Vastauksessa minulle sanottiin, että '' en näe parisuhde-ennustettanne kovin hyvänä''. Tästä huolimatta jatkoin parisuhdetta, en osaa päästää irti ja omalla tavalla en haluakkaan. Suhteemme on joissain asioissa edennyt parempaan suuntaan. Riitely ei ole enään ns. niin suurta, eikä sitä ole niin usein.

Jostain syystä emme enään näe niin usein, enkä saa häneltä vieläkään tarvitsemaani huomiota. Olen vaihtanut aikalailla kaveriporukkaa kesäkuun alettua. Kaveripiiri perustuu aikalailla miehistä. Olen ''porukan'' ainoa nainen (joskus kaverini tulee myös kanssamme istumaan iltaa) ja saan paljon huomiota. Porukassa on myös mies, jonka olen tuntenut yli puolet elämästäni. n. 6 vuotta sitten olimme kiinnostuneet toisistamme, mutta päätimme silti pysyä ystävinä. Olin n. 4 vuotta sitten yhteisen ystävämme kanssa parisuhteessa ja hän oli tykännyt minusta senkin ajan. Hän on ollut minulle todella hyvä ystävä, hän kuuntelee aina minua ja osaa sanoa juuri oikeat sanat kun olen surullinen. Hän jopa kuuntelee parisuhde ongelmiani ja välillä mietin miten hän edes jaksaa kuunnella jatkuvaa ''valitustani''. Nyt kun olen alkanut viettämään hänen kanssaan aikaa, aloin kiinnostumaan hänestä.

Saan häneltä juuri sellaista huomiota mitä tarvitsen/haluan, hän kuuntelee minua, ei tuomitse ja on aina ollut tukenani. Eräs ilta, oli niin lähellä etten päätynyt pettämään miestäni kun olin hänen seurassaan humaltuneena. Mutta päätin, että en tee mitään ennenkuin olen tehnyt ns. päätöksen haluanko jatkaa parisuhdetta mieheni kanssa (riitelevässä parisuhteessa) vai hypätä uuteen suhteeseen, mitä pelkään.

Se oli hyvä valinta ja olen iloinen, että en tehnyt mitään. Tosin huono omatunto on jo pelkästään siitä, että edes harkitsin mitään sellaista.

Hän kuitenkin myönsi, että hänellä on tunteita minua kohtaan. Kiinnostus tähän henkilöön kesti sen viikon pari ja lopahti yht'äkkiä. En tiedä miksi, ehkä kaikki tapahtui vaan niin nopeasti. Olin ne viikot todella sekaisin päästäni, mietin jatkaakko parisuhdetta vai hypätäkkö uuteen vai ollakko sinkkuna.

Päädyin nyt kuitenkin TAAS jatkamaan parisuhdettani, Tuntuu, että mitä tahansa päätän, se on väärin. Säälittää, että hän on niin monta kertaa ''langennut'' minuun ja aina annan rukkaset. En ole tosin sanonut päätöstäni hänelle, mutta hän on viisas, hän tiesi kun olin kiinnostunut hänestä vaikka en sanonut mitään ja on huomannut nyt erilaisen käytökseni kun en olekkaan enään kiinnostunut.

Haluan nyt kuitenkin panostaa parisuhteeseeni ja haluan saada sen toimimaan.

Tämän hetkiset ''parisuhde ongelmamme'' ovat mm. se, että emme puhu melkein yhtään, hän ei periaatteessa tiedä mitään, mitä elämässäni tapahtuu, Vaikka hän tietäisi minun olevan surullinen, hän ei kysy miksi olen surullinen eikä lohduta. Emme näe melkein ikinä, hän ei tee minulle aikaa. Hän tekee vain omille harrastuksilleen ja kavereilleen aikaa. Olen iloinen, että hänellä on harrastus mistä hän pitää, mutta en halua sen olevan este minun näkemiselleni.

Riitelyä ei ole enään niin paljon, se tosin taitaa johtua siitä, kun näemme niin harvoin JA olen niin kyllästynyt riitelemiseen, että yleensä saatan vain olla hiljaa enkä vastata mitään jos hän ''yrittää'' riidellä, riitelyn aiheetkin ovat niin turhia, että en jaksa enään edes vänkätä mistään vastaan.

Meillä ei ole oikeastaan mitään yhteistä tekemistä, koska en halua olla hänen ja hänen/minun/meidän kavereiden kanssa yhdessä ulkona, koska mieheni keksii vitsejä minusta kokoajan ja pilailee kustannuksellani. Olen sanonut tästä useita kertoja.