tulee kohta kolme vuotta. Eron syynä oli minun kaipuu kokeilla elämää yksin. Minulla oli tunne, että jään jostain paitsi, kun en ole opetellut aikuiselämää ollenkaan yksin. Suhteessamme oli tuolloin myös ehkä pieni suvantovaihe, ja mietin onko koko loppuelämä sitten tällaista. Kaipasin muutosta, ja varmasti kyseessä oli jonkinasteinen sitoutumiskammokin.

Poikaystäväni mureni luonnollisesti erostamme, mutta pysyimme kuitenkin tiiviisti yhteydessä, näimme ja juttelimme puhelimessa/netissä säännöllisesti. Silloin, kun vietimme aikaa keskenämme, olimme kuin seurustelisimme. Näin jälkikäteen on helppo sanoa, että tämä kertoi myös siitä, että rakastin poikaystävääni, vaikken sitä kenellekään, en edes itselleni pystynyt myöntämään. Olihan eropäätös ollut kokonaan minun.

Vajaa vuosi erosta aloin puhua eksälleni yhteenpaluusta. Hän oli kuitenkin vielä niin rikki, ettei ollut valmis yrittämään uudestaan yhteiselämää. Hän ei kuitenkaan poissulkenut mahdollisuutta, että voisimme palata myöhemmin yhteen. Pysyimme tämänkin jälkeen edelleen hyvissä väleissä, vietimme aikaa yhdessä, harrastimme seksiä jne. Elämä oli oikeastaan aika samanlaista kuin seurustellessamme sillä erotuksella, että emme virallisesti olleet yhdessä. Kaduin, pyytelin anteeksi ja yritin teoillani näyttää, miten pahoillani olin siitä, että olin rikkonut hänen luottamuksensa. Poikaystäväni vakuuttikin ymmärtävänsä, miksi tein sen päätöksen minkä tein ja sanoi antaneensa anteeksi, eikä kanna kaunaa...

Tätä "on-off-suhdetta", jos sitä voi siksi kutsua, jatkui pari vuotta, minkä jälkeen poikaystäväni tapasi uuden naisen, jonka kanssa nyt seurustelee. Koko tämän heidän seurusteluajankin olemme yhä olleet tekemisessä, harrastaneet seksiä, jutelleet paljon muustakin kuin kuulumisista ja päivän säästä, siitä huolimatta, että hänellä on ollut kuvioissa myös tämä uusi nainen. Loppukesästä, kun olin tilanteen vuoksi todella hajalla, yritimme olla ottamatta yhteyttä toisiimme. Nopeasti tilanne kuitenkin palautui siihen, että olemme taas tekemisissä toistemme kanssa monta kertaa viikossa...

Molemmat tunnemme, että välillämme on todella vahva side. Olin ja olen yhä todella rikki, siitä että tilanteemme on mikä on. Olen kuitenkin tapaillut muutaman kerran ihan mukavaa miestä, koska haluaisin jatkaa elämääni kaikesta huolimatta. Tästä kuullessaan entiseni tuli todella mustasukkaiseksi. Lisäksi hän kertoi miettineensä usein minkälainen uusi tuttavuuteni on ja vertailee itseään häneen, vaikka ei tiedä kyseisestä miehestä ikää ja nimeä enempää. Entiseni on elämäni rakkaus, enkä usko tapailun jatkuvan uuden miehen kanssa, koska en voi kuvitella elämääni kenenkään muun kuin eksäni kanssa.

Eksäni on myös myöntänyt, ettei yhä puolenvuoden jälkeenkään tunne uutta tyttöä kohtaan muuta kuin ihastumista, ja suhteessa on kuulemieni asioiden perusteella muutenkin paljon epäkohtia. Hän sanoo myös miettivänsä yhä silloin tällöin, että me kuulumme yhteen ja miksei joskus tulevaisuudessa asia voisi näin ollakin... Olen pyytänyt, ettei hän antaisi minulle turhaa toivoa, sillä odottavan aika on pitkä, enkä voi 10 vuoden päästä yhä roikkua hänen sanoissaan. Toisaalta huomaan painostavani häntä tekemään päätöksen, joka varmasti osaltaan sekoittaa hänen ajatuksiaan lisää...